Liikakalastus aiheuttaa paikallisten kalakantojen sukupuuttoja. Paikallisiin olosuhteisiin sopeutuneiden geeniyhdistelmien tuhoutuminen vaikeuttaa kalaston toipumista, osoittaa Turun yliopiston johtama tutkimus.
Kalastuspaine ja sen aiheuttamat muutokset kalojen elinkiertoon ovat kiivaan kalabiologisen tutkimuksen kohteena. Liikakalastuksen aiheuttamat haitat tunnetaan hyvin. Useat tutkimukset osoittavat, että kalasto ei välttämättä toivu, vaikka kalastusta vähennetään.
Tällä hetkellä 80 prosenttia maailman kalastosta on YK:n maatalous- ja elintarvikeviraston FAO:n mukaan täysin hyödynnetty tai liikakalastettu.
Neuvostoliiton loppu romahdutti ahvenkannan
– Matsalunlahdella eli neuvostoajalla elinvoimainen ahvenkanta, jota alettiin Viron itsenäistyttyä kalastaa huomattavasti enemmän, kuin kanta kesti. Olemme tarkkailleet kaloissa tapahtuneita muutoksia romahduksen jälkeisenä pitkänä toipumisaikana ja todenneet, että kalojen koko on pienentynyt neuvostoaikaan verrattuna ja ne tulevat myös aikaisemmin sukukypsiksi, kertoo dosentti Anti Vasemägi Turun yliopistosta.
Turun, Helsingin ja Tarton yliopistojen sekä Viron maatalousyliopiston tutkijat selvittivät liikakalastuksen vaikutuksia aineistolla, jolla avattiin Viron Matsalunlahden ahventen historiaa 27 vuoden ajalta. Tutkimusalue sijaitsee Länsi-Virossa.
Geenitutkimus paljasti, että kalakannan muutoksen taustalla oli alkuperäisen kannan sukupuutto. Kanta oli muualta alueelle muuttanutta. Ahventen elinkierto ei ollut sopeutunut paikallisiin olosuhteisiin.
Elpymiseen tarvitaan geneettistä monimuotoisuutta
Matsalun lahden ahvenet toivat uutta valoa liikakalastettujen kalakantojen palautumista hidastaviin tekijöihin. Lahdelle muuttaneet ahvenet eivät muodostaneet nopeasti uutta populaatiota, vaikka olosuhteet olivat suotuisat.
Tutkijoiden mukaan tämä voi johtua siitä, että Matsalun paikallisiin oloihin sopeutuneet geeniyhdistelmät ovat alkuperäisten kalojen sukupuuton myötä hävinneet.
– Geneettisen monimuotoisuuden häviäminen on aina riski. Kalakanta saattaa palautua yhtä suureksi, kuin se oli romahdusta edeltävällä ajalla. Mutta jos parhaiten sopeutuneet genotyypit ovat hävinneet, palautuminen voi olla hyvin hidasta. Lisäksi populaation mahdollisuudet selviytyä uusista uhista kuten ilmastonmuutoksesta ovat heikentyneet, kertoo dosentti Anna Kuparinen Helsingin yliopistosta.
Geenitutkimus avuksi kalastuskiintiöiden suunnitteluun
Euroopan parlamentti asettui vastikään tukemaan eurooppalaista kalareformia koskevaa päätöslauselmaa, johon on ensimmäisen kerran sisällytetty ekologisesti kestävät kalastuskiintiöt. Päätöstä on luonnehdittu historialliseksi käänteeksi Euroopan unionin kalastuspolitiikassa.
Vasemägi ja Kuparinen pitävät kalastuspolitiikan muutosta hyvänä askeleena kestävämpään tulevaisuuteen ja toivovat, että kalastussäädöksiin aletaan tehdä muutoksia ripeästi. Tutkijoiden mukaan on oleellisinta päästä tilanteeseen, jossa romahdukset voidaan estää kalastusta säätelemällä.
– Kuten tutkimuksemme osoittaa, populaatioiden rakenteen geneettinen tutkimus on myös otettava aiempaa tiiviimmin osaksi kalaston hoitosuunnittelua. Ilman geenitutkimusta paikallisten kantojen sukupuutot saattavat jäädä täysin huomaamatta, Vasemägi ja Kuparinen toteavat.
Matsalun ahvenia käsittelevä tutkimus on julkaistu arvostetussa Evolutionary Applications -tiedelehdessä. Tutkimusta ovat rahoittaneet Suomen Akatemia ja Viron Tiedesäätiö.