Janice Y.K Lee: Pianotunnit. Suomentanut Helene Bützow. Tammi 2009. 395 sivua.
Janice Y.K Leen esikoinen Pianotunnit on kirja, johon en kansien perusteella koskisi. Etukannen kuva on mitäänsanomaton ja takakannen teksti tuntuu liirumlaarumilta. Tämä on sangen ikävää, sillä Pianotunnit on loistava kirja. Teos sijoittuu Hongkongiin 1940- ja 1950-luvuilla. Ensimmäisissä luvuissa esitellään irralliset henkilöhahmot, joiden kohtalot kietoutuvat kahden vuosikymmenen aikana yhteen.
Tarinan keskiössä ovat 1940-luvulla englantilaissyntyinen Will Truesdale ja euraasialainen Trudy Liang. 1950-luvulle tultaessa Trudyn kohtalo on hieman epäselvä ja tarinaan nousee mukaan englantilainen Claire Pendleton. Koko kirjan ajan jokaiseen soppaan eksyvät myös tavalla tai toisella vaikutusvaltaiset ja puhdasverisesti kiinalaiset Chenit.
Leen teksti on vetovoimaista, kaunista, polveilevaa ja maalailevaa. Pianotunnit on kirja, jota ei halua päästää käsistään. Samalla kuitenkin toivoo, ettei se loppuisi.
Toisen maailmansodan aikaiset kuvaukset japanilaisten pystyttämiltä vankileireiltä tuovat eittämättä mieleen vuoden 1918 tapahtumat meillä. Nälkää, sairauksia ja kuolemaa ulkopuolisten toimesta. Pianotunnit muistaa antaa kuitenkin kuvan myös leirien ulkopuolelta, eikä sitäkään kuvaa ole ruusuilla koristeltu.
Pianotunnit on lukunautinto, joka ei synny helposta tekstistä ja kauniista tarinasta. Leen tarina on todentuntuinen kuvaus ihmiskohtaloista toisen maailmansodan jaloissa. Kirjan mielenkiintoisinta antia on kuitenkin Hongkongin historia, jota ei tästä näkökulmasta ole liian paljon käsitelty. Pianotunnit vie keskelle Hongkongia, avaten sekä sen historiaa että olemusta.
Hongkongilaissyntyinen Lee tietää mistä kirjoittaa. Hänen opiskelunsa Yhdysvalloissa näkyy tekstistä siten, että se avautuu helposti myös länsimaalaisille.