
Pintaa syvemmältä
Al-Shabaab käy pyhää sotaa Somaliassa
Uudelleen kiihtynyt sotiminen Somaliassa ei ole herättänyt länsimediassa ja meillä päin kovin suurta mielenkiintoa. Tällä hetkellä Somaliassa on kuitenkin yli 10 000 sotilasta useista muista maista ja Yhdysvallat tekee alueelle jatkuvasti ohjusiskuja kauko-ohjattavista taistelulennokeista. Iskujen kohteena on islamistinen Al-Shabaab -liike, joka pitää hallussaan suurta osaa Somalian eteläosista.
Viime kuussa Etiopian joukot ylittivät Somalian rajan, vain vajaa kolme vuotta Etiopian armeijan nöyryyttävään vetäytymiseen päättyneen edellisen Somalian-miehityksen jälkeen.
Ennen Etiopiaa toinen naapurimaa Kenia lähetti sotajoukkojaan rajan taakse. Kenian ilmavoimat ovat lokakuusta asti tehneet tuhoisia ilmapommituksia Al-Shabaabia ja Somalian eteläosien siviilejä vastaan.
Kenian armeijan hyökkäystä Somaliaan edelsivät kahden espanjalaisen avustustyöntekijän sekä brittiläisen ja ranskalaisen turistin kidnappaukset Kenian puolelta rajaa. Vielä tähän päivään mennessä ei ole tosin varmaa, että juuri Al-Shabaab oli sieppausten takana.
Somalian pääkaupungissa Mogadishussa on ennestään tuhansia Afrikan unionin sotilaita Ugandasta ja Burundista. Joulun tienoilla myös Djibouti lähetti joukkoja maan väliaikaishallituksen avuksi.
Myös Yhdysvallat ja Ranska ovat kaikessa hiljaisuudessa lähettäneet Somalian maaperälle erikoisjoukkojaan.
Kenian, Etiopian ja Afrikan unionin joukot ovat Yhdysvaltojen kouluttamia ja rahoittamia. Yhdysvaltojen tiedustelupalvelulla CIA:lla on myös oma pidätyskeskuksensa Somalian turvallisuusviraston rakennuksen kellarissa Mogadishussa. Terrorisminvastaisia lennokki-iskuja on tehty ainakin Djiboutista, Etiopiasta, Seychelleiltä sekä Arabian niemimaalla sijaitsevasta salaisesta lentotukikohdasta käsin.
Kiihkoislamin äärilaitaa edustava Al-Shabaab on saanut kansainvälisessä uutisoinnissa eniten huomiota tapauksista, joissa aviorikoksesta syytetyt naiset on kivitetty kuoliaaksi. Al-Shabaab on myös sulkenut elokuvateattereita ja kieltänyt jalkapallo-otteluiden julkiset tv-katselut. Vastikään järjestö kielsi länsimaisten avustusjärjestöjen toiminnan hallitsemillaan alueilla.
Al-Shabaab itse ilmoittaa pyrkivänsä ajamaan vallasta länsimaiden tukeman maltillisten islamistien hallituksen Somaliassa ja korvaamaan sen koraania kirjanoppineesti tulkitsevalla islamilaisella valtiolla. Monien mielestä tämä on kuitenkin vasta välitavoite.
”Al-Shabaabin lopullisena tavoitteena on auttaa muita globaaleja jihadisteja maailmanlaajuisen islamilaisen valtion synnyttämisessä”, toteaa Al Jazeera -kanavan uutispäällikkönä työskentelevä somalialaistoimittaja Abdi Aynte.
Brittilehti Guardian kertoi viime kuussa Al-Qaidaa edustavien avustustyöntekijöiden toimittamasta hätäavusta kuivuutta ja nälänhätää paenneille ihmisille Al-Shabaabin hallitsemalla alueella Mogadishun eteläpuolella. Lehden mukaan avustustyöntekijät olivat amerikkalaisia ja brittiläisiä muslimeja.
Naapurimaiden hyökkäyksellä Somaliaan pyritään estämään Al-Qaidaa rakentamasta maahan pysyviä tukikohtia. Mikäli Al-Shabaab kykenee tarjoamaan pysyvän turvapaikan ulkomaalaisille jihadisteille, tämän uskotaan antavan Al-Qaidalle uutta elinvoimaa.
”Al-Qaidan yhteistyö Al-Shabaabin kanssa olisi todennäköisesti kestävämpi kuin sen suhde Afganistanin talebanien kanssa. Talebanien johtajat eivät olleet Al-Qaidan aikaansaannosta, kun taas Al-Shabaabin johtajat ovat”, arvioi Al Jazeeran toimittaja Abdi Aynte.
