Maanantaina 13.2.2012
27.8.2010 15.20
Lehtikuva/ ANNE HAUTEFEUILLE
Artikkelin kuva
Kansanliike sulkee Olkiluodon ydinvoimalatyömaan 28. päivänä elokuuta 2010

Tuleva Vasemmisto tukee ydinvoimalan sulkua

ku

 

Jyväskyläläinen Tuleva Vasemmisto ry. tukee lauantaina Olkiluodon ydinvoimatyömaalla tapahtuvaa eri kansalaisjärjestöjen ja -toimijoiden suorittamaa sulkua.

Tulevan Vasemmiston mukaan hallituksen myöntämistä rakennusluvista huolimatta ydinvoiman lisärakentaminen on ekologisesti ja sosiaalisesti kestämättömänä ratkaisuna pyrittävä edelleen estämään.

Tulevan Vasemmiston puheenjohtaja Tero Toivanen toteaa, että reaktoriluvat myöntämällä hallitus mahdollisti mittavat pääoman finanssisijoitukset suurten energiayhtiöiden eduksi. Hänen mukaansa finanssipuolen energiakauppa on yksi tapa laittaa liikkeelle taloustaantuman aikana paikallaan lepäävää pääomaa.

Järjestön mukaan näyttää siltä, että investoinneilla kierrätetään pääomaa harvojen käsiin. Reaalitalous ei hyödy näistä investoinneista vuosiin, jos koskaan, sillä ydinvoima ei luo merkittävästi työpaikkoja. Sen sijaan se hidastaa investointeja uusiutuvaan energiaan, ja tukahduttaa sen työllistävää potentiaalia.

Siirtotyöläisten hyväksikäyttöä

Toivasen mukaan Suomessa investoidaan lisäydinvoimaan aikana, jolloin Olkiluodossa on käynnissä eräs maailmanhistorian kalleimmista ja pahiten flopanneista rakennusprojekteista.

– Rakentamiseen liittyneet viivästykset ja turvallisuusriskit ovat hyvin tiedossa.

Tulevan Vasemmiston mukaan ydinvoimarakentaminen on myös lähihistoriamme suurin monumentti siirtotyöläisten hyväksikäytölle ja harmaan talouden pyörittämiselle.

– Nykyistä reaktoria rakennetaan työehtoja ja palkkoja polkemalla sekä työvoimaa härskisti ketjuttamalla. Työmaalla on maksettu siirtotyöläisille alimmillaan kahden euron tuntipalkkoja. Miksi olettaisimme tilanteen muuttuvan kahden seuraavan projektin osalta, Toivanen kyselee.

 
 
IlmoitusIlmoitus
Kansan Uutiset Oy | Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi | Puhelin (09) 759 601 | Fax (09) 7596 0319