Neil Gaiman kirjoittaa tarinoita niin aikuisille, nuorille kuin lapsillekin. Kaikkia tarinoita yhdistää jonkinlainen synkkyys ta tummuus ja varsin monissa kertomuksissa vietetään aikaa hautausmaalla enemmän tai vähemmän. Hautausmaan poika sijoittuu nimensä mukaisesti pääosin hautausmaalle. Varttuneille lapsille tai varhaisnuorille suunnattu kirja on tietysti perimmäiseltä sisällöltään matka aikuisuuteen, mutta ei kuitenkaan se kaikista suoraviivaisin ja itsestään selvin tarina.
Ei-Kukaan ”Eikku” Owens jää orvoksi aivan vauvana. Sama sattuma, joka säästää hänen henkensä ohjaa myöskin tien hautausmaalle. Aaveet ottavat Eikun huostaansa ja opettavat häntä parhaansa mukaan. Kaiken yläpuolella häärii salaperäinen Silas, joka ei ole elävä eikä kuollut. Kunniakuolleen arvon saanut Eikku pystyy toimimaan kummitusten lailla.
Eikun kohdattua hautausmaalla elävän ja itsensä ikäisen tytön, alkaa hänelle hahmottua mitä on ystävyys ja elämä. Hautausmaan lapsethan eivät luonnollisesti vanhene, vaan ovat juuri sen ikäisiä kuin kuollessaan.
Hautausmaan poika on taattua Gaimania.
Vähitellen Eikku alkaa siirtyä oikeaan maailmaan, jossa vain Silas pystyy kulkemaan hänen muassaan. Kintereillä roikkuvat Jack-jokamiehet hieman vähemmän herttaisten aikomusten kanssa
Hautausmaan pojassa kummitukset edustavat lempeyttä ja pysyvyyttä ja Jack-jokamiehet toisinaan hyvinkin pelottavaa ja raadollista todellisuutta. Kun Eikku lopulta kohtaa todellisuuden alkaa elämä..
Hautausmaan poika on taattua Gaimania, joka ei taatusti petä kirjailijan tuotantoon ihastuneita ihmisiä. Aivan Coralinen veroinen tarina ole, mutta ehdottomasti mukavaa luettavaa. Dave McKeanin kuvitus takaa, että nuorempikin lukija jaksaa keskittyä tarinaan.
Neil Gaiman: Hautausmaan poika. Kuvittanut Dave McKean. Suomentanut Inka Parpola. Otava 2009. 303 sivua.