Turun telakan uudet omistusjärjestelyt antavat uutta toivoa koko suomalaiselle telakkateollisuudelle.
Hyvä uutinen on myös se, että samaan aikaan telakkakaupan kanssa julkistettiin myös aiesopimus kahden risteilylaivan rakentamisesta, mikä tuo Suomeen suoraan työtä kaikkiaan noin 11 000 henkilötyövuoden verran. Alihankintaverkoston kautta työllisyysvaikutukset kasvavat vielä tästä etenkin Varsinais-Suomessa. Jokaisella vientiteollisuuden työpaikalla onkin taantumassa olevalle Suomelle erityisen suuri merkitys.
STX:n Turun telakan kauppa toteutuu hyvin pitkälti samanlaisin nuotein, joita Vasemmistoliiton telakkaryhmä reilu vuosi sitten esitti hallitukselle. Telakkaryhmä piti tuolloin Turun telakalle parhaana vaihtoehtona juuri laajaa omistuskonsortiota, jossa valtio olisi ankkuriomistaja vähintään 30 prosentin osuudella.
Valtio lähteekin nyt mukaan omistajaksi 30 prosentin osuudella. Enemmistön telakasta ostaa saksalainen Meyer Werft, jota pidetään vastuullisena omistajana, joka on myös valmis satsaamaan tulevaisuuteen. Osaamisesta suomalaisten telakoiden menestyminen ei koskaan ole ollut kiinni.
Nyt näyttää hyvältä, mutta kaikkeahan voi silti aina tapahtua. Telakkalaiset ovat jo ehtineet tottua siihen, että varmaa on vain epävarmuus. Toivottavasti tällaiset epäilyt ovat turhia.
Valtion lähtemistä vähemmistöomistajaksi telakkayhtiöön voi pitää suunnan muutoksena. Sitä se on ennen muuta kokoomukselle, joka on vastustanut tätä vasemmiston vuosia ajamaa mallia kynisin hampain – ja useimmiten ihan ideologisista syistä.
Kaupan hintaa ei ole haluttu kertoa, vaikka se olisikin suotavaa, sillä onhan kyse valtion rahoista vaikka ne kulkevatkin valtion sijoitusyhtiö Suomen Teollisuussijoitus Oy:n kautta.