Suomen eduskunta teki viime viikon perjantaina historiaa ainakin kahdella tavalla.
Historian siivet kahisivat, kun ensimmäisen kerran suomalaisen parlamentarismin historiassa kansalaisaloite meni läpi ja kaatoi hallituksen esityksen. Itse asia oli jos mahdollista vieläkin merkittävämpi. Suomi hyppäsi nykyaikaan.
Hyväksymällä kansalaisaloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista Suomi osoitti kuuluvansa ihmisoikeuksia puolustavien sivistysvaltioiden joukkoon yhteisrintamassa kaikkien muiden Pohjoismaiden kanssa. Lakimuutos on mahdollista hyväksyä lopullisesti vielä tämän eduskunnan aikana. Silloin tunnustetaan tasavertaiset mahdollisuudet avioliittoon kaikille riippumatta heidän seksuaalisesta tai sukupuolisesta suuntautumisestaan.
Tasa-arvoisen avioliittolain vastustajat käynnistivät kaikki kohtuuden rajat ylittäneen mustamaalauskampanjan kansalaisaloitteen puolustajia vastaan. Rummutus on jatkunut vielä perjantain äänestyksen jälkeenkin ja uuden lain puolustajat ovat joutuneet käsittämättömän törkeän kielenkäytön kohteeksi jopa joidenkin kansanedustajien taholta. Asioita on sotkettu tieten tahtoen, luotu vääriä mielikuvia ja yritetty näin hämätä kansalaisia.
Tasa-arvoinen avioliittolaki ei kuitenkaan vaikuta millään tavalla niiden elämään, jotka eivät halua solmia liittoa samaa sukupuolta olevan kanssa. Se ei vie keneltäkään mitään pois. Maa ei vapise eivätkä taivaat järky. Kenenkään ei edelleenkään ole pakko mennä naimisiin, mutta lainmuutoksen jälkeen useammalle se on mahdollista.
Maltillisesti esiintynyt ja tarkoin sanansa valinnut evankelis-luterilaisen kirkon johtaja, arkkipiispa Kari Mäkinen on ollut ryhdikäs kannanotoissaan, vaikka maallisella avioliittolailla ei olekaan mitään tekemistä evankelis-luterilaisen kirkon kanssa. Tasa-arvoisella avioliittolailla ei myöskään rajoiteta kenenkään uskonnonvapautta. Ihmisoikeuksia puolustava kirkko on joutunut sijaiskärsijäksi. Joukkopako voi tosin myös vahvistaa ja uudistaa kirkkoa, kun kaikkien suvaitsemattomimmat eroavat sen jäsenyydestä.