Al-Shabaab perustettiin vuonna 2003 Las Anoodissa Pohjois-Somaliassa järjestetyn islamistijärjestö Al-Ittihad al-Islamiyan kokouksen yhteydessä. Kokoukseen osallistui myös joukko somalialaisia Afganistanin sodan veteraaneja, jotka olivat lähteneet Afganistanista pian Yhdysvaltojen miehityksen jälkeen.
Kun lähinnä hyväntekeväisyysjärjestönä toiminut Al-Ittihad ei tuolloin innostunut aseellisesta taistelusta Somaliassa, Afganistanin sodassa olleet miehet päättivät perustaa oman järjestön, jonka nimeksi tuli Harakat al-Shabaab al-Mujahideen, Nuorten taistelijoiden liike.
Al-Shabaabin oli aluksi vaikea saada kannatusta jyrkille ajatuksilleen, sillä somalialaiset ovat perinteisesti olleet maltillisia muslimeja. Tilanne kuitenkin muuttui vuonna 2006, kun CIA ryhtyi rahoittamaan Mogadishun kaikkein pahamaineisimpia sotaherroja, jotta nämä sieppaisivat ja surmaisivat terroristiepäiltyjä ja radikaaleja islamisteja.
Kun täysin rauhanomaisia imaameja ruvettiin pidättämään ja luovuttamaan amerikkalaisille, myös maltilliset islamistit kokivat tarpeelliseksi järjestäytyä. Syntyi Islamilaisten tuomioistuinten liitto, joka oli epäpoliittisten klaanituomioistuinten yhteenliittymä. Al-Shabaabista tuli islamilaisten tuomioistuinten sotilaallinen siipi.
Somalian sotaherrat syöstiin pian vallasta, ja Islamilaisten tuomioistuinten liitto onnistui Somalian nykyisen presidentin Sharif Sheikh Ahmedin johdolla ensi kertaa 16 vuoteen todella rauhoittamaan maan ja luomaan puitteet jonkinlaiselle hyvinvoinnille.
Maltillisten islamistien valta kuitenkin päättyi Etiopian miehitykseen jouluna 2006. Etiopian joukot pommittivat asuinalueita Mogadishussa ja surmasivat miehityksen vastustajiksi epäiltyjä usein viiltämällä heidän kurkkunsa auki.
Al-Shabaabille miehitys antoi sen kaipaaman tilaisuuden esiintyä somalialaisten silmissä vapaustaistelijoina. Joulukuussa 2008, kun Etiopia veti joukkonsa Somaliasta, Al-Shabaabista oli tullut suositumpi kuin koskaan ja se oli houkutellut riveihinsä myös satoja taistelijoita ulkomailta.
Ulkomaalaisilla taistelijoilla ja muiden maiden kansalaisuuden saaneilla somalialaisilla onkin tänä päivänä huomattava asema Al-Shabaabin johdossa. Järjestön ylimmässä päättävässä elimessä, shura-neuvostossa, enemmistö jäsenistä on muiden maiden kansalaisia.
LISÄÄ AIHEESTA:
- » Öljyšeikit Euroopan futisbisneksessä 18.5.2012 10.40
- » Mitä EU voisi tehdä Ukrainassa? 12.5.2012 18.13
- » Hamppukaupan uudet käänteet Hollannissa 5.5.2012 16.26
- » Kuka voittaa Bahrainissa? 20.4.2012 13.08
- » Ilmastonmuutoksen kiistäjien salaiset kansiot 14.4.2012 14.21
- » Vietnamin hurjan kasvun nurjat puolet 9.4.2012 15.35
- » Mies, jolla ei ole lompakko sydämen tilalla 31.3.2012 13.53
- » Joseph Kony ja Konyn jahtaajat 24.3.2012 14.52
- » Kun poliitikon hinta nousee pilviin 16.3.2012 11.55
- » Lockerbie-iskusta tuomittiin syytön mies 9.3.2012 12.15
SAK:n Lyly suomii työnantajia
SAK:n Huutola vaatii kapinaa
SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola haluaa ay-liikkeen ryhtyvän ahneuden vastaiseen kapinaa.
Huorasatu ja Eurokriisin anatomia maailmalle
Laura Gustafssonin esikoisromaanin käännösoikeudet on myyty Saksaan ja Ranskaan.


Afganistanin talebanien johtajat eivät olleet Al-Qaidan aikaansaannosta, mutta Al-Shabaabin johtajat ovat.
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina

