Rasismi sodan oikeuttajana

Juha Drufva

Suomen kielessä sivistys-käsite otettiin nykymerkityksessä käyttöön 1822. Kantasanana on siveä, joka tarkoittaa nöyrää, hiljaista, nuhteetonta ja säädyllistä. Sivistyminen tarkoittaa myös sievistelyä ja koreilua.

-Nykyään sivistyksellä tarkoitetaan lähinnä tiedon säilömistä ja purkittamista, eräänlaista kävelevää tietopankkia, moniosaajaa, joka vastaa "Kyllä", kuten Esko Kivikoski aikoinaan "Viisasten kerhossa".

Kansan valistamisessa ja -sivistämisessä pääpaino on perinteisesti asetettu käytännölliseen hyödyllisyyteen, kuten siisteyteen, siivoon kielenkäyttöön ja hyvien tapojen omaksumiseen.

Taustalla ovat olleet enemmän taloudellisesti hyödylliset näkökohdat kuin vapaan, itsenäisen kansalaisen itsetunnon ja hengen kohottaminen.

Pragmatistisen sivistysasenteen näkökulmasta maailma on suuri suoritusareena, jossa jokainen yrittää suoriutua tehtävästään voimansa ja suorituskykynsä äärimmilleen ponnistaen.

Toisaalta kaikki teot ja toimet ovat sellaisinaan yhdentekeviä, sisällyksettömiä, koska ne ovat pelkkiä ajassa, rahassa ja tuloksissa mitattavia ulkoisia suorituksia.

Länsimaiseen sivistyskäsitykseen kuuluu kolme universaalia käsitettä: tasa-arvoisuus, yhteisvastuu ja arvohierarkiat.

Michel Foucaltin (1926–84) kysymys, mistä nykyaikainen globaali valta ottaa oikeuden tappaa tarvittaessa atomiasein koko elämä maapallolta, herättää ihmettelyn unesta.

Jos yhteiskuntapolitiikan tavoitteena on kohentaa kansalaisten terveydentilaa, ylpeillä kansakunnan yhä pitenevällä keski-iällä sekä suojella vakuutusten ja ennaltaehkäisevien keinojen turvin onnettomuuksilta, miksi se ei lopeta asevarustelua vaan lisää sitä?

Miten poliittisen vallan on näissä olosuhteissa mahdollista tappaa, perätä ja vaatia kuolemaa, tapattaa, antaa käsky tappaa ja altistaa kansalaisensa kuolemalle vihollisista puhumattakaan?

Foucault kysyy: ”Kuinka tämä valta, jonka tavoitteena on elämän vaaliminen, voi hylätä jotkut kansalaisensa kuoleman käsiin?”

Foucaultin mukaan kuoleman valtaa käytetään biovallan ympärille keskittyneessä poliittisessa järjestelmässä rasismin varjolla.

Rasismi on keino luoda leikkaus elämän kentälle, josta valta on alkanut huolehtia: leikkaus sen välillä, minkä täytyy elää ja minkä täytyy kuolla:

”Rotujen, rotuerottelujen ja -hierarkioiden ilmaantuminen ihmislajin biologiseen jatkumoon, joidenkin rotujen luokittelu hyviksi ja toisten päinvastoin alempiarvoisiksi – kaikki nämä ovat tapoja pirstoa sitä biologisen kenttää, jonka valta on ottanut huolehtiakseen, ja irrottaa joitakin ryhmiä toisista väestön sisällä.”

Sota oikeutetaan biologian avulla. Huonomman ja alempiarvoisen rodun kuolema on jotakin, joka tekee elämän terveemmäksi ja puhtaammaksi.

Foucault korostaa, että normalisaation yhteiskunnassa rotu ja rasismi ovat ennakkoehto kuoleman tuottamisen hyväksyttävyydelle.

Tässä kohtaa leikkaavat sivistyksen ja barbarian rintamalinjat ja ottavat mittaa toisistaan. Tässä testataan kulttuurin kestävyys, koska paha murtuma on jo tapahtunut, etujen ristiriita on huutava niin taloudellisesti, poliittisesti kuin eettisestikin.