Viitasen Vieno: Nimi on enne
Rauhaisaa Joulua on meille toivotettu jo vuosia sanoin ”menkää ja tappakaa ja virtaan heittäkää kaikki alle kaksivuotiaat poikalapset.”
Kyllä meille on tullut niin rauhallinen ja rauhantahtoinen olo, kun tiedämme, että näin myös tapahtui.
Suomen parhaiten ansaitseva koomikko, Timo Soini, osaa temput. Se kusettaa kansaa linssiin, kertoo sen ja lähettää miljoonalaskun uhreille. Kaiken huippu on, että lasku maksetaan mukisematta.
Näin se menee; puhutaan ihan höpöjä, mitä sylki suuhun tuo. Parempaa tekstiä ei voi kaiketi odottaa kun keitoksen ainekset kasataan kilosta totaalista tietämättömyyttä, viisi desilitraa moraalittomuutta, kahdeksan desilitraa ennakkoluuloisuutta ja lopuksi keitos maustetaan pöljyydellä ja muista ihmisistä piittaamattomuudella.
Täysin epäonnistunutta lopputulosta selitetään huumorilla. Persujen ”suuri seuraaja” kehotti Vasemmistoliittoa (ja samalla kaiketi vasemmistoliittolaisia) tekemään harakirin eli itsemurhan. Se oli – tietysti – huumoria.
Persujen vaaliohjelmassa arvioitiin hyvin postmodernilla tavalla postmodernia tekotaiteellisuutta. Sekin oli huumoria. Suomen kansa on käsittämätöntä porukkaa, ainakin osa kansasta näyttää olevan jonkinlaisen masokismin pauloissa. Persujen kannattajat tuntuvat ajattelevan, että hienoa kun meitä kustaan linssiin: haluamme lisää, se tekee hyvää.
Lopuksi kaikkia meitä, jotka toivomme politiikkaan jotain asiantynkääkin ja faktaa – edes silloin tällöin – syytetään huumorintajuttomuudesta: nurkkaan häpeämään.
Vieno ei usko Pisa-tutkimuksen tuloksiin. Jos meillä todella olisi kansalaisten sivistystaso korkeaa tasoa, ei persujen kaltainen pelleporukka saisi kuin yhden varavaltuutetun pöljänkylän kunnallisvaaleissa.
Venäjän suuri seuraaja, Putin, on nimensä mukainen mies: lähti pressan hommasta ja palaa siihen. P ut in.
Ja sitten päättymättömän ja jännittävän jatkokertomuksen pariin: Olkiluodon ydinvoimalan valmistuminen lykkääntyy n:nnen kerran ja n on iso luku.
Ydinvoimateollisuus on tehnyt ydinvoiman vastustajista katalalla tavalla naurunalaisia. Se on saanut vastustajat vastustamaan jotain, mikä ei koskaan toteudu. ”April, april, din dumma sill, jag fick dig narra vart jag vill.”
Meidän suurin uskontomme eli vapaa markkinatalous ja kilpailevat markkinat on taas niittänyt uusia merkittäviä voittoja. Vapaan kilpailun metsämarkkinoita ratkotaan oikeudessa. Vahingonkorvausvaatimuksia on 230 miljoonan edestä. Euroopan finanssimarkkinoille päättivät EKP:n politrukit pumpata lähes 500 miljardia euroa. Vapaasti toimivia markkinoita tuetaan ensi vuonna lisää.
Kaikki – niin hyvä kuin vähemmän hyväkin – päättyy aikanaan. Viitasen Vienon raapustuksia ei Kansan Uutisten sivuilla enää näy. Rakkaat lukijat ansaitsevat selityksen dramaattiselle muutokselle.
Viitasen Vieno sai kutsun Pohjois-Korean valtiolta avustaa suurta seuraajaa vaativassa tehtävässään ja siksipä matkalaukut on pakattu ja matka Pjongjangiin on edessä.
Yli seitsemän vuoden matka on ollut mieluisa – ainakin Vienolle.
LISÄÄ KIRJOITTAJALTA:
- » Kakkutaisto 10.12.2011 19.08
- » Viitasen Vieno: Yhdestoista hetki 11.11.2011 16.10
- » Ahvenanmaalle kiireesti 31.10.2011 13.26
- » Puna- ja sinisilmäiset 14.10.2011 15.23
- » Presidenttiainesta 6.10.2011 18.15
- » Kirjoittamalla menetetty 27.9.2011 09.00
- » Nalle ja Nalle tappeli, Hali-Nalle voitti 2.9.2011 18.00
- » Meillä on don Paavo ja heillä zombi 7.8.2011 15.52
- » Vakka ja kansi 22.7.2011 17.21
- » Onneksi on takinkääntäjiä 29.5.2011 17.57
SAK:n Lyly suomii työnantajia
SAK:n Huutola vaatii kapinaa
SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola haluaa ay-liikkeen ryhtyvän ahneuden vastaiseen kapinaa.
Huorasatu ja Eurokriisin anatomia maailmalle
Laura Gustafssonin esikoisromaanin käännösoikeudet on myyty Saksaan ja Ranskaan.
Tukijat kaikonneet: Guzenina vetäytyy SDP:ssä
Miljoonat naiset eivät saa äänestää Egyptissä
Hyvästä kauppatavasta räikeään mainontaan
Ihmiskuvaa, maailmankuvaa
Lapsuuden kaupunki
Isien ja äitien maa
Kaupallinen onnen kerjäläinen
Kadonneen aarteen metsästäjät
Hoivaintti
Hollanden voitto
Mitä syrjäytyminen on?
Komiikka tuo hetken helpotuksen
Mökkimurto ja muita ylläreitä
Julkista tilaa
Hengailu on poliittista
Porvaristo ilman proletariaattia
Laiskottelua ja lakkojen murtamista
Proletariaatti
Kiusataan isompia
Herra Rahkosen leivonen
Lisäsopeutus
Sosiaalista eksotiikkaa
Nirsoilijan tunnustuksia
Psykokulttuurista kolahdusta odotellessa
Demokratia 0.1
Li Andersson: Taistelohon!
Työläistavara


Ydinvoimateollisuus on tehnyt ydinvoiman vastustajista katalalla tavalla naurunalaisia. Se on saanut vastustajat vastustamaan jotain, mikä ei koskaan toteudu.
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
