Tulosvaroitus
Arkijärjestä on päästävä eteenpäin
Talouspolitiikan suurin ongelma tällä hetkellä on tietynlaisen arkijärjen ylivalta. Arkijärki kertoo moraalisia totuuksia: ”arvo syntyy työstä”, ”velat on maksettava”, ja niin edespäin.
Nämä moraaliset ideat kuuluvat täysin toiseen todellisuuteen. Ne ovat ymmärrettäviä maatalousvaltaisessa tai pienyrittäjävetoisessa yhteiskunnassa, jossa vaihto ja yhteistyö perustuvat pitkälti läheiseen ja kasvokkaiseen kanssakäymiseen.
Modernin kapitalismin puitteissa tällainen moraali on vaarallista. Erityisesti ”velat on maksettava” -ajatusmalli johtaa systemaattisesti sovellettuna tuhoon.
Valtioiden velkakriisit ovat rakenteellinen ilmiö, jonka taustalla on kansainvälisen rahoitusarkkitehtuurin muoto ja kunnollisten velkasovitteluinstituutioiden puuttuminen. Ei siis se, että Kreikassa maksetaan parille vainajalle eläkettä.
Mikäli Euroopan velkakriisistä haluttaisiin eteenpäin, tarvittaisiin paljon enemmän yhteisvastuuta. Tervetuloa eurobondit! ”Jokainen maksakoot omat velkansa” -asenne ja vastuullisuusfiktiot tekevät tämän valitettavasti mahdottomaksi.
Lisäksi velkaa on pystyttävä tarvittaessa myös tuhoamaan, reippaastikin. Se ei tarkoita sitä, että jos maa X ei maksa, joku muu maksaa. Velan tuhoaminen tarkoittaa sitä, että sijoittaja ottaa takkiin.
Tällä hetkellä arkijärjen moraali vie maanosaa kahteen vaaralliseen suuntaan. Toisaalta työn ja arvon yhteenkietominen tuottaa rasistisia selityksiä kansantalouksien ongelmille. Kun Kreikalla menee huonosti, kreikkalaiset tulkitaan kollektiivisesti laiskoiksi.
Suurin ongelma ei ole tulkinnan epätotuus – kreikkalaiset tekevät keskimäärin Euroopan pisintä työpäivää – vaan ”kansallisten piirteiden” käyttö selitysmallina.
Toiseksi hyvinvointijärjestelmiä tuhotaan. Rahapolitiikan työkalujen puuttuessa enää työvoiman oikeuksien polkemisella voi kunnolla kilpailla. Kreikassa tänään, Suomessa huomenna. ”Vastuullisuuden” vaatiminen Kreikalta vain nopeuttaa tätä prosessia.
Vallitsevassa tilanteessa vasemmiston tulisi olla internationalistisempi kuin koskaan. Hyvinvointijärjestelmät ja työtaistelut menettävät tehoaan kansallisen politiikan puitteissa pitäytymällä.
Federalismissa vaarallista ei ole periaate, vaan jotkut federalismin ilmentymät. Liittovaltioidean voi yhtä hyvin artikuloida vasemmistolaisesti. Hyvänä lähtökohtana on stubbilaisten AAA-kerhojen ja komissaarivallan vastustaminen aitoon universalismiin ja demokratiaan nojaten.
Jos vasemmisto samaistuu nationalismiin, vasemmisto on menetetty.
Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden Tulosvaroitus-sivulla perjantaina 2. joulukuuta.
- » IMF soittaa kakkosviulua, kun Euroopan talouskriisi syvenee 6.12.2011 14.06
LISÄÄ KIRJOITTAJALTA:
- » Julkista tilaa 6.5.2012 16.26
- » Kreikkaan oppia Zimbabwesta 5.5.2012 14.06
- » Irlanti valintojen edessä 8.4.2012 14.56
- » Demokratia 0.1 7.4.2012 14.16
- » Kiina kiilasi Maailmanpankin ohi Latinalaisessa Amerikassa 25.3.2012 14.05
- » Elvytystä 24.3.2012 13.15
- » Maailmanpankin johtajapeli käynnistyi 26.2.2012 16.14
- » Joku maksaa verot 25.2.2012 13.12
- » Markkinoiden usko luottoluokittajiin horjuu 12.2.2012 11.20
- » Se pieni vero 11.2.2012 11.55
SAK:n Lyly suomii työnantajia
SAK:n Huutola vaatii kapinaa
SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola haluaa ay-liikkeen ryhtyvän ahneuden vastaiseen kapinaa.
Huorasatu ja Eurokriisin anatomia maailmalle
Laura Gustafssonin esikoisromaanin käännösoikeudet on myyty Saksaan ja Ranskaan.
Tukijat kaikonneet: Guzenina vetäytyy SDP:ssä
Miljoonat naiset eivät saa äänestää Egyptissä
Hyvästä kauppatavasta räikeään mainontaan
Ihmiskuvaa, maailmankuvaa
Lapsuuden kaupunki
Isien ja äitien maa
Kaupallinen onnen kerjäläinen
Kadonneen aarteen metsästäjät
Hoivaintti
Hollanden voitto
Mitä syrjäytyminen on?
Komiikka tuo hetken helpotuksen
Mökkimurto ja muita ylläreitä
Julkista tilaa
Hengailu on poliittista
Porvaristo ilman proletariaattia
Laiskottelua ja lakkojen murtamista
Proletariaatti
Kiusataan isompia
Herra Rahkosen leivonen
Lisäsopeutus
Sosiaalista eksotiikkaa
Nirsoilijan tunnustuksia
Psykokulttuurista kolahdusta odotellessa
Demokratia 0.1
Li Andersson: Taistelohon!
Työläistavara


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
