Euroopan mahtavimmaksi valtionjohtajaksi tituleerattu Saksan liittokansleri Angela Merkel vieraili sopivasti Suomessa eduskuntavaalien alla. Pääministeri Alexander Stubbin isännöimä pikavisiitti oli paremminkin kokoomuksen kuin Suomen vierailu.
Stubbille vierailu tarjosi oivan mahdollisuuden loistaa pääministerinä ennen kuin tähti sammuu eduskuntavaaleihin. Hallitusovet saattavat sulkeutua kokoomukselta neljäksi vuodeksi. Merkelin vierailun vetovoima ei pelasta kokoomusta. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka kiinnostaa suomalaisia Ukrainan kriisin takia tavanomaista enemmän, mutta arkisemmat asiat ovat silti äänestäjien listan kärjessä.
Merkelin painavin viesti oli Ukrainan kriisin ratkaisemisen tarve, ja tarve pitää Venäjä mukana solmujen avaamisessa. Venäjän kanssa on elettävä, vaikka se on rikkonut Ukrainan itsemääräämisoikeutta ja pettänyt kansainvälisen luottamuksen.
Poliitikkovierailut osoittavat henkisen välimatkan Eurooppaan lyhentyneen.
Toinen pääviesti, joka Merkelin vierailulla nousi esiin, oli Kreikan pysyttäminen mukana EU:ssa. Saksan poliittinen johto ei halua EU:n lohkeilevan reunoiltaan, vaikka osa saksalaisista on toista mieltä. Merkelin viestiä suhtautumisesta Kreikkaan arvioitiin jopa maltillisemmaksi kuin Stubbin linjauksia.
Saksassa tuskin on epäilyjä Suomen lojaalisuudesta huolimatta eduskuntavaaleista. Puolueet ovat olleet varsin yksituumaisia Venäjä-politiikassaan, vaikka sävyeroja saattaakin olla. Sen sijaan suhtautuminen Kreikkaan vaihtelee, kuten EU:n piirissä. Vasemmiston talouspoliittinen elvytyslinjaa tukeva politiikka erottaa sen muista.
Stubbin innokas Suomen Nato-jäsenyyskanta nousi esiin Merkelin vierailulla. Hän oli vitsaillut, ettei Suomi vielä ole Naton jäsen. Paikalla olleet tulkitsivat Merkelin ohittaneen vitsailun ilmeettömästi. Taannoin SDP:n vieraana ollut Ruotsin demarijohtaja Stefan Löfven kävi kertomassa, ettei maalla ole intohimoja Nato-jäseneksi. Sen sijaan tehdään yhteistyötä sekä Pohjolassa että Naton kanssa.
Vasemmistoliiton vieraana olleella Vihreän vasemmiston Steingrímur Sigfússonilla, valtiovarainministerinä Islannin pelastaneella poliitikolla, oli merkittävä talouspoliittinen viesti. Maan kriisi opetti kansalaiset näkemään uudella tavalla vahvan, solidaarisen hyvinvointijärjestelmän merkityksen. Tällainen yhteiskunta kestää vaikeat ajat paremmin. Hän nosti todellisiksi sankareiksi julkisten sektorin työntekijät.
Steingrímur korosti, ettei hän ole matkasaarnaajana kertomassa, mitä Suomessa pitäisi tehdä. Hänen viestinsä oli kuitenkin tärkeä: oikeistolaisen poliittisen eliitin vallitsevat opit tarjoavat yhä samoja ratkaisuja. Ja mihin nämä ovat johtaneet? Kriisistä toiseen.
Ulkomaisten vierailujen merkitys vaalitulokseen on marginaalinen. Poliitikkovierailut osoittavat henkisen välimatkan Eurooppaan lyhentyneen. Tärkeää on jatkaa vierailuja myös vaalien jälkeen. Suomessa joudutaan ratkomaan omia poliittisia tavoitteita osana Eurooppaa.
sirpa.puhakka@kansanuutiset.fi