Vasemmistonuoret arvostelee lisäbudjetin sotamenoja
Vasemmistonuoret arvostelee lisätalousarviota Afganistanin operaation kasvattamisesta, koska puolustusministeriön hallinnonalalle ehdotetaan ISAF-operaatioon 5 500 000 euron lisäystä.
– Hallituksen jeesustelu nuorisotyöttömyydestä ja siihen liittyvästä syrjäytymisuhasta tuntuu aika teennäiseltä, kun nuorten koulutusmahdollisuuksia merkittävästi parantavalle ammattistarttikokeilulle myönnetään kaksi miljoonaa euroa ja sotaan osallistumiselle yli kaksinkertainen määrä, Vasemmistonuorten puheenjohtaja Dan Koivulaakso sanoo.
Lisäksi Vasemmistonuoret kritisoi aiottua seitsemän miljoonan euron ohjausta yksityiselle sektorille palkkatukeen, jota järjestö pitää suorana tulonsiirtona työnantajille. Sen sijaan kuntasektori on saamassa ainoastaan neljä miljoonaa euroa käytettäväksi palkkatukeen.
– Hallitus on selvästi valinnut puolensa pääoman leirissä, Koivulaakso sanoo.
- » Suomi lähettää lisää sotilaita Afganistaniin 22.1.2010 15.14
Ahne pankkiiri ei perustele heittojaan
Kokoomuslaiset riitelevät perustulosta keskenään
”Vastikkeettomasta rahasta” ja työmoraalista syntyi mehevä väittely sosiaalisessa mediassa.


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina

