Työtä ja toimeentuloa

Paavo Arhinmäki
Huomenna lauantaina (1.10., toim. huom.) Tampereella kokoontuu Vasemmiston työelämäfoorumi, joka kerää yhteen vasemmistoliittolaista ay-väkeä ja samalla puolueemme – ja voi sanoa Suomen – parhaan työelämän osaamisen.
Puitavaa riittää taatusti, sillä tällä ja ensi viikolla tapahtuu isoja asioita, jotka koskettavat kaikkia suomalaisia palkansaajia. Viikonlopun aikana jatkuvat neuvottelut kattavasta palkkaratkaisusta.
Merkittävää on se, että myös työnantajaleiri on ottanut kultalusikan kauniiseen käteen ja istuutunut neuvottelupöytään, vaikka oli vielä joitain vuosia sitten valmis hautaamaan kokonaisratkaisut.
Kun neuvotellaan työmarkkinoiden kokonaisuudesta, myös valtiovallalla on asiassa roolinsa.
Vaikka hallituksessa on ollut haluja vauhdittaa palkkaratkaisua veroporkkanoilla, on selvä, että mihinkään suuriin veronkevennyksiin ei yksinkertaisesti ole varaa. Vasemmiston mielestä olisi parempi painottaa laadullisia asioita.
Valtio ottaa ensi vuonna uutta velkaa yli seitsemän miljardia euroa. Yhden prosentin veroale tarkoittaisi 800 miljoonan lisälovea budjettiin. Edellinen hallitus teki massiivisia veronalennuksia, jotka osittain selittävät nykyisiä vaikeuksia.
On selvää, että suomalaisten palkansaajien ostovoimaa ei korjata vain veronkevennyksillä. Myös palkankorotusten pitää olla asiallisia, vaikka työnantajien mielestä niihin ei ikinä ole varaa. Hallitus ja työmarkkinaosapuolet ovat sitoutuneet miesten ja naisten palkkaerojen kaventamiseen. Siksi sen pitää myös näkyä palkkaratkaisuissa.
Emme ole luopuneet ennen vaaleja pöytään lyömistämme tavoitteista, vaikka niistä kaikkia ei ehkä voidakaan kuuden puolueen hallituksessa viedä maaliin. Vasemmisto vaatii edelleen, että työehtosopimuksia vahvistettaisiin laissa säädetyllä 10 euron minimipalkalla, joka on sidottu indeksiin. Minimipalkka edistää myös sukupuolten välistä tasa-arvoa.
Vasemmisto katsoo myös, että työelämän ja perheen yhteensovittamisessa on vielä paljon parannettavaa. Nykyiset äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaat pitäisi yhdistää 18 kuukauden vanhempainvapaaksi 6+6+6-mallin mukaan. Pätkätyöläisten asemaa on myös syytä parantaa.
Tärkeintä työelämässä on kuitenkin se, että työtä on. Yhä useammalle suomalaisella tämä ei ole enää itsestään selvää. Elo-syyskuun aikana yli 6 500 palkansaajalle on käynyt kutsu yt-neuvotteluihin.
Muihin Euroopan maihin verrattuna Suomessa ihmisten irtisanominen on helppoa ja halpaa.
Siksi Vasemmiston ehkäpä tärkeimmäksi työelämän tavoitteeksi pitäisi nostaa suomalaisen irtisanomissuojan parantaminen.
Kirjoittaja on Vasemmistoliiton puheenjohtaja.
LISÄÄ KIRJOITTAJALTA:
- » Kamppailu jatkuu 30.3.2012 17.00
- » Ei negatiivista ikiliikkujaa 2.3.2012 14.52
- » Arhinmäki: Kyllä kansa tietää 24.12.2011 09.34
- » Myös finanssimarkkinat on saneerattava 28.10.2011 17.02
- » Missä Arhinmäki, siellä mellakka? 27.8.2011 18.10
- » Hallituskiimaa 25.6.2011 19.31
- » Yrittääkö vai eikö yrittää? 27.5.2011 15.37
- » Voitto ja tappio 29.4.2011 11.32
- » Paavo Arhinmäki: Raha haisee! 25.3.2011 14.07
- » Matkalaulu 26.2.2011 15.01
SAK:n Lyly suomii työnantajia
SAK:n Huutola vaatii kapinaa
SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola haluaa ay-liikkeen ryhtyvän ahneuden vastaiseen kapinaa.
Huorasatu ja Eurokriisin anatomia maailmalle
Laura Gustafssonin esikoisromaanin käännösoikeudet on myyty Saksaan ja Ranskaan.
Tukijat kaikonneet: Guzenina vetäytyy SDP:ssä
Miljoonat naiset eivät saa äänestää Egyptissä
Hyvästä kauppatavasta räikeään mainontaan
Ihmiskuvaa, maailmankuvaa
Lapsuuden kaupunki
Isien ja äitien maa
Kaupallinen onnen kerjäläinen
Kadonneen aarteen metsästäjät
Hoivaintti
Hollanden voitto
Mitä syrjäytyminen on?
Komiikka tuo hetken helpotuksen
Mökkimurto ja muita ylläreitä
Julkista tilaa
Hengailu on poliittista
Porvaristo ilman proletariaattia
Laiskottelua ja lakkojen murtamista
Proletariaatti
Kiusataan isompia
Herra Rahkosen leivonen
Lisäsopeutus
Sosiaalista eksotiikkaa
Nirsoilijan tunnustuksia
Psykokulttuurista kolahdusta odotellessa
Demokratia 0.1
Li Andersson: Taistelohon!
Työläistavara


Myös työnantajaleiri on ottanut kultalusikan kauniiseen käteen ja istuutunut neuvottelupöytään.
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
