Työttömien määrä on edelleen kasvussa vertaillaan lukuja sitten millä mittarilla tahansa. Tilanne on synkkä ja aina vain pahenee eikä pohjaa ole nähty, valitettavasti. Ainakin reilusti yli 330 000 suomalaista on vailla työtä. Näin ei saada Suomea uuteen nousuun, sanoo hallitus sitten mitä tahansa.
Sekä Tilastokeskuksen että Työ- ja elinkeinoministeriön tilastot kertovat samansuuntaisesta kehityksestä, vaikka niillä onkin erilaiset tilastointimenetelmät.
Suomessakin monien muiden EU-maiden tapaan nuorten alle 25-vuotiaiden työttömyys jatkaa kasvuaan huolestuttavan kovaa vauhtia. Yhtä huolestuttava on jo pitkään työttöminä olleiden tilanne. Heidän on entistä vaikeampi saada uutta työtä, kun työpaikat ja monet ammatitkin katoavat pysyvästi. Teollisuudesta on viimeisen kymmenen vuoden aikana hävinnyt pysyvästi vähintään 100 000 työpaikkaa.
Väistämättä työttömyys myös pitkittyy, vaikka työtä vaille jääneet hakeutuisivatkin esimerkiksi uudelleenkoulutukseen. Ehkä hieman yllättäen rajuinta työttömyyden kasvu on ollut Uudellamaalla ja alhaisinta Lapissa. Asiantuntijat tosin ennustavat, että työpaikat väkisinkin valuvat eteläiseen Suomeen, koska työpaikat syntyvät palvelualoille ja erilaiseen biotuotantoon, jolloin kehitys suosii kasvukeskuksia. Tähän kehitykseen voi vaikuttaa, mutta kovin paljon haluja muun Suomen kehittämiseen ei ainakaan pääministeri Alexander Stubbilla ole, mutta ei haluja taida löytyä muiltakaan ministereiltä.
Tässä tilanteessa tarvitaan todellisia tekoja, joilla autetaan työttömiä saamaan työtä. Yleinen höpinä ei riitä eikä vetoaminen kansainväliseen tilanteeseen, jolla toki on oma merkityksensä.
Näissä tuoreissa tilastoissa eivät vielä näy Microsoftin massiiviset irtisanomiset. Kesän aikana on tullut viestejä monista muistakin irtisanomisista ja lomautuksista, jotka muuttuvat tilastoluvuiksi vasta myöhemmin. Paljon etuja Suomesta saaneelta Microsoftilta on nyt vaadittava yhteiskuntavastuuta ja työntekijöistään huolehtimista.