Maanantaina 13.2.2012
5.3.2010 09.53

Keravalle yhteiskunnallista keskustelua

ku

Keravalla järjestetään enemmän yhteiskunnallista keskustelua ja opintotoimintaa ajankohtaisista poliittisista teemoista, kansainvälisistä kysymyksistä ja suuremmistakin teoria-aiheista, lupaa uudelleen toimintansa aloittava Kansan Sivistystyön Liiton Keravan opintojärjestö ry.

KSL:n Keravan opintojärjestö on valinnut puheenjohtajaksi Juhani Lohikosken, varapuheenjohtajaksi Pauli Saarisen ja sihteeriksi Tuomas Kiurun. Taloudenhoitajana toimii Ulla Jalkanen. Muut hallituksen jäsenet ovat Heikki Haatainen, Maila Hölttä ja Jukka Pesu. Varajäseninä toimivat Riitta Törmänen, Lauri Saloriutta ja Oili Liukkonen.

Järjestön ensimmäinen suurempi tapahtuma on koulutuspoliittinen kyselytunti Keravan kirjastolla toukokuussa. Keravalaisille tarjoutuu mahdollisuus tentata Vasemmistoliiton puheenjohtajaa, kansanedustaja Paavo Arhinmäkeä ja kaupunginvaltuutettu Pia Lohikoskea muun muassa koulutuksen maksullisuudesta, luokkakoon suuruudesta ja elinikäisestä oppimisesta.

Arhinmäki kuuluu eduskunnan sivistysvaliokuntaan ja Lohikoski Keravan kasvatus- ja opetuslautakuntaan.

 
 
IlmoitusIlmoitus
Kansan Uutiset Oy | Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi | Puhelin (09) 759 601 | Fax (09) 7596 0319