Ehdokkaat yksimielisiä lähes kaikesta
Eri mieltä armeijasta, Lissabonin sopimuksesta ja turkistarhauksesta
Puoluevaltuuston jäsenten esittämät kysymykset eivät paljastaneet merkittäviä eroja puheenjohtajaehdokkaiden linjauksissa.
Kolme eroavaisuutta kuitenkin löytyi. Ehdokkaat suhtautuivat eri tavoin turkistarhaukseen, armeijaan ja Lissabonin sopimukseen.
Merja Kyllösen mielestä puolueen on pystyttävä esittämään vaihtoehto niille kymmenelletuhannelle ihmiselle, jotka jäävät työttömäksi, jos turkistarhaus lopetetaan. Sitä ennen ei tarhauksen lopettamista voi hänen mukaansa lähteä ajamaan.
Paavo Arhinmäki puolestaan vaati turkistarhauksesta luopumista siirtymäajan jälkeen. Hän totesi tietävänsä olevansa asiassa eri mieltä puolueen enemmistön kanssa, mutta korosti eläinten oikeuksien olevan osa hänen tukemaansa punavihreää vasemmistolaisuutta.
Valikoiva palvelus
vai kaikki mukaan?
Arhinmäki olisi valmis siirtymään pitkällä aikavälillä valikoivaan asepalvelukseen. Kyllönen taas ehdotti mallia, jossa kaikki kansalaiset valitsisivat armeijan ja siviilipalveluksen välillä ja palvelus hyväksiluettaisiin koulutuksessa ja työelämässä.
Lissabonin sopimuksesta eli EU:n uudesta perussopimuksesta ehdokkaat äänestivät eduskunnassa eri tavoin: Kyllönen puolesta, Arhinmäki vastaan.
Kyllönen kiitti sopimusta siitä, että se kiinnittää huomiota entistä paremmin ihmisoikeusasioihin ja siinä kirjataan säännöt esimerkiksi siihen, kuinka EU:sta voi pyrkiä eroamaan.
Arhinmäki olisi toivonut kansanäänestystä Lissabonin sopimuksesta. Sopimus lisää hänen mukaansa suurten maiden valtaa unionissa. Hänen mielestään sopimukseen ei myöskään tuotu mitään vasemmistolle tärkeitä asioita, kuten verotuksen sääntelyä.
LISÄÄ AIHEESTA:
- » Kyllönen haastaa eduskuntaryhmän Arhinmäen tueksi 30.6.2009 06.00
- » Uudessa Vasemmistoliitossa ei puukoteta selkään 30.6.2009 06.00
- » Joukkuepelin aika 30.6.2009 06.00
- » Paavo Arhinmäki johtaaVasemmistoliittoa 27.6.2009 12.20
- » Lahkolaisuus esteenä Seppäs-yhteistyölle 26.6.2009 13.00
- » Eurovaalitulos arvioitava eurooppalaisessa yhteydessä 26.6.2009 10.30
- » Verkkolehti seuraa puoluevaltuustoa 26.6.2009 06.00
- » Valmiina uudistustyön johtoon 26.6.2009 06.00
- » Mummon ja Mandelan jalanjäljillä 26.6.2009 06.00
- » Kolmikymppinen kärkeen 26.6.2009 06.00


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter

