Älä jätä ehdokasta yksin kylmään vaalikevääseen

Milla Pyykkönen
Viimein se tulee taas: eduskuntavaalikevät! Vasemmistoliitolla on paljon hienoja ehdokkaita ympäri Suomea ja vaalifiilis vaikuttaa erittäin hyvältä. Vasemmistoliitolla on 37 alle 30-vuotiasta ehdokasta, joista valtaosa on eduskuntavaaliehdokkuudessaan ensikertalaisia.
Itsekin olen eduskuntavaaliehdokkaana ensimmäistä kertaa. Kokemusta ehdolla olemisesta minulla löytyy kaksista edellisistä kunnallisvaaleista. Kokemukset olivat hyvin mukavia ja opettavaisia.
Minua on ennakkoon varoiteltu eduskuntavaaliehdokkuuden rankkuudesta. Uskon, että olen suhteellisen hyvin henkisesti varautunut tulevaan. Usea nuori kuitenkin saa yhden kerran jälkeen tarpeekseen ehdokkaana olemisesta.
Moni ehdolla ollut nuori toveri on valitellut kokemuksen rankkuutta, johon yhtