Hölmölästä Eurolaan

Juha Drufva

Ensimmäinen askel suomalaisen takapajuisen rahvaan sivistämisessä otettiin vuosina 1723 ja 1739 säätämällä uusi palkollissääntö.

Sen tavoitteena oli ankarien tuomioiden uhalla estää, että yhtään maankiertäjää, irtolaista tai itsellistä ei siedetä enempää kaupungeissa kuin maaseudullakaan. Asunnon antamisesta tällaisille mierolaisille seurasi ankara sakkorangaistus. Jokaisen oli hankittava itselleen elinkeino, virka, talo tahi torppa.

Toinen askel otettiin vuoden 1879 elinkeinovapauslain muodossa. Kyseisen lain ymmärtämiseksi Sakari Topelius laati katekismuksen nimeltä Maamme kirja.”

Suomalaista rahvasta ryhdyttiin perehdyttämään kilpailukyvyn perusteisiin, yrittämisen vapauteen ja kannustamaan seisomaan niin henkisesti kuin toimeentulonsakin suhteen omilla jaloillaan.

Maamme kirjassa Topelius havainnollistaa jämäkän yrittäjäasenteen tärkeyttä hölmöläissadulla, jota voi mainiosti soveltaa myös EU:n toimintaperiaatteisiin ja globaaliin talouteen matkatessamme Hölmölän pysähtyneisyydestä Eurolan dynaamisuuteen.

Kun hölmöläisten (suomalaisten) piti ruista leikata, tarvitsivat he siihen seitsemän henkeä. Yksi painoi alas rukiinoljet, toinen piti puukappaletta niiden alla, kolmas löi oljet poikki, neljäs kantoi oljet lyhteeseen, viides sitoi lyhteet, kuudes kantoi lyhteet kokoon, ja seitsemäs pani ne kuhilaalle.

Matti (EU-komissaari & globaalit finanssisijoittajat) sattui kerran näkemään heidän työtänsä, ja häntä kummastutti heidän suuri toimeliaisuutensa. Illalla oli vain puoli sarkaa leikattu ja toinen puoli leikkaamatta.

Matti tahtoi auttaa hölmöläisiä ja rupesi yöllä leikkaamaan ja sitomaan (kilpailuttamaan, yksityistämään) sen, mikä vielä oli leikkaamatta. Lopetettuaan työnsä, hän laittoi sirpin viimeiselle kuhilaalle ja meni nukkumaan.

Hölmöläiset tulivat aamulla pellolle, näkivät rukiin leikattuna ja sirpin kuhilaalla. Aikansa näkemäänsä ihmeteltyään ja asiasta neuvoteltuaan (ay-liike) tultiin johtopäätökseen, että tuollainen yöllinen vahingollinen ”pikatyö” oli tehty noitakeinojen avulla noidan muutettua itsensä sirpiksi. Tämä oli ehdottomasti hukutettava, ettei se toista kertaa hätiköimällä pilaisi väen perinpohjaista työtä.

Kuitenkaan niin vaaralliseen kapineeseen ei ollut hyvä käsin koskea. Sen vuoksi otettiin pitkä seiväs, sidottiin sen nenään silmukka, jonka avulla sirppi vedettiin alas maahan.

Koko joukko näki nyt ihastuksissaan (mielenosoituksen massahenki), kuinka sirpin täytyi kulkea mukana järven rantaan, vaikka se kaikin voimin harasi vastaan ja takertui kantoihin ja ojansyrjiin.

Vihdoin sirppi saatiin veneeseen, jonka jälkeen soudettiin keskelle järven selkää. Varteen sidottiin iso kivi lujilla köysillä, ettei se jäisi kellumaan veden pinnalle, ja sitten se ilosta huutaen viskattiin järveen.

Mutta pahaksi onneksi sirpin koukero terä tarttuikin veneen laitaan, kivi painoi, vene kaatui, ja hölmöläiset töin tuskin pelastuivat noidan häijyistä juonista. Sen pituinen se.