Pekka Sauramo: Millainen kompromissi?

Pekka Sauramo
Jos kokoomus, SDP ja perussuomalaiset ovat mukana uudessa hallituksessa, Suomessa tehdään kompromissien solmimisen poliittista historiaa. Eiväthän nämä puolueet ole ennen luoneet yhteistä hallitusohjelmaa.
Puolueiden tulisi löytää yhteisymmärrys esimerkiksi verotuksessa. Kokoomus esitti vaalikamppailun aikana ansiotuloverotuksen keventämistä kaikissa tuloluokissa ja arvonlisäveron nostamista. Näitä molempia vaatimuksia SDP ja perussuomalaiset vastustivat.
Kokoomus tuki myös ympäristöverojen korotusta. SDP ehdotti niiden pitämistä ennallaan, ja perussuomalaiset esitti aiemmin tehdyistä energiaverojen korotuksista luopumista.
Uudessa hallitusohjelmassa muun muassa nämä ristiriitaiset tavoitteet tulisi tavalla tai toisella sovittaa yhteen. Koska verotuksen muutokset liittyvät erottamattomasti tavoitteeseen pienentää valtiontalouden alijäämää, siihen voidaan pyrkiä myös menoja karsimalla.
Ei olisikaan ihme, jos uudessa hallitusohjelmassa korostuisivat menoleikkaukset, eivätkä verotuksen muutokset. Tämä linjaus sopii erinomaisesti myös neljännelle uuteen hallitusohjelmaan merkittävästi vaikuttavalle poliittiselle voimalle: valtiovarainministeriölle (VM) ja sen virkamiehille.
VM suositteli kestävyysvajelaskelmia esitellessään sitä, että julkisen talouden tilaa parannettaessa valtaosa kohentamistarpeesta katettaisiin menosäästöillä eikä verojen korotuksilla. Tämä peruslinja sopinee kaikille osapuolille.
Kompromissin hieronnassa vaikein asia on kuitenkin uuden hallituksen linja talouskriisiin joutuneiden euromaiden auttamisessa. Vielä vaalitaistelun aikana kolmen puolueen linjaukset erosivat selvästi toisistaan.
Kompromissin löytymistä hankaloittaa se, että kompromissiehdotuksen käsikirjoitus laaditaan viime kädessä Suomen rajojen ulkopuolella. Jos pitää vastata ”kyllä” tai ”ei” esimerkiksi kysymykseen Portugali-paketin nykyversion tukemisesta, mikä on kompromissi?
Hallitukseen haluavat politiikan ammattilaiset löytävät euromaidenkin tukemisen osalta hallitusohjelmaan kirjattavan yhteisen linjauksen. Ohjelmaan sisältyvät kompromissit saattavat kuitenkin murentaa jonkun puolueen uskottavuuden.
Eniten menetettävää on perussuomalaisilla, vaikka se sijoittui vaalitaistossa kolmanneksi. Kansalaisten toiveet ja odotukset politiikan muutoksesta kanavoituivat puolueen kautta. Niihin vastaaminen hallitusohjelmaan sisältyvän poliittisen kompromissin avulla on todella haasteellinen tehtävä.
Kirjoittaja on erikoistutkija Palkansaajien tutkimuslaitoksessa.
LISÄÄ KIRJOITTAJALTA:
- » Hollanden voitto 11.5.2012 11.30
- » Lisäsopeutus 13.4.2012 18.16
- » Saksan malliin? 13.1.2012 17.45
- » Leikaten lamaan 11.12.2011 18.57
- » Pekka Sauramo: Seuraavaksi Italia 11.11.2011 17.09
- » Kohti pankkikriisiä? 15.10.2011 18.12
- » Vyönkiristystä Suomeenkin? 9.9.2011 14.15
- » Kohti taantumaa 13.8.2011 18.15
- » Kestääkö pyramidi? 21.5.2011 13.12
- » Kokoomuslaista sanataiteilua 19.2.2011 15.28
SAK:n Lyly suomii työnantajia
SAK:n Huutola vaatii kapinaa
SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola haluaa ay-liikkeen ryhtyvän ahneuden vastaiseen kapinaa.
Huorasatu ja Eurokriisin anatomia maailmalle
Laura Gustafssonin esikoisromaanin käännösoikeudet on myyty Saksaan ja Ranskaan.
Tukijat kaikonneet: Guzenina vetäytyy SDP:ssä
Miljoonat naiset eivät saa äänestää Egyptissä
Nuoret arvostavat sanomalehtiä vanhempia enemmän
Hyvästä kauppatavasta räikeään mainontaan
Ihmiskuvaa, maailmankuvaa
Lapsuuden kaupunki
Isien ja äitien maa
Kaupallinen onnen kerjäläinen
Kadonneen aarteen metsästäjät
Hoivaintti
Hollanden voitto
Mitä syrjäytyminen on?
Komiikka tuo hetken helpotuksen
Mökkimurto ja muita ylläreitä
Julkista tilaa
Hengailu on poliittista
Porvaristo ilman proletariaattia
Laiskottelua ja lakkojen murtamista
Proletariaatti
Kiusataan isompia
Herra Rahkosen leivonen
Lisäsopeutus
Sosiaalista eksotiikkaa
Nirsoilijan tunnustuksia
Psykokulttuurista kolahdusta odotellessa
Demokratia 0.1
Li Andersson: Taistelohon!
Työläistavara


Kompromissit saattavat murentaa jonkun puolueen uskottavuuden.
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
