Puna- ja sinisilmäiset
Kansallisen epäonnistumisen päivänä saatiin aikaiseksi tulopoliittinen kokonaisratkaisu, jota ei saa kutsua tulopoliittiseksi kokonaisratkaisuksi. Virallisesti sen nimi on raamisopimus eli raaso, mutta väännettäköön se muotoon raato.
Raato ei lainkaan huono sopimus. Toistaiseksi se on merkittävällä tavalla lisännyt työllisyyttä, mikä on yhteiskuntapoliittisesti yleisesti hyväksytty myönteinen seikka. Neuvottelijat ovat olleet kellon ympäri työllistettyjä. Raaton muut työllisyysvaikutukset jäävät nähtäviksi.
Yöneuvottelut vahvistavat – taas kerran – todeksi vanhan sanonnan, jonka mukaan tupo tai raato on sitä, että sinisilmäiset hyväksyvät sen mitä punasilmäiset ovat aikaansaaneet.
Yli neljän prosentin palkkaratkaisu kahdelle vuodelle on hieman enemmän kuin nolla. Kansallisen epäonnistumisen päivän tietämissä Suomen Yrittäjät -niminen järjestö vaatii nollaratkaisua. Kuinka sattuikaan tämmöinen kannanotto kansallisen epäonnistumisen päivän tienoille.
Voidaan perustellusti kysyä, missä ajassa tämä järjestö oikein elää. Nimi kertoo kaiken. Siinä vaiheessa kun Suomen Yrittäjät saavat jotain aikaiseksi, sen nimi muutetaan: Suomen Aikaansaajat.
Myyttinen Tiitisen lista elää ja voi hyvin. Tulevaisuudessa se voi vielä paremmin. Suurlähettiläs Rusin tuoreessa sivumäärältään merkittävässä kirjallisessa tuotoksessa tiedetään kertoa, että Kalevi Sorsa on yksi listan nimistä eli vieraan vallan agentti.
Moni hieno tarina kohtaa yhden ikävän ongelman: totuuden. Herra Tiitinen nimittäin rusikoi kirjan tiedot: entinen pääministeri Sorsa ei ole listalla.
Oi rakas isänmaani, Suomi, sinä salaliittojen luvattu maa. Toivottavasti Tiitisen listaa ei koskaan julkaista. Kun herra Tiitisestä joskus aika jättää, on luvassa ns. ”historian” ns. ”tutkimusta” valtavat määrät. Me historian harrastajat odotamme kieli pitkällä tulevaa aikaa, jolloin ei ole ketään elävää kumoamassa nimettömien tai juuri edesmenneiden syväkurkkujen ns. ”tietoja”. Niitä aikoja odotellessa luemme dekkareita.
Vihdoinkin näkyy tunnelin päässä valoa eli lähestyvän sähköveturin valot. VR on päättänyt tilata 80 uutta sähköveturia. Venäjältä Neuvostoliitto jo poistui ajat sitten, mutta Suomen rautateillä Neuvostoliitto on ollut ja tulee olemaan vielä kolme vuotta. Korvattavat sähköveturit hankittiin 1970-luvulla Neuvostoliitosta.
Kreikka on sekä demokratia kehto että hauta. Vanhastaan tiedetään, että mikäli kansa ei tue hallitsijoiden päätöksiä, on vaihdettava joko päättäjät tai kansa. Demokratian aamunkoitossa ajateltiin, että hallitsijat vaihtukoot, mikäli syntyy ristiriita kansan kanssa.
Uuden demokratiakäsityksen mukaan on syytä vakavasti harkita kansan vaihtamista.
Kansainvälisesti on laitettu hattu kiertämään Kreikan tukemiseksi. Tämä on loistavaa solidaarisuutta: heikkoja pitää auttaa. Kreikka onkin päättänyt käyttää keräyksien tuottoa panssarivaunujen hankintaan. On oletettavaa, että nämä 200 tappokonetta ovat vastaisuudessa edesauttamassa uuden demokratian toteuttamisessa.
Kreikka ei ole diplomaattilähteiden mukaan suunnittelemassa valloitussotia, jolloin on lupa olettaa, että panssarivaunuja on tarkoitus käyttää maan rajojen sisällä. Tämä on ymmärrettävää koska kansanjoukkojen mekkalointi kaduilla hallituksen politiikkaa vastaan on yltynyt huolestuttaviin mittoihin.
Punavihreä vallankumous sai kovan kolauksen europarlamentin käsittelyssä vuonna 2008. Tuolloin parlamentin enemmistö jyräsi kannan ns. ilmapallodirektiivistä. Sen mukaan mm. alle 8-vuotiaat eivät saa puhaltaa ilmapalloja.
Suurta puhallusta vastusti muutama meppi: ”vihreiden” Hassi ja ”punaisten” Seppänen. Taantumuksen ja sosiaalidemokraattiset voimat halusivat rajoittaa merkittävällä tavalla alle 8-vuotiaiden ilmapalonpuhallusoikeuksia.
On luotava punavihreä liitto vastustamaan sossujen ja taantumon katalia pyrkimyksiä.
LISÄÄ KIRJOITTAJALTA:
- » Viitasen Vieno: Nimi on enne 23.12.2011 16.00
- » Kakkutaisto 10.12.2011 19.08
- » Viitasen Vieno: Yhdestoista hetki 11.11.2011 16.10
- » Ahvenanmaalle kiireesti 31.10.2011 13.26
- » Presidenttiainesta 6.10.2011 18.15
- » Kirjoittamalla menetetty 27.9.2011 09.00
- » Nalle ja Nalle tappeli, Hali-Nalle voitti 2.9.2011 18.00
- » Meillä on don Paavo ja heillä zombi 7.8.2011 15.52
- » Vakka ja kansi 22.7.2011 17.21
- » Onneksi on takinkääntäjiä 29.5.2011 17.57
SAK:n Lyly suomii työnantajia
SAK:n Huutola vaatii kapinaa
SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola haluaa ay-liikkeen ryhtyvän ahneuden vastaiseen kapinaa.
Huorasatu ja Eurokriisin anatomia maailmalle
Laura Gustafssonin esikoisromaanin käännösoikeudet on myyty Saksaan ja Ranskaan.
Tukijat kaikonneet: Guzenina vetäytyy SDP:ssä
Miljoonat naiset eivät saa äänestää Egyptissä
Hyvästä kauppatavasta räikeään mainontaan
Ihmiskuvaa, maailmankuvaa
Lapsuuden kaupunki
Isien ja äitien maa
Kaupallinen onnen kerjäläinen
Kadonneen aarteen metsästäjät
Hoivaintti
Hollanden voitto
Mitä syrjäytyminen on?
Komiikka tuo hetken helpotuksen
Mökkimurto ja muita ylläreitä
Julkista tilaa
Hengailu on poliittista
Porvaristo ilman proletariaattia
Laiskottelua ja lakkojen murtamista
Proletariaatti
Kiusataan isompia
Herra Rahkosen leivonen
Lisäsopeutus
Sosiaalista eksotiikkaa
Nirsoilijan tunnustuksia
Psykokulttuurista kolahdusta odotellessa
Demokratia 0.1
Li Andersson: Taistelohon!
Työläistavara


Uuden demokratiakäsityksen mukaan on syytä vakavasti harkita kansan vaihtamista.
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
