
SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola:
Yleislakkokaan ei ole poissuljettu
SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola (vas.) vaatii hallitusta perumaan eläkepäätöksensä. Hänen mukaansa tässä taistelussa ei saa pelätä edes yleislakkoa.
SAK:n varapuheenjohtajan Matti Huutolan mukaan Matti Vanhasen (kesk.) hallituksen linja kolmikantaan on ratkaisevalla tavalla muuttunut. Tätä linjaa vahvistaa työehtosopimuspolitiikassa tapahtunut muutos.
– Vastakkainasettelun aika on palannut suomalaiseen yhteiskuntaan aivan selkeällä ja kouriin tuntuvalla tavalla. Hallitus toteuttaa sitä tavoitteen asettelua, joka itse asiassa kuuluu kokoomuksen ja keskustan vetämällä ja vihreiden tukemalle hallituspolitiikalle.
– Politiikka on palannut politiikkaan. Kansalaisten on ymmärrettävä, että vastakkain asettelun aika on palannut.
Yleislakko
on hurja ase
Tämä merkitsee Huutolan mukaan sitä, että SAK:n ja muiden palkansaajajärjestöjen on käynnistettävä järjestöllisiin toimiin valmistautuminen, jotta suomalaisen palkansaajan ja suomalaisten ihmisten vähimmäisehtoja voidaan puolustaa.
Edellisen Esko Ahon (kesk.) porvarihallituksen aikana hallituksen hurjimmat toimet pystyttiin estämään yleislakkouhkien avulla. Huutolan mukaan vastaavaa ei voida nyt poissulkea.
– Yleislakko on hurja ase, eikä sellaista kukaan toivo. Se on kuitenkin keinovalikoimassa, kuten muutkin. Palkansaajien on mielestäni valmistauduttava puolustamaan etujaan. Mitään järjestöllisiä toimia ei pidä pelätä.
Huutola muistuttaa, että laman varjolla ei saa tehdä sellaisia poliittisluontoisia ratkaisuja, joilla ei lamaa torjuta. Hän sanoo, että hallitus on nyt näyttänyt oman linjansa suhteessa hyvinvointiyhteiskuntaan, sopimuspolitiikkaan ja sosiaalipolitiikkaan.
Metalliliiton nuorilla on hauskaa
Planmecan tuore työsuojeluvaltuutettu Saila Kaattari haluaa olla vahva vaikuttaja vahvassa liitossa.
Pelifirman perustaminen oli kuin pankkiryöstö
Työurien pidentäminen ei työnantajia kiinnosta
CNC-sorvaaja Tarmo Lukkarinen kehottaa ay-liikettä valppauteen.
Ecuadorissa jännitetään Suomen presidentinvaaleja
Roihan Villisorsa hämmentää
Mikä se oli? Mikä tästä lensi ohi, kysyy katsoja, kun Villisorsa päättyy ja näyttämö tyhjenee.



keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina

