Omalla pääomalla lumedemokraatteja päähän

Pia Valkonen
Kaivelen juuri oksennusta silmäkuopistani. Tuntuu siltä, kuin olisi saanut täyslaidallisen naamalleen. Luin Katja Boxbergin ja Taneli Heikan Lumedemokratian.
Onnittelen kirjoittajia vimmaisesta tyylistä. Kirjasessa säilyi viimeiseen saakka jännitys: tuleeko vihdoin se kohta, jota kirjoittajat selvästi haluavat sanoa. Aina, kun käänsin sivua, ajattelin, tuleeko se vihdoin.
Nimittäin se, että Boxberg ja Heikka paljastavat taistolaisten sekä lipposdemarien olevan syypäitä 70-luvun kouluissa tarjoiltuun tillilihaan sekä ehdottomasti myös kanaviillokkiin.
Kirjanen piti jännityksessä siksikin, kun jännitin, säilyykö vimmainen tyyli. Ei. Kesken kaiken Boxberg ja Heikka vaihtavat tyylilajia. Vimmaisten rivien väliin kirjoittajat olivat sisällyttäneet imeläpussit.
Ah, sitä tekstistä tihkuvaa hunajaa, kun pääsin kohtaan, jossa Boxberg ja Heikka kirjoittavat: ”Kansainvälisesti toimivat yritykset ovat vaurauden hyvinvoinnin luojia.”
Tätä asiaa olisivat voineet kysyä muun muassa kemijärveläiseltä sellutyöläiseltä. Eikös olekin mukavaa lappilaiset, kun suomalaiset yritykset ”kansainvälistyvät”?
Itse asiassa Boxbergia ja Heikkaa lukiessa kepulaisten Hanna-Kaisa Heikkinen, joka potkukelkkaili eduskunnan kautta Kiuruvedelle maatalon emännäksi alkoi kahden kuukauden Saksan-sairaanhoitajakokemuksellaan vaikuttaa sympaattiselta.
Sattumoisin Lumedemokratian päälle toveri Meeri Luhtala kantoi keittiön pöydälleni Esko Seppäsen Oman pääoman. Seppänen jo vastasi Omassa pääomassaan näille lumedemokraateille, joten ei heistä sen enempää tässä yhteydessä.
Sen sijaan kummastelen sitä, miksi Suvi-Anne Siimes ei koettanut kommunikoida Jaakko Laakson kanssa poskipusuin, kuten Seppäsen, sen sijaan, että otti nokkiinsa, jätti puolueen ja nimitteli tämän jälkeen Laaksoa hämähäkiksi. Samaa pusujen politiikkaa olisi mielestäni voinut puoluesihteeri Ralf Sund harjoittaa liberaalivasemmistolaisessa hengessä siihen vasemmistoliittolaiseen raahelaiseen kansanedustajaparkaan, joka Sundin valtakaudella koetti eduskuntaryhmässä nostaa haloon köyhien puolesta.
Sundhan nimitteli miestä nilkiksi kirjassaan Uhrataan puoluesihteeri ja päätti, että kaikenlainen kansan rutina sosiaaliturvan leikkauksista on ”musiikkia puoluesihteerin korville”.
Kirjoittaja sai juuri printattua keittiön pöydälleen kiteeläisen raksaduunarin Auvo Rouvisen vaalikirjan. Rouvinen on julkea, röyhkeä, pöyhkeä ja karkea sekä toimii esikuvana tälle kolumnille.
LISÄÄ KIRJOITTAJALTA:
- » Psykokulttuurista kolahdusta odotellessa 8.4.2012 17.16
- » Kuntaryhmä kurittomien kunta-anarkistien vallassa 17.1.2012 11.29
- » Yhdistystoiminnan ylistys 5.11.2011 18.00
- » Rakennustyö ei ole macjobia 10.10.2011 18.11
- » Tatuoidut allipaasikivet 3.9.2011 17.21
- » Keskiluokka ei ole ”mun juttu” 6.8.2011 17.52
- » Kevyetkin vallankumoukselliset kelpaavat 10.7.2011 16.57
- » Kun lähin omainen on viranomainen 4.6.2011 16.15
- » Eespäin uudesta kuristusotteesta 4.2.2011 17.05
- » Onko Jutta Urpilainen chav? 8.1.2011 16.02
SAK:n Lyly suomii työnantajia
SAK:n Huutola vaatii kapinaa
SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola haluaa ay-liikkeen ryhtyvän ahneuden vastaiseen kapinaa.
Huorasatu ja Eurokriisin anatomia maailmalle
Laura Gustafssonin esikoisromaanin käännösoikeudet on myyty Saksaan ja Ranskaan.
Tukijat kaikonneet: Guzenina vetäytyy SDP:ssä
Miljoonat naiset eivät saa äänestää Egyptissä
Nuoret arvostavat sanomalehtiä vanhempia enemmän
Hyvästä kauppatavasta räikeään mainontaan
Ihmiskuvaa, maailmankuvaa
Lapsuuden kaupunki
Isien ja äitien maa
Kaupallinen onnen kerjäläinen
Kadonneen aarteen metsästäjät
Hoivaintti
Hollanden voitto
Mitä syrjäytyminen on?
Komiikka tuo hetken helpotuksen
Mökkimurto ja muita ylläreitä
Julkista tilaa
Hengailu on poliittista
Porvaristo ilman proletariaattia
Laiskottelua ja lakkojen murtamista
Proletariaatti
Kiusataan isompia
Herra Rahkosen leivonen
Lisäsopeutus
Sosiaalista eksotiikkaa
Nirsoilijan tunnustuksia
Psykokulttuurista kolahdusta odotellessa
Demokratia 0.1
Li Andersson: Taistelohon!
Työläistavara


Vimmaisten rivien väliin kirjoittajat olivat sisällyttäneet imeläpussit.
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
