
”Paras viesti ei tavoita ihmisiä”
Kansanedustaja Annika Lapintie kuvaa Vasemmistoliiton eurovaalitulosta sanoilla kauhea pettymys.
Lapintie keräsi vasemmistoliittolaisista selkeästi eniten ääniä, 29 353, ja oli alkuillan tulosten mukaan jo pääsemässä europarlamenttiin. Helsingin äänet kuitenkin lopullisesti ratkaisivat viimeisen paikan Vihreiden hyväksi.
Lapintie on harmissaan koko suomalaisen vasemmiston puolesta.
– Nyt parlamentissa on yksi politiikassa toiminut vasemmistolainen edustaja eli SDP:n Liisa Jaakonsaari ja hänkin meistä poiketen on hyvin Nato-myönteinen.
SDP:n toinen tuore europarlamentaarikko Mitro Repo oli sitoutumattomana puolueen listalla eikä ole toiminut politiikassa aiemmin.
Lapintietä järkyttää myös Vasemmistoliiton kannatusprosentti, 5,9. Hänestä puolueen viestissä ei kuitenkaan ole vikaa.
– Siksi minun on vaikea ymmärtää tulosta. Viestimme taloudellisesta tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta on ylivoimaisesti paras viesti, mutta tapa, jolla kerromme sen, ei ilmeisesti puhuttele ihmisiä. Meidän on syytä katsoa peiliin ja selkeyttää linjauksiamme.
– Lisäksi kannattajistamme monet suhtautuvat hyvin kriittisesti Euroopan unioniin, mutta tämä kritiikki ei kohdistu siten, että unioniin äänestettäisiin ihmisiä muuttamaan sitä, vaan jättämällä äänestämättä.
Samansuuntaista viestiä kertoo se, että äänestysprosentti jäi 40:een.
– Politiikka ei tavoita ihmisiä. Se on hirveää, koska kuitenkin on tarkoitus hoitaa ihmisten asioita ihmisten ehdoilla.
Silti Lapintie ei ole vaatimassa puoluejohdon vaihtamista.
– Nyt on vuosi aikaa seuraavaan puoluekokoukseen, jossa henkilöratkaisut tehdään joka tapauksessa. Se on lyhyt aika, hän sanoo.
Lapintie spekuloi vaaliliitoilla, vaikka pitää niitä arveluttavina äänestäjän kannalta. Kristillisdemokraatit saivat oman parlamentaarikon, kun olivat vaaliliitossa perussuomalaisten kanssa.
– Jos olisimme olleet vaaliliitossa SDP:n kanssa, vaaliliitolla olisi kaksi paikkaa enemmän kuin vasemmistopuolueilla nyt.
Läpi olisivat todennäköisesti menneet niin Lapintie kuin SDP:n Kimmo Kiljunen.
Vaalipäivänä Lapintie ehdotti, että Suomessa yhdistettäisiin eurovaalit ja presidentin vaalit.
– Se olisi hyvä äänestysprosentin kannalta, hän sanoo yhä. Ensimmäisiä yhteisvaaleja hän kaavailee vuodeksi 2014. Samalla presidentin kausi lyhennettäisiin viiteen vuoteen.
LISÄÄ AIHEESTA:
- » Ehdokkaaksi pyydettiin liian myöhään 11.6.2009 08.11
- » Ketä kiinnosti? 11.6.2009 07.00
- » Kyllönen: Töitä olisi pitänyt tehdä enemmän 11.6.2009 06.20
- » Korhonen irvii Seppästä 11.6.2009 06.00
- » Puhakka: Nyt tarvittiin ripeitä päätöksiä 11.6.2009 06.00
- » Vasemmistoliiton suunnitelma B 10.6.2009 06.00
- » Arhinmäki ei ala messiaaksi 10.6.2009 05.30
- » Oikeiston värisuora 10.6.2009 05.00
- » Minna Sirnö oikaisee 9.6.2009 23.18
- » Mustajärvi ehdottaa henkilövaihdoksia 9.6.2009 15.03
Korppikotkarahastot Kreikan kimpussa
Ecuadorin malli voi toimia Kreikassakin
SDP kuntavaaleihin kolmella kärjellä
Tampereelle ensimmäinen ympäristötilinpäätös
Metsähallitus kartoittaa kulttuuriperintöä Etelä-Suomen metsissä ja saaristossa
Tuleva kesä paljastaa paljon uutta tietoa esi-isiemme tarmokkuudesta ja selviytymiskeinoista.


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina



