Lupaus, takuu vai floppi?

Anne Huotari
Lupaus nuorten yhteiskuntatakuusta on vasemmiston saavutus hallitusneuvotteluissa, mutta pelottavan vaikea toteuttaa käytännössä. Nettikeskusteluissa on jo epäilty, että nuoret pakotetaan karenssin uhalla paskaduuneihin, joita he eivät halua.
Mollin nettisivuilla luvataan paljon: ”Nuorten yhteiskuntatakuussa taataan jokaiselle alle 25-vuotiaalle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta.”
Uutta on se, että nyt nuorilta itseltään kysytään, miten tuo haastava tavoite voidaan saavuttaa. Siispä kipin kapin heittämään ideoita osoitteeseen www.mol.fi.
Lupaus on oikeastaan valtava, ja siksi se tulee suunnitella hyvin. Tilastot ovat tylsiä, mutta totuus on se, että esimerkiksi Oulussa on noin 500 alle 29-vuotiasta, jotka ovat olleet jo yli 500 päivää työttömänä. Saman verran on korkeakoulututkinnon suorittaneita työttömiä. Pelkän toimeentulotuen varassa nuoria on noin 300. Heillä on yleensä ns. pitkä karenssi joko omasta syystä tai väliinputoajana. Syyskuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömänä olevia alle 25-vuotiaita on Oulussa 1 419.
Lupauksen eteen on tullut monta karikkoa. Yritykset joutuvat talouden alamäessä irtisanomaan ja lomauttamaan työntekijöitään, eivätkä voi siksi palkata nuoria edes tukieuroilla oikeisiin töihin. Kaupungin kassasta häviää yhteisöverotuloja samasta syystä, ja valtio paikkaa talouttaan leikkaamalla kunnilta. Samalla te-toimistot ”tehostavat” toimintaansa vähentämällä henkilökuntaa ja toimistojaan.
Kuka tekee nuorten kanssa aiotut työllistymissuunnitelmat ja etsii paikat? Nuoret itsekö? Perustetaanko nuorten omia palvelupisteitä muualle kuin virastoihin?
Näitä asioita pähkäilee ministeriössä työryhmä, joka koostuu virkamiehistä. Eikö tässä asiassa voisi ottaa mietintään mukaan eri paikkakunnilta käytännön työntekijöitä ja kokemusasiantuntijoiksi nuoria, että lupaus ei karkaa käsistä? Alueryhmistä koottaisiin valtakunnan toimintamallit.
Optimistina haluan uskoa, että hallitus ottaa vakavasti paikallisten toimijoiden huolen toteutuksesta. Pahinta on, jos yhteiskuntatakuusta tulee karenssiautomaatti, jolloin nuoret putoavat pois te-toimiston palveluista ja ”katoavat” tai valuvat ”tulottomiksi” toimeentulotukiluukulle. Myös se on haitallista, jos nuoria laitetaan tekemään keksittyjä töitä, jotka eivät auta etenemään työllistyjän polulla. Tai jos mielenterveyskuntoutusjonossa oleva laitetaan työharjoitteluun, vaikka hän ei pysty sitä tekemään.
Nuorten yhteiskuntatakuu on Vasemmistoliitolle tärkeä saavutus. Myös siksi sen pitää onnistua. Niinpä toivon, että ministerit Merja ja Paavo huolehtivat siitä, että siitä ei tule pelkkä lupaus, vaan toimiva, nuorten tarpeita kuunteleva ja työllistymistä aidosti edistävä takuu.
Kirjoittaja on oululainen kaupunginvaltuutettu.
LISÄÄ KIRJOITTAJALTA:
- » Mitä syrjäytyminen on? 9.5.2012 11.50
- » Palveluja vai byrokratiaa? 27.2.2012 12.03
- » Eläkepotkuilla ei pidennetä työuria 31.12.2011 17.18
- » Eläketiliotteen tarkistus toi 25000 euroa 30.11.2011 18.25
- » Unista aivohyvinvointia 29.9.2011 09.02
- » Nettiyhteisön voima – hyvässä ja pahassa 30.7.2011 18.01
- » Perusturvalle uusi indeksi 28.5.2011 14.17
- » Vaalien jälkipuintia 30.4.2011 18.12
- » Terveysostoksille Eurooppaan 28.2.2011 08.41
- » Energiaviisasta rakentamista 1.2.2011 13.15
SAK:n Lyly suomii työnantajia
SAK:n Huutola vaatii kapinaa
SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola haluaa ay-liikkeen ryhtyvän ahneuden vastaiseen kapinaa.
Huorasatu ja Eurokriisin anatomia maailmalle
Laura Gustafssonin esikoisromaanin käännösoikeudet on myyty Saksaan ja Ranskaan.
Tukijat kaikonneet: Guzenina vetäytyy SDP:ssä
Miljoonat naiset eivät saa äänestää Egyptissä
Hyvästä kauppatavasta räikeään mainontaan
Ihmiskuvaa, maailmankuvaa
Lapsuuden kaupunki
Isien ja äitien maa
Kaupallinen onnen kerjäläinen
Kadonneen aarteen metsästäjät
Hoivaintti
Hollanden voitto
Mitä syrjäytyminen on?
Komiikka tuo hetken helpotuksen
Mökkimurto ja muita ylläreitä
Julkista tilaa
Hengailu on poliittista
Porvaristo ilman proletariaattia
Laiskottelua ja lakkojen murtamista
Proletariaatti
Kiusataan isompia
Herra Rahkosen leivonen
Lisäsopeutus
Sosiaalista eksotiikkaa
Nirsoilijan tunnustuksia
Psykokulttuurista kolahdusta odotellessa
Demokratia 0.1
Li Andersson: Taistelohon!
Työläistavara


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
