Vasemmistoliiton uusi viestintäpäällikkö:
Vasemmistoliitto on saanut viestintäpäällikökseen miehen, joka väittää olevansa elämänsä kunnossa, ja joka myös perustelee väitteensä.
– Tunnen olevani paremmassa kunnossa kuin 20-vuotiaana, sanoo torstaina uudessa virassaan aloittanut Mika Vehkasaari, 40. Lahdesta syntyisin olevalla, nykyään porvoolaisella, Tampereen yliopistosta tiedotusoppi pääaineenaan valmistuneelta yhteiskuntatieteiden maisterilla on pitkä ja monipuolinen työkokemus viestinnän parissa. Hän on työskennellyt toimittajana useissa lehdissä, tiedottajana useissa järjestöissä ja yrityksissä. Vasemmistoliittoon Vehkasaari siirtyi viestintäpäällikön tehtävistä Yliopiston Apteekissa.
– Ryhdyin vuosi sitten syömään terveellisesti ja olen nyt 18 kiloa kevyempi kuin silloin.
Siirtyminen terveellisiin elämäntapoihin liittyi tuolloin tavaksi tulleet kuntosalilla ja juoksulenkillä käynnit, kuvaa Vehkasaari tämänhetkistä elämäntilannettaan.
Terveellisiin elämäntapoihin motivoi Vehkasaarta myös se, että hän tuli vuosi sitten ensimmäistä kertaa isäksi.
Politiikka on läpi elämän ollut Vasemmistoliiton uuden viestintäpäällikön kiinnostuksen kohteena. Kun hänelle aukeni tilaisuus uittautua viestinnän ammattilaisena sen sisälle, hän halusi ottaa haasteen vastaan – vielä kun tilanne Vasemmistoliitossa on nyt se mikä se on.
– Nyt on Vasemmistoliiton momentum. Nyt on tilaisuus saada puolue uuteen nousuun, näkee Vehkasaari.
Neljänneksi suurimman puolueen viestintäpäällikön tehtävä on Vehkasaaren mielestä todellinen näköalapaikka yhteiskuntaan ja viestinnällisesti erittäin mielenkiintoinen.
Vehkasaari kuvaa arvomaailmaansa kolmella kivijalalla. Ne ovat pienemmästä välittäminen, oikeudenmukaisuuden ajaminen ja suvaitsevaisuuden idea.
Politiikan alamaissa olevan uskottavuuden nostamiseen Vehkasaari sanoo näkevänsä ainoana keinona avoimuuden ja läpinäkyvyyden.
– Politiikan ja poliitikkojen uskottavuus ei aikaisemminkaan ole ollut järin hyvä, mutta epämääräisyyttä ja salakähmäisyyttä jatkamalla ei ole toivoa tilanteen paranemisesta.
Vasemmistoliitossa viestintäpäällikkö vastaa ulkoisesta ja sisäisestä viestinnästä sekä niiden kehittämisestä. Hänen vastuulla on myös kampanjoiden suunnittelu ja toteuttaminen.