Kohti taantumaa

Pekka Sauramo
Kansainvälisen talouden näkymät ovat heikentyneet rajusti. Pahinta on, että maailmantalous uhkaa ajautua taantumaan keskeisten poliittisten päätöksentekijöiden vyönkiristyspolitiikan vauhdittamana.
Yhdysvalloissa oleellinen syy talouden elpymisen pysähtymiseen on elvytystoimista luopuminen ja menoleikkausten aloittaminen. Työntekijöitä vähennetään keskushallinnossa ja osavaltioissa. Heikot työllisyysnäkymät vähentävät velkaisten kotitalouksien kulutushaluja ja –mahdollisuuksia.
Uusien elvytyssatsausten asemasta presidentti Obama teki valtion velkakaton nostosta republikaanien kanssa kompromissin, johon sisällytetyt menoleikkaukset saattavat heikentää Yhdysvaltojen talouden kehitysnäkymiä paitsi lyhyellä myös pidemmällä aikavälillä.
Nykytilannetta Yhdysvalloissa on verrattu 1930-luvun lopun tapahtumiin. Kun presidentti Roosevelt lopetti vuonna 1937 ennenaikaisesti elvytyspolitiikan, Yhdysvaltojen talous ajautui uudestaan taantumaan. Nyt asetelmat ovat samankaltaiset.
Eurooppa on pulassa talous- ja rahaliiton (EMU) takia. Kun euromaiden poliittiset johtajat sopivat heinäkuussa uudesta Kreikka-paketista, he korostivat tarvetta julkisen talouden pikaiseen tasapainottamiseen paitsi Kreikassa, Portugalissa ja Irlannissa myös muissa euromaissa, esimerkiksi Saksassa. Siksi Euroopassa viime aikoina harjoitettu vyönkiristyspolitiikka saattaa lähiaikoina saada vielä uutta vauhtia.
Sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa vyönkiristyspolitiikan harjoittamista on pidetty välttämättömänä. Tämä on suunnilleen sama asia kuin pitää kansainvälisen talouden taantuman tuloa välttämättömänä. Keskuspankkien harjoittama matalan koron politiikka ei riitä estämään taantuman tuloa.
Keskeisissä maissa – Yhdysvalloissa, Saksassa, Japanissa ja Isossa-Britanniassa – tulisikin välittömästi luopua vyönkiristyspolitiikasta vähintään parin vuoden ajaksi. Päätöksentekijät eivät näissä maissa voi luottaa siihen, että taloudet elpyvät viennin avulla. Eihän ole olemassa maita, jotka vauhdittaisivat vientiä. Esimerkiksi Kiinasta ei vielä ole maailmantalouden veturiksi, ja sielläkin talousnäkymät ovat viime aikoina heikentyneet.
Jos euroalue joutuu taantumaan, EMUn kriisi pahenee entisestään. Viimeistään tuolloin Italiaa ja Espanjaa odottaisi Kreikan, Portugalin ja Irlannin kohtalo.
Euroopassa taantumassa ei olekaan kysymys ainoastaan suhdanteista vaan koko EMU-rakennelman pystyssä pysymisestä.
Kirjoittaja on erikoistutkija Palkansaajien tutkimuslaitoksessa.
LISÄÄ KIRJOITTAJALTA:
- » Hollanden voitto 11.5.2012 11.30
- » Lisäsopeutus 13.4.2012 18.16
- » Saksan malliin? 13.1.2012 17.45
- » Leikaten lamaan 11.12.2011 18.57
- » Pekka Sauramo: Seuraavaksi Italia 11.11.2011 17.09
- » Kohti pankkikriisiä? 15.10.2011 18.12
- » Vyönkiristystä Suomeenkin? 9.9.2011 14.15
- » Kestääkö pyramidi? 21.5.2011 13.12
- » Pekka Sauramo: Millainen kompromissi? 23.4.2011 13.40
- » Kokoomuslaista sanataiteilua 19.2.2011 15.28
SAK:n Lyly suomii työnantajia
SAK:n Huutola vaatii kapinaa
SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola haluaa ay-liikkeen ryhtyvän ahneuden vastaiseen kapinaa.
Huorasatu ja Eurokriisin anatomia maailmalle
Laura Gustafssonin esikoisromaanin käännösoikeudet on myyty Saksaan ja Ranskaan.
Tukijat kaikonneet: Guzenina vetäytyy SDP:ssä
Miljoonat naiset eivät saa äänestää Egyptissä
Nuoret arvostavat sanomalehtiä vanhempia enemmän
Hyvästä kauppatavasta räikeään mainontaan
Ihmiskuvaa, maailmankuvaa
Lapsuuden kaupunki
Isien ja äitien maa
Kaupallinen onnen kerjäläinen
Kadonneen aarteen metsästäjät
Hoivaintti
Hollanden voitto
Mitä syrjäytyminen on?
Komiikka tuo hetken helpotuksen
Mökkimurto ja muita ylläreitä
Julkista tilaa
Hengailu on poliittista
Porvaristo ilman proletariaattia
Laiskottelua ja lakkojen murtamista
Proletariaatti
Kiusataan isompia
Herra Rahkosen leivonen
Lisäsopeutus
Sosiaalista eksotiikkaa
Nirsoilijan tunnustuksia
Psykokulttuurista kolahdusta odotellessa
Demokratia 0.1
Li Andersson: Taistelohon!
Työläistavara


Keskuspankkien harjoittama matalan koron politiikka ei riitä estämään taantuman tuloa.
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
