5.1.2012 07.01

Lehtikuva/ Antti Aimo-Koivisto

Helsingin pörssissä käyrät sojottivat viime vuonna alaviistoon. Pitkässä juoksussa omistajia on suosittu palkansaajien kustannuksella runsain mitoin.

Laiskan pääoman ruokkiminen käy kalliiksi

Suomessa pääsi 1990-luvulla vallalle Yhdysvalloista lähtenyt pohjoismaiselle yhteiskunnalle vieras oppi omistuksen ylikorostuneesta palkitsemisesta elinkeinoelämässä.

Aiemmin johtajatkin tekivät työnsä mahdollisimman hyvin palkallaan. Nyt palkka muuttui vain tulojen lähtötasoksi, jonka päälle alettiin mättää erilaisia kannustimia. Nokia-yhtiössä muutamassa vuodessa miljonääreiksi päässeet johtajat kannustuivat siirtymään eläkkeelle parhaassa työiässä. Dream teamia seurasi matkapuhelinalan kriisiyhtiö.

Kotimaassa pääoman suosiminen on ollut selvästi haitallista.

Johtajien palkitsemisen ohella yhtiöt ryhtyivät jakamaan ennätysosinkoja. Niin sanottu funktionaalinen tulonjako muuttui selvästi pääoman hyväksi. Suomeksi sanottuna yritysvoittojen osuus suhteessa palkkoihin kasvoi. Vielä 1980-luvulla omistajat tyytyivät 20–25 prosentin osuuteen tuotannossa syntyvästä arvonlisäyksestä. 2000-luvulla osuus on ollut noin 30 prosenttia.

Vääristyneen tulonjaon seuraukset koko mitassaan tulevat hitaasti näkyviin. Nyt 2000-luvun toisen vuosikymmenen ollessa hyvässä vauhdissa voidaan kysyä, mitä hyötyä pääoman suosimisesta on ollut. Entä mitä haittaa?

Hyötyjä on vaikea nähdä. Liika raha väärässä paikassa on ollut synnyttämässä jo useampaa talouskuplaa. Parasta tuottoa isolla riskillä etsivä raha on osaltaan syynä Euroopan loputtomalta vaikuttavaan velkakriisiin.

Kotimaassa pääoman suosiminen on ollut selvästi haitallista. Yhtiöt eivät investoi voittojaan ainakaan Suomeen, vaan jakavat ne osakkaille. Investointiaste 2000-luvulla on ollut pienempi kuin 1980-luvulla.

Ennen kaikkea vääristynyt tulonjako jarruttaa taloudellista toimeliaisuutta kotimaassa. Osakepotista leijonanosan kaappaa suurituloinen eliitti, joka ei millään edes pysty kierrättämään rahojaan Suomessa. Tilastokeskuksen yliaktuaari Olli Savela toteaakin uusimmassa Hyvinvointikatsaus-lehdessä työtulojen osuuden pienentymisen vähentäneen kulutuskysyntää kansantaloudessa. Kulutuskysyntä on tärkein taloudellista toimeliaisuutta ylläpitävä tekijä.

Talouden kehitys – työllisyys, velka, kestävyysvaje... – olisi nyt paremmalla tolalla, jos kansantulon kakusta isompi osa olisi entiseen tapaan jaettu aktiivisille palkansaajille eikä laiskalle pääomalle.

Myös tänään Helsingin yliopistossa väittelevä Tuomas Malinen osoittaa suurten tuloerojen haittaavan talouskasvua.

Entinen yhteiskuntasopimus tasasi tuloja ja jakoi vaurautta kaikkiin kansankerroksiin. Sitten tuli hiljainen vallankumous, jolla sopimus purettiin. Miten, miksi ja kenen toimesta? Siinä olisi suuri kysymys yhteiskuntatieteelliselle tutkimusohjelmalle.