Hallituskiimaa

Paavo Arhinmäki
Mikään hallitus ei ole vain hyvä tai vain huono. Kaikki hallitukset tekevät hyviä ja huonoja päätöksiä. Tämän sanoin monesti oppositiokansanedustajana ja olen myös ministerinä samaa mieltä.
Hallituksilla on kuitenkin eroja. Eilen valansa vannonut hallitus on ainakin ohjelmansa perusteella parempi kuin edeltäjänsä. Tuloerot kapenevat ja verotuksen progressio lisääntyy. Pitkään ajamamme nuorisotakuu astuu voimaan ja harmaata taloutta vastaan aletaan taistella ihan uusin asein. Ei siis ihme, että oikeistokolumnistit puhuvat Kataisen sosialistihallituksesta.
Silti paljon kritisoitavaa ja korjattavaa jäi ohjelmaan. Erityisen hankalia meidän kannaltamme ovat kuntien valtionosuuksien tilapäinen alentaminen ja koulutukseen kohdistuneet säästöt sekä tulevat europäätökset. Vaikka vanhusten palveluja parannetaan lailla ja peruskouluun tulee lisää rahaa, voivat vasemmistoblogistit kirjoittaa leikkaushallituksesta.
Kriittisyys kuuluu olennaisesti vasemmistolaisuuteen. Me tarkastelemme asioita punaisten lasien läpi ja mietimme aina, voisiko päätös olla vieläkin parempi. Tämä johtaa helposti siihen, ettemme anna edes omille saavutuksillemme arvoa.
Hallitusohjelmassa päätettiin suurimmasta köyhyyspaketista elinaikanani. Perusturvan parantamiseen laitetaan 335 miljoonaa euroa ja tämän lisäksi kaikkein pienituloisimpien verotusta kevennetään 400 miljoonalla eurolla, samalla kun tuloverotus pysyy muilla nykytasolla.
Työmarkkinatukeen tehdään tasokorotus ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. Kun 100 euron korotukseen yhdistetään vielä asumistuen tulorajojen vastaava tarkistus, nousee suuri määrä ihmisiä pois pysyvän toimeentulotuen piiristä. Toimeentulotuen perusosaan tulee kuuden prosentin korotus, joka tarkoittaa vähintään 25 euroa.
Toimeentulotuen perusosan korotuksen olisi pitänyt olla suurempi, ja sen eteen teimme hartiavoimin töitä. Perusturvan korottamisen painottaminen suhteessa toimeentulotukeen on kuitenkin perusteltua.
Vasemmisto tavoittelee perustuloa. Perusturvan korottaminen vie kohti perustuloa. Kun ihminen nousee pois pysyvän toimeentulotuen piiristä, ei tarvitse juosta luukulta toiselle ja nöyränä täytellä lippuja ja lappuja. Toimeentulotuessa leikataan pois itse hankitut lisäeurot. Perusturvalla lisäeurot parantavat toimeentuloa.
Tätä taustaa vasten väitteet siitä, että köyhät olisi unohdettu, tuntuvat kohtuuttomilta.
Vasemmiston hallitukseen meno on jakanut mielipiteitä puolueen sisällä. Puoluejohto ei halua tukahduttaa kriittistä keskustelua. Rakentavaa kritiikkiä tarvitaan, jotta voimme tehdä mahdollisimman hyvää hallituspolitiikkaa.
Samalla kuitenkin olisi syytä olla solidaarinen demokraattiselle päätökselle. Asioiden tarkasteleminen kriittisesti on eri asia kuin pysyvästi puolueen politiikkaa vastaan toimiminen. Samassa joukkueessa ei voi pelata, jos haluaa mieluummin syöttää vastustajille.
Osa oli puolesta, osa vastaan, jotkut jotain siltä väliltä. Tärkeintä on kuitenkin se, että jatkossa me teemme yhtenäisessä rintamassa vasemmistolaista politiikkaa.
Kirjoittaja on Vasemmistoliiton puheenjohtaja ja tuore kulttuuri- ja urheiluministeri.
LISÄÄ KIRJOITTAJALTA:
- » Kamppailu jatkuu 30.3.2012 17.00
- » Ei negatiivista ikiliikkujaa 2.3.2012 14.52
- » Arhinmäki: Kyllä kansa tietää 24.12.2011 09.34
- » Myös finanssimarkkinat on saneerattava 28.10.2011 17.02
- » Työtä ja toimeentuloa 6.10.2011 18.27
- » Missä Arhinmäki, siellä mellakka? 27.8.2011 18.10
- » Yrittääkö vai eikö yrittää? 27.5.2011 15.37
- » Voitto ja tappio 29.4.2011 11.32
- » Paavo Arhinmäki: Raha haisee! 25.3.2011 14.07
- » Matkalaulu 26.2.2011 15.01
SAK:n Lyly suomii työnantajia
SAK:n Huutola vaatii kapinaa
SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola haluaa ay-liikkeen ryhtyvän ahneuden vastaiseen kapinaa.
Huorasatu ja Eurokriisin anatomia maailmalle
Laura Gustafssonin esikoisromaanin käännösoikeudet on myyty Saksaan ja Ranskaan.
Tukijat kaikonneet: Guzenina vetäytyy SDP:ssä
Miljoonat naiset eivät saa äänestää Egyptissä
Nuoret arvostavat sanomalehtiä vanhempia enemmän
Hyvästä kauppatavasta räikeään mainontaan
Ihmiskuvaa, maailmankuvaa
Lapsuuden kaupunki
Isien ja äitien maa
Kaupallinen onnen kerjäläinen
Kadonneen aarteen metsästäjät
Hoivaintti
Hollanden voitto
Mitä syrjäytyminen on?
Komiikka tuo hetken helpotuksen
Mökkimurto ja muita ylläreitä
Julkista tilaa
Hengailu on poliittista
Porvaristo ilman proletariaattia
Laiskottelua ja lakkojen murtamista
Proletariaatti
Kiusataan isompia
Herra Rahkosen leivonen
Lisäsopeutus
Sosiaalista eksotiikkaa
Nirsoilijan tunnustuksia
Psykokulttuurista kolahdusta odotellessa
Demokratia 0.1
Li Andersson: Taistelohon!
Työläistavara


”Ei siis ihme, että oikeistokolumnistit puhuvat Kataisen sosialistihallituksesta.”
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
