Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus. Atena 2009.
– Ihmiselle ovat erityisen tärkeitä hänen lapsuutensa sekä hänen tapansa herätä aamuisin. Minun lapsuuteni oli onnellinen enkä omista herätyskelloa. Sitä paitsi olen syntynyt sunnuntaina kello 12, joten ei pitäisi olla montakaan mutkaa matkassa. Kuitenkin siinä on muuan ihmeellinen mutka, ns. Muumipeikko.
Näin kuvaili Tove Jansson (1914–2001) elämäänsä 50 vuotta sitten. Tuosta Janssonin elämän ”mutkasta”, eli Muumeista on moneksi, jopa eksistentialistisen filosofisen pohdiskelun kohteeksi.
Jukka Laajarinteen (s.1970) tutkielma Muumit ja olemisen arvoitus on avartavan mielenkiintoinen sukellus Muumilaakson elämään eksistentialistisen filosofian kautta. Ei mitään harhailevia oivalluksia saatikka syvämietteistä jaaritteluakaan.
Laajarinne on lasten- ja nuortenkirjailija, joka toimi ennen vapaaksi kirjailijaksi ryhtymistään maatemaattisten aineiden ja filosofian opettajana.
”Muumit ja olemisen arvoitus” herättää eksistentialismin talviuniltaan tuomalla elämän arvoitukset yksilön tasolle lähelle maailmaa, jota kautta omien kokemusten ja tunteiden valossa ympärillä kohisevaa maailmaa voi tarkastella.
Muumilaakson kautta avautuu monenlaiset maailman ihmeet, yhteiskunta sekä ihmisten väliset sosiaaliset suhteet. Hattivatit ovat muukalaisia, toisten kulttuurien edustajia, tahmatassut edustavat massaa, joukkoja.
Nuuskamuikkunen, Tuu-tikki, Muumipeikko, -pappa ja -mamma edustavat perheen sisäisiä suhteita. Koti, perusturva sekä luova epävarmuus ja kaiken suhteellisuus vuorottelevat muumilaaksolaisten elämässä, kuten todellisessakin elämässämme.
Muumien suosion salaisuus piilee tarinoiden yhteiskunnallisuudessa sekä eksistentialistisessa ajattelussa. Muutokset tapahtuvat Muumilaaksossa luonnonmullistusten kautta, jotka ovat myös vertauskuvia sodille sekä taloudellisille lamakausille.
Pyrstötähti, tulvat tai talviunesta kesken talven herääminen pakottavat arvioimaan uudelleen olemisen mielekkyyttä. Kuka minä olen? Mikä on minun paikkani täällä? Mitä minä odotan?
Ensimmäisen kerran maailmankuuluksi tullut Muumipeikko esiintyi erään leikillisen piirroksen nimimerkkikuviona. Vuonna 1939 se tuli erään lastenkirjan päähenkilöksi aloittaen 1954 voittokulkunsa sarjakuvana.
Tove Jansson totesi salaperäisesti, että jos hän toivoo jollekin jotakin hyvää, hän toivoo tälle saarta, jolla ei ole osoitetta:
”Ehkäpä peikkojakin, mutta hyvin pieniä veitikoita. Sietää nimittäin olla varovainen peikkojensa suhteen eikä päästää heitä ulos loihdituista kammioistaan.”
Muumipapalle hänen karut lapsuusmuistonsa löytölasten kodissa edustavat noita peikkoja, joita hän ei uskalla päästää ulos kammioistaan. Samaan aikaan pappaa vaivaa ääretön vapauden kaipuu sekä halu muuttaa elämänsä tapahtumat suuriksi ja merkittäviksi urotöiksi jälkipolvien ihailtaviksi ja ihmeteltäviksi.
Muumit ja olemisen arvoitus on hienovaraisesti kirjoitettua filosofista pohdiskelua, joka ei edellytä filosofisia yliopisto-opintoja. Todellista koti-ikävän taitoa osoittaisi se, että tunnetaan koti-ikävää, vaikka ollaan kotona, Muumilaaksossa! Jospa olemisen arvoitus on jotain tämän kaltaista.