Kokoomuslaista sanataiteilua

Pekka Sauramo
Verotuksesta tulee vaalikamppailun tiivistyessä keskeinen talouspoliittinen keskustelunaihe. Kokoomus haluaa erottautua puolueena, joka kannattaa ansiotuloverotuksen keventämisen jatkamista kaikilla palkkatasoilla – myös kaikista suuripalkkaisimpien ryhmässä. Verotulojen menetykset kokoomus korvaisi kulutuksen verotusta kiristämällä eli nostamalla arvonlisäveroa kahdella prosenttiyksiköllä.
Tutkimukset osoittavat tämänkaltaisen veromuutoksen suosivan suurituloisia. Koska pienituloiset kuluttavat tuloistaan suuremman osan kuin hyvätuloiset, he myös maksavat kulutusveroja enemmän kuin suurituloiset. Esimerkiksi vuonna 2006 pienituloisimpaan kymmenekseen kuuluvat henkilöt maksoivat tuloistaan välillisiä veroja 18,3 prosenttia ja suurituloisimpaan kymmenekseen kuuluvat 7,5 prosenttia. Siten pienituloisten verotus oli välillisellä verotuksella mitattuna noin 10 prosenttiyksikköä kireämpää.
Kokoomuksessa tietysti tiedetään puolueen esittämän verotuksen rakennemuutoksen suosivan hyvätuloisia. Siksi esimerkiksi puheenjohtaja Jyrki Katainen on vaaliohjelmaa esittäessään joutunut turvautumaan sanataiteiluun, joka muistuttaa viime eduskuntavaalien alla toteutettua ”työväenpuolue kokoomus” -kampanjaa.
Kataisen mukaan sosiaalinen oikeudenmukaisuus on otettu välillisessä verotuksessakin huomioon, koska esimerkiksi ruuasta ja lääkkeistä maksettava arvonlisävero on tavallista alhaisempi. Tämänkaltaisesta huomioon ottamisesta on vielä erittäin pitkä matka siihen, että pieni- ja suurituloisten verotus olisi kulutusveroilla mitattuna edes yhtä kireää.
Toteutuessaan kokoomuksen ohjelma jatkaisi linjaa, jota Suomessa on toteutettu jo noin viidentoista vuoden ajan ja jonka peruspiirteenä on ollut verotuksen progression lieventäminen. Linjan yhtenä seurauksena on ollut voimakas tuloerojen kasvu.
Verotuksen progression lieventämisessä ei ole kysymys ainoastaan tuloerojen kasvusta vaan koko hyvinvointivaltioidean murentamisesta. Esimerkiksi keskeinen perustelu ilmaisen koulutuksen tarjoamiselle on se, että hyvän koulutuksen saanut ja sen takia keskimääräistä parempaa palkkaa ansaitseva ihminen maksaa saamastaan koulutuksesta jälkikäteen progressiivisen palkkaveron muodossa.
Vahva hyvinvointivaltio ja selkeästi progressiivinen verotus kuuluvat yhteen. Jos verotuksen progressiivisuuden murentamista jatketaan, jatketaan myös hyvinvointivaltion perusteiden murentamista. Muun muassa tämän takia seuraavissa vaaleissa on paljon pelissä.
Kirjoittaja on erikoistutkija Palkansaajien tutkimuslaitoksessa.
LISÄÄ KIRJOITTAJALTA:
- » Hollanden voitto 11.5.2012 11.30
- » Lisäsopeutus 13.4.2012 18.16
- » Saksan malliin? 13.1.2012 17.45
- » Leikaten lamaan 11.12.2011 18.57
- » Pekka Sauramo: Seuraavaksi Italia 11.11.2011 17.09
- » Kohti pankkikriisiä? 15.10.2011 18.12
- » Vyönkiristystä Suomeenkin? 9.9.2011 14.15
- » Kohti taantumaa 13.8.2011 18.15
- » Kestääkö pyramidi? 21.5.2011 13.12
- » Pekka Sauramo: Millainen kompromissi? 23.4.2011 13.40
SAK:n Huutola vaatii kapinaa
SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola haluaa ay-liikkeen ryhtyvän ahneuden vastaiseen kapinaa.
Huorasatu ja Eurokriisin anatomia maailmalle
Laura Gustafssonin esikoisromaanin käännösoikeudet on myyty Saksaan ja Ranskaan.
Tukijat kaikonneet: Guzenina vetäytyy SDP:ssä
Miljoonat naiset eivät saa äänestää Egyptissä
Nuoret arvostavat sanomalehtiä vanhempia enemmän
Hyvästä kauppatavasta räikeään mainontaan
Hyvästä kauppatavasta räikeään mainontaan
Ihmiskuvaa, maailmankuvaa
Lapsuuden kaupunki
Isien ja äitien maa
Kaupallinen onnen kerjäläinen
Kadonneen aarteen metsästäjät
Hoivaintti
Hollanden voitto
Mitä syrjäytyminen on?
Komiikka tuo hetken helpotuksen
Mökkimurto ja muita ylläreitä
Julkista tilaa
Hengailu on poliittista
Porvaristo ilman proletariaattia
Laiskottelua ja lakkojen murtamista
Proletariaatti
Kiusataan isompia
Herra Rahkosen leivonen
Lisäsopeutus
Sosiaalista eksotiikkaa
Nirsoilijan tunnustuksia
Psykokulttuurista kolahdusta odotellessa
Demokratia 0.1
Li Andersson: Taistelohon!
Työläistavara


Vahva hyvinvointivaltio ja selkeästi progressiivinen verotus kuuluvat yhteen.
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
