Alexander Stubbin tiistaina aloittanut hallitus on Suomen 73. Ministereitä on 17. Melko tasan kolme vuotta sitten aloittaneesta Jyrki Kataisen hallituksesta jäljellä on enää viisi ministeriä. Euroajan politiikka kuluttaa.
Hallitus esitteli tiistaina ohjelmansa eduskunnalle, joka äänestänee sille keskiviikkona luottamuksen ja lähtee sitten kesätauolle. Todellisuudessa Stubbin hallitus punnitaan vasta budjettiriihessä, joka jää sen ainoaksi isojen päätösten mahdollisuudeksi. Vaalit tulevat nopeasti vastaan.
Budjettiriihessä hallituksen pitäisi konkretisoida muun muassa sote-uudistus ja viime syksyn rakennepaketti.
Lisäksi sen paljon mainostama yli miljardin euron kasvupaketti on tässä vaiheessa kokoelma hyviä aikeita ilman tietoa niiden käytännön toteutuksesta. Esimerkiksi liikennehankkeiden rahoitus on auki ja voimassa on edelleen kehysriihen päätös leikata raiteiden ja teiden kunnossapidosta 100 miljoonaa euroa joka vuosi ensi vuodesta eteenpäin. Liikennerahat ovat siis vähenemässä eivätkä lisääntymässä.
Miten Stubbin hallitus selviää urakastaan, siihen vaikuttavat lähiajan gallupit. Jos kokoomuksen nousu ja SDP:n lasku jatkuvat, luvassa on vaikeuksia.