
Käykö Guggenheim kukkarollasi?
Parin miljoonan euron arvoisen selvitystyön tehnyt työryhmä ehdottaa Guggenheim-museon perustamista Helsinkiin. Solomon R. Guggenheim -säätiön edustajien raportti ei kuitenkaan vielä merkitse sitä, että Helsingin Katajanokalle nousisi uusi museo.
Guggenheim-museon kohtalo on Helsingin kaupunginvaltuuston käsissä. Sen on löydettävä rahoitus miljoonia maksavalle hankkeelle. Itse Guggenheimin osalta tuskin kapuloita rattaisiin enää heitetään, jos säätiön edustajat ovat arvioineet bisneksen kannattavaksi.
Onko tarjous sitten niin houkutteleva, että kaupungin kannattaa siihen tarttua? Pelkästään museorakennuksen hinta olisi tämän hetken arvion mukaan noin 140 miljoonaa euroa. Tuskin se kuitenkaan siihen jää. Tässä vaiheessa on täysin auki, kuinka paljon kaupunki saisi hankkeeseen ulkopuolista rahoitusta muun muassa yrityksiltä.
Ilmeistä on, että yritysmaailman kiinnostus ratkaisee lopulta sen, tuleeko hankkeesta mitään. Kovin suuria summia veronmaksajien rahoja kaupunki ei nykyisessä taloustilanteessa pysty hankkeeseen sijoittamaan varsinkaan, jos samalla kuihdutetaan kaupungin muuta kulttuuritarjontaa.
Koko museohankkeesta on käytävä perusteellinen ja avoin keskustelu, jossa kaikki niin rakentamiseen kuin itse museon toimintaankin liittyvät asiat käydään huolellisesti läpi. Kiveäkään ei saa jättää kääntämättä.
Perustuuko museohanke realistisiin laskelmiin? Esimerkiksi arvio kävijämäärästä, 500 000–550 000 kävijää, tuntuu vahvasti ylimitoitetulta tai sitten turistit ympäri maailmaa todellakin ryntäävät juoksujalkaa Helsinkiin katsomaan muutaman kerran vuodessa uusittavia näyttelyjä. Ainakin arvio 300 000 vuosittaisesta kotimaisesta vierailijasta tuntuu utopistisesta – tai sitten uudesta museosta tulee jotakin vallan tavatonta.
Selvityksen tekijöiden mukaan pitkällä aikavälillä uudesta museosta hyötyisivät niin Helsingin kaupunki kuin koko Suomi. Näin voi käydä, mutta mitään takeita siitä ei ole.
Jos Helsinki lähtee hankkeeseen, niin onko piikki kustannusten noustessa koko ajan auki? Miten paljon museo syö vuosittain veronmaksajien rahoja ja mistä ne ovat pois? Mikä on Guggenheim-museon oma rooli? Kerääkö se vain tuotot? Lopettaisiko uusi museo kaupungin itsenäisen taidemuseon ja sen näyttely- ja taidekasvatustoiminnan?
Paljon on avoimia, vastausta vaativia kysymyksiä. Museota ei pidä vastustaa sinänsä, mutta ei sitä pidä hankkia myöskään hinnalla millä hyvänsä.
LISÄÄ AIHEESTA:
- » Tutkija: Guggenheimista miljoonatappiot 2.3.2012 16.00
- » ”MacGuggenheim on vitsi” 20.2.2012 15.02
- » ”Rahapula”: Guggenheim tarvitsee Helsinkiä 17.2.2012 13.22
- » Kulttuurilautakunta: Guggenheimissa vielä paljon selvitettävää 16.2.2012 10.56
- » Gallen-Kallela-Sirénin Guggenheim-yhteydet selvitetään 14.2.2012 11.01
- » Guggenheim herättää kysymyksiä ja pelkoa 6.2.2012 13.31
- » Kalevalatalo oli aikansa Guggenheim 5.2.2012 10.19
- » Turha luulla, että vanhuksille riittää vaippoja jos Guggenheimista luovutaan: ”Ei se niin mene” 1.2.2012 12.55
- » Demokratiavaje on Guggenheimin pahin ongelma 30.1.2012 18.02
- » Guggenheim-museo Suomen eliitin hanke 20.1.2012 14.21
EU-parlamentti esittää rahoitusmarkkinaveroa
SAK:n Lyly suomii työnantajia
SAK:n Huutola vaatii kapinaa
SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola haluaa ay-liikkeen ryhtyvän ahneuden vastaiseen kapinaa.
Huorasatu ja Eurokriisin anatomia maailmalle
Laura Gustafssonin esikoisromaanin käännösoikeudet on myyty Saksaan ja Ranskaan.


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
