Kokovartaloepätasa-arvo

Milla Pyykkönen
Viime aikoina on noussut keskusteluun asia, joka ei varsinaisesti ole uutta tietoa: Media kohtelee nais- ja miespoliitikkoja eri tavoilla.
Turun yliopistossa tarkastettiin viime viikon perjantaina Erkka Railon väitöstutkimus, jossa hän perehtyi poliitikoista vuosien 1975–2005 Anna-lehdissä julkaistuihin artikkeleihin. Naispoliitikko, jolla on pieniä lapsia joutuu jatkuvasti vastaamaan kysymyksiin siitä, miten ja kuka hänen lapsensa hoitaa äidin tehdessä töitä.
Huonon äidin leima on helppo saada. Miespoliitikoilla asiat ovat edelleen erilailla. Railon sanoin: ”Miespoliitikoille riittää vähempikin; pienikin osoitettu kiinnostus perhettä ja lapsia kohtaan näyttäytyy julkisuudessa suurena voimavarana poliittisessa työssä, ja on Railon havaintojen mukaan tavattoman hyvää imagojulkisuutta heille.”
Perheen lisäksi mediaa kiinnostaa naispoliitikoissa heidän ulkonäkönsä ja asuvalintansa. Tässä suhteessa on kuitenkin havaittavissa muutos. Entistä useammin media on kiinnostunut myös miespoliitikkojen perheestä ja ulkonäöstä. Erityisesti tähän vaikuttaa yleinen politiikan viihteellistyminen. Mediaa kiinnostaa enemmän poliitikkojen ihmissuhteet ja ulkoinen olemus kuin itse politiikan sisältö.
Lähes heti Mari Kiviniemen pääministeriksi valinnan jälkeen löytyi iltapäivälehdestä kuva hänen takamuksestaan. Bikinikuvat seurasivat muutaman kuukauden päästä. Myös Matti Vanhasesta julkaistiin kuva uimahousuissa. Ulkonäkökeskeinen aikamme on siis saavuttanut myös miespoliitikot.
On kuitenkin eri asia julkaista ulkonäköä koskeva artikkeli pääministeristä joka on ollut virassaan jo pitkään, kuin pääministeristä joka on vasta aloittanut tehtävänsä. Pitkään virassa olleella on jo legitiimi asema mielipiteiden esittäjänä ja yksi viihdeartikkeli ei tätä asemaa muuta. Mutta jos vasta valitusta ministeristä julkaistaan artikkeli missä puhutaan asuvalinnoista ja ulkonäöstä annetaan viesti, että mielipiteesi ei meitä juuri kiinnostakaan.
Kirjoittaja on Vasemmistonuorten 2. varapuheenjohtaja.
LISÄÄ KIRJOITTAJALTA:
- » Punavihreä ja feministinen poliittinen nuoriso- ja kansalaisjärjestö 15.5.2011 17.41
- » Hanki Vasemmistoliitolle ääni -kampanja 16.4.2011 14.19
- » Älä jätä ehdokasta yksin kylmään vaalikevääseen 15.1.2011 16.15
- » Vähemmän puhetta, parempaa organisointia 10.12.2010 13.02
- » Vallalla on hintansa eikä siitä kannata maksaa mitä tahansa 12.11.2010 14.00
- » Miehet, miksi ette aja oikeuksianne? 19.10.2010 18.21
- » Onko Big Brotherin vihaaminen vasemmistolaista? 15.9.2010 11.26
- » Takuupalkka ja heti! 16.8.2010 06.30
- » Uskovatko nuoret rauhaan? 17.7.2010 17.08
- » Minne kuljet Vasemmistoliitto? 11.6.2010 09.00
SAK:n Huutola vaatii kapinaa
SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola haluaa ay-liikkeen ryhtyvän ahneuden vastaiseen kapinaa.
Huorasatu ja Eurokriisin anatomia maailmalle
Laura Gustafssonin esikoisromaanin käännösoikeudet on myyty Saksaan ja Ranskaan.
Tukijat kaikonneet: Guzenina vetäytyy SDP:ssä
Miljoonat naiset eivät saa äänestää Egyptissä
Nuoret arvostavat sanomalehtiä vanhempia enemmän
Hyvästä kauppatavasta räikeään mainontaan
Hyvästä kauppatavasta räikeään mainontaan
Ihmiskuvaa, maailmankuvaa
Lapsuuden kaupunki
Isien ja äitien maa
Kaupallinen onnen kerjäläinen
Kadonneen aarteen metsästäjät
Hoivaintti
Hollanden voitto
Mitä syrjäytyminen on?
Komiikka tuo hetken helpotuksen
Mökkimurto ja muita ylläreitä
Julkista tilaa
Hengailu on poliittista
Porvaristo ilman proletariaattia
Laiskottelua ja lakkojen murtamista
Proletariaatti
Kiusataan isompia
Herra Rahkosen leivonen
Lisäsopeutus
Sosiaalista eksotiikkaa
Nirsoilijan tunnustuksia
Psykokulttuurista kolahdusta odotellessa
Demokratia 0.1
Li Andersson: Taistelohon!
Työläistavara


Perheen lisäksi mediaa kiinnostaa naispoliitikoissa heidän ulkonäkönsä ja asuvalintansa.
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
