Suomalainen köyhyys

Emilia Kukkala

Se on sitä, että valitsee jättääkö vuokran maksamatta vai välttämättömät lääkkeet ostamatta. Se on sitä, että myy vaatteetkin päältään nettihuutokaupassa, että pääsee ruokaostoksille.

Se on sitä, ettei soita koskaan kenellekään, koska ei ole varaa ladata prepaid-liittymää. Se on sitä, ettei kutsu kavereita kahville, kun ei ole varaa kahvipakettiin. Se on sitä, ettei lähde pyydettäessä leffaan, kaljalle, syömään tai minnekään muuallekaan, koska ei ole varaa sellaiseenkaan.

Se on sitä, ettei soita koskaan kenellekään, koska ei ole varaa ladata prepaid-liittymää.

Se on sitä, että kävelee yötämöisin pakkasessa tuntikaupalla kotiin, koska ei ole varaa muutaman euron bussimatkaan. Se on sitä, ettei mene työhaastatteluun, kun ei ole millä mennä sinne. Se on sitä, että tehdystä työtunnista jää käteen kaksi tai miinus kaksi euroa. Se on sitä, että tehtävä on silti. Se on sitä, ettei tule enää ikinä tekemään.

Se on sitä, ettei osta vessapaperia vaan lainaa duunista, koulusta, kaupasta tai jostain julkisesta laitoksesta. Se on sitä, että lainaa vähän muutakin.

Se on sitä, että hakee päivän lehden päivän vanhana lehtiroskiksesta. Se on sitä, että kirjaston lainojen myöhästymismaksu kaataa koko talouden kuukausiksi. Se on sitä, että sairastuminen, talvitakin hankinta tai erityisruokavalio aiheuttaa saman. Se on sitä, että ei saa mokailla.

Se on sitä, että jokainen harrastus tyssää alkuunsa siihen, ettei ole varaa ostaa kenkiä, mailaa, hanskoja tai mitä ikinä lajissa sattuukaan tarvitsemaan. Se on sitä, ettei paljoa kiinnosta harrastaa, jos kohta kiinnosta enää mikään muukaan.

Koomisimmillaan se on sitä, että istuu pimeässä, koska hehkulamppu paloi loppuun ja mieluummin ostaa kaurahiutaleita kuin uuden lampun.

Traagisimmillaan se on sitä, että on velkaa enemmän kuin pystyy ikinä maksamaan takaisin.

Eikä se vielä mitään.

Ennen kaikkea se on sitä, ettei voi valita eikä saa nauttia. Se on sitä, ettei tiedä tulevasta. Se on sitä, että elämää ei voi suunnitella. Se on sitä, että mihinkään ei voi sitoutua. Se on sitä, että on sidottu. Se on sitä, että miettii joka valveillaolosekunnin, miten selviää huomisesta. Se on sitä, että joutuu todistelemaan kunnollisuuttaan koko maailmalle ja kiitollisuuttaan koko maailman hurskastelijoille, vaikka tekisi mieli turruttautua siitä irti ja haistattaa niille pitkät. Se on sitä, että lapset syntyvät siihen.

Sitten ovat vielä ne todella köyhät.

Kirjoittaja on tiedotusopin opiskelija

keskustele aiheesta

Tulosta

jaa

Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina