20.1.2012 17.11

Olisi kysyttävää

Eilina Gusatinsky

Guggis-puhalluksen alle jäivät monet asiat ikään kuin huomioimatta. Ovatkohan jo presidenttiehdokkaat kulttuuriministerin ohella kertoneet omaa kantansa taide-McDonald’sista? En sattunut näkemään, mutta voin arvata, kenelle uusi galaksia olisi mieleen.

Olisi muitakin kysymyksiä ehdokkaille. Tuleva presidentti saa kunnian järjestää Suomen 100-vuotisitsenäisyysjuhlan. Ymmärtääkseni viiden vuoden kuluttua Suomen venäläiset saavat periaatteessa mahdollisuuden hakea kielellisen vähemmistön asemaa, mikä nojautuu Euroopan Neuvoston kansallisten vähemmistöjen suojelua koskevaan Euroopan neuvoston puiteyleissopimukseen sekä alueellisia kieliä tai vähemmistökieliä koskevaan peruskirjaan, joka astui voimaan vuonna 1998.

Kansalliseksi vähemmistöksi määritellään etninen, uskonnollinen ja/tai kielellinen vähemmistö, joka on ollut maassa pitempään kuin sata vuotta. Vuodesta 2017 tämä vaatimus täyttyy Suomen venäjänkielisten osalta kaikin puolin, vaikka onhan täällä paljon sellaisiakin sukuja, joiden esi-isät muuttivat Suomeen jo 1700 luvulla. Onko seuraavalla maan presidentillä rohkeutta edesauttaa tätä asiaa?

Silloisen johtajan Seppo Lallukan mukaan instituutista on muodostunut tärkein venäjänkielisen väestön kulttuurikeskus ensisijaisesti kirjastonsa johdosta. Nyt selvityksestä käy ilmi, että kirjastoa supistettiin kaikki nämä vuodet, tieteellistä aineistoa siirrettiin muualle.

Toimintakeskuksen tärkein tehtävä olisi tuottaa kotoutumista edistäviä palveluja kulttuurin ja taiteen alueilla Suomen venäjänkieliselle väestölle.

Talvitien ehdotus toimintakeskuksesta on mielenkiintoinen avaus sekä ajallisesti että sisällöllisesti. Ensinnäkin ollaan tilanteessa, jossa koko maahanmuuttopolitiikka elää taas muutosten aikaa. Selvityksessä mainitaan, että ”kotouttaminen jakaantuu varsin monen viranomaisen kesken. Kotouttamisen piirissä ovat ainakin seuraavat ministeriöt: SM, TEM, YM, OKM, STM ja UM (edustustot). Aluetasolla kotouttamisesta vastaavat ELY-keskukset. Paikallistasolla vastuussa ovat kunnat ja TE-toimistot. Lisäksi ovat olemassa yksilölliset kotoutumista edistävät palvelut, joten ”tämän työkentän tehostaminen vaatii selvästi määriteltyjä kohderyhmiä ja tavoitteiden selkiyttämistä. Kotouttamisen tavoitteista ja menetelmistä käydään varsin vilkasta keskustelua ja kenttä elää voimakkaasti.”

”Suomen venäjänkielistä väestöä ja heidän piirissä toimivia yhdistyksiä tulee kaikin tavoin rohkaista yhteistyöhön eri ministeriöiden ja kuntien kanssa. Kyse on aika pitkälti siitä, että venäjänkielinen väestö alkaisi luottaa Suomen viranomaistoimintaan ja olisi siten valmis yhteistyöhön laajalla rintamalla.”

Ilman muuta siihen tarvitaan välittäjiä, eikö? Toisaalta kymmenen vuotta sitten tehty laaja selvitys venäjänkielisten kysymyksistä, jossa oli hyvin konkreettisia ja edelleen ajankohtaisia toimenpide-ehdotuksia, on jäänyt huomiotta ehkä juuri sen takia, ettei ollut uskottavaa sanansaattajaa.

Se kyllä tehtiin Venäjä- ja Itä-Euroopan instituutin kanssa ja sen tiloissa pidettiin ad-hoc-ryhmän kokouksia. Eikä paljon auttanut, kun Suomen venäjänkielisten yhdistyksien liitto FARO ry yritti yhteistyössä vähemmistövaltuutetun toimiston kanssa päivittää materiaalit vuonna 2008 – hetkellinen median huomio ei oikein luottamuksen saavuttamista luo.

Talvitien selvityksessä painotetaan yhteistyötä Suomen venäjänkielisten järjestöjen kanssa ja se on erittäin tärkeä asia. Tekisi mieli uskoa, että se myös tarkoittaa tasa-arvoista kumppanuutta eikä edustusta toimikunnissa, kokouksissa ja seminaareissa virka-aikana, jolloin tarvittavat kommentoinnit ja omat työt joudutaan tavan mukaan hoitamaan öisin ja vapaapäivinä – toisin kun virkailijat. Tiedän, että yhdistyskentällä monet asiat tehdään vapaaehtoisvoimin, mutta tiedän myös, että lakien kommentointiin ja selvityksiin tarvitaan myös juristien ja asiantuntijoiden apua. Sitä ei loputtomiin ilmaiseksi saa.

Uskonpuute on iskenyt joitakin kertoja, viimeksi syksyllä. Kyseessä oli pikkuparlamentissa pidetty seminaari, jossa oli tarkoitus pohtia kuinka reilu maa Suomi on. Kutsussa korostettiin, että kohderyhmänä ovat kansanedustajat, varsinkin uudet.

Arvatkaa kuinka moni heistä ilmoittautui tilaisuuteen? Tasan kolme. Paikalla näin yhden, hänkin avasi seminaarin ja häipyi saman tien. Kevyen lounaan jälkeen huomasin toisen – hän kävi hakemassa itselleen jäljelle jääneet salaatit ja voileivät ja vei ne työhuoneeseensa. Se siitä luottamuksen saavuttamisesta.

Mutta yhteen asiaan haluaisin vielä kiinnittää huomiota: Talvitien selvitys antaa kotouttamiselle uuden näkökulman, josta ei paljon puhuta. Ehkä nimenomaan kirjasto on oiva paikka integroitua – yksilöllisellä tasolla. Näin se on jo nyt monille maahanmuuttajille, varsinkin pienillä paikkakunnilla.

Pidetään yhdessä huolta, ettei kirjastoja suljetaan missään päin Suomea. Eikä tehdä maksulliseksi.