Neuvostoliiton viimeinen presidentti Mihail Gorbatšov on vähitellen jyrkentänyt arvosteluaan Venäjän nykyhallintoa kohtaan, mutta ei vielä koskaan ennen siihen mittaan kuin Novaja Gazeta -lehdessä maanantaina.
Gorbatšov sanoi lehden haastattelussa, että ”kaikkien silmissä vaaleista on tullut kansan pilkkaamista ja suurta halveksuntaa heidän ääniään kohtaan”.
Gorbatšovin mukaan vaalijärjestelmä on täysin rampautettu. ”Mitä on demokratia, kun ihmiset eivät osallistu siihen?” hän kysyi.
Vilpistä vakavia
epäilyksiä
Toissa sunnuntaina pidettyjen paikallisvaalien virallisen tuloksen mukaan valtapuolue Yhtenäinen Venäjä sai 80 prosenttia äänistä. Esimerkiksi Moskovassa kaupunginvaltuuston 35 paikasta 32 meni Yhtenäiselle Venäjälle.
Arvostelijoiden mukaan vaalit kuitenkin olivat likaisimmat aikoihin ja vilppiä tehtiin kaikissa vaiheissa: opposition ehdokkaita jätettiin perusteettomasti vaalilistoilta, oppositioehdokkaiden vaalitilaisuuksia häirittiin ja heidän kannattajiaan peloteltiin.
Myös väitteitä suoranaisesta vaalivilpistä on esitetty. Esimerkiksi Jabloko-puolueen johtaja Sergei Mitrohin sanoi äänestäneensä puoluettaan moskovalaisella äänestyspaikalla, mutta virallisten tulosten mukaan ei sillä äänestyspaikalla annettu ainuttakaan ääntä Jablokolle.
”Usko vaaleihin
on menetetty”
Viime viikolla Venäjän parlamentin alahuoneessa eli duumassa vielä jäljellä olevat, yleensä hampaattomina hännystelijöinä pidetyt nimelliset oppositiopuolueet liberaalidemokraatit, Oikeudenmukainen Venäjä sekä kommunistit marssivat vastalauseeksi vaalivilpille ulos duumasta – tosin kaksi ensin mainittua palasivat sinne jo seuraavana päivänä.
Gorbatšov sanoi, että ”jos näin kurinalaiset, valtaa lähellä olevat ja varovaiset ihmiset päättävät lähteä tällaiseen ulosmarssiin, osoittaa se, että usko poliittiseen instituutioon, vaaleihin, on kokonaan menetetty”. Tämän seurauksena ovat hänen mukaansa sekä Venäjän poliittinen järjestelmä että Yhtenäinen Venäjä -puolue joutuneet häpeään.
Gorbatšovin mukaan on kuitenkin turha odottaa mitään uudistuksia duumalta. Gorbatšov kehotti kansalaisjärjestöjä ja lehdistöä ottamaan aloitteen demokratian palauttamiseksi.
Arvostelun
aste jyrkkenee
78-vuotias Gorbatšov omistaa Novaja Gazeta -lehden yhdessä Aleksandr Lebedevin kanssa.
Kun Vladimir Putin nousi vuonna 2000 presidentiksi, Gorbatšov piti tätä vielä hyvänä asiana. Presidentistä pääministeriksi siirtynyt Putin johtaa nykyään Yhtenäistä Venäjää, mutta ei ole liittynyt sen jäseneksi.
Gorbatšov on vuosien myötä aste asteelta tiukentanut arvosteluaan Venäjän johtoa vastaan, mutta ei ole käynyt nimeltä mainiten Putinin kimppuun. Myöskään Novaja Gazetan haastattelussa Gorbatšov ei mainitse Putinia sen enempää kuin ketään muutakaan nimeltä.
Tänä syksynä Gorbatšov on jo aikaisemmin nimittänyt Yhtenäistä Venäjää ”huonoksi kopioksi” Neuvostoliiton kommunistisesta puolueesta ja arvostellut vallanpitäjiä epäonnistumisesta korruption vastustamisessa, arvostelijoiden murhien selvittämisessä sekä oikeusvaltion luomisessa.