Te ette mahda meille mitään

Emilia Kukkala

Kuulin hiljattain junassa, kun vanhempi nainen teki nuoremmalle – ilmeisesti tyttärelleen – sisustussuunnitelmaa tämän huoneeseen. Jokainen laatikko, huonekalu ja esineen paikka harkittiin tarkkaan. Haettiin äärimmäistä tyyliä ja funktionalistisuutta, oli Lundiaa ja oli Ikeaa.

Ja mikäs siinä, jos haluaa kotiaan laittaa. Sehän on mukavaa puuhaa. En vain mahtanut mitään sille, että mieleeni juolahti ajatus: toivottavasti tuon vimmaisen rouvan ympäristöönsä kohdistama järjestelyhalu rajoittuu hänen oman kotinsa seinien sisäpuolelle.

Välillä nimittäin tuntuu, että sisustus- ja lifestyle-lehtien kiiltävät sivut ovat korvanneet todellisuuden tietyn kansanosan mielissä. Sitten, kun ulko-ovesta astuessa verkkokalvoille piirtyykin aivan jotain muuta, niin seuraukset ovat hirmuiset. Barbiemaailmassa on virhe, syylliset esiin!

Kun todellisuus ei vastaakaan sitä, mitä on iltaisin tonnin sohvalla makoillen lehteilty ja makusteltu, tekevät närkästys ja pettymys sisustajasta hetkessä ulkoistajan. Sellaisen, joka ensin ulkoistaa vastuunsa osattomille ja sitten syyttää näitä kiiltokuvansa pilaamisesta.

Mistä keski- ja yläluokan pelko kaikkea erilaisuutta kohtaan kumpuaa?

Ja syyllisiksi hän löytää: siirtolaiset, asunnottomat, eri alakulttuurien edustajat, köyhät, työttömät, päihdeongelmaiset, nuoret – poislukien tietysti oma jälkikasvu – ja kaikki ne muut, joita on hankala kuvitella omaan purjehdusseuraan tai golfklubiin keskustelemaan osakekursseista.

Jo heidän olemassaolonsa murtaa rakoja kontrollifriikin kalliiseen ja steriiliin maailmaan. Madonreikiä, joista voi hetkessä humahtaa aivan toiseen todellisuuteen. Siksi kerjäläinen, graffiti, leipäjono tai punkkikeikka puistossa saavat sisustaja-ulkoistajan suunniltaan. Hän tulee kiusallisen tietoiseksi siitä, että on maailmaa myös hänen kuplansa ulkopuolella. Ja se maailma elää ja kuohuu siellä aivan omalakisesti, hän ei ymmärrä siitä mitään eikä hän mahda sille mitään.

Silloin hän alkaa puhua ainoaa kieltä, jota osaa: hän laatii kiellon. Hän haluaa kieltää maailman, josta ei ymmärrä mitään. Hän kuvittelee sen onnistuvan, kun hän kieltää vääränlaisten ihmisten olemassaolon. Hän muotoilee kieltonsa koskemaan toimintaa, mutta todellisuudessa ne koskevat henkilöitä. Ihmisroskia, kuten täällä Tampereella sanotaan.

Olen ymmärtäjä. Haluan ymmärtää ihmisiä ja ilmiöitä. Mutta minun on käsittämättömän hankala ymmärtää, mistä keski- ja yläluokan hillitön pelko ja inho kaikkea erilaisuutta – siis noin suurin piirtein koko maailmaa – kohtaan kumpuaa.

Semminkin, kun itse pidän kaikesta vinosta ja äkkiväärästä. Elämästä.

Jos kolumnin otsikko ärsytti, suosittelen sisustamaan omaa korvien väliä uusiksi. Ihmistä, jolla ovat rauha ja järjestys omassa päässään, on hyvin hankala häiritä.

Kirjoittaja on tiedotusopin opiskelija.

keskustele aiheesta

Tulosta

jaa

Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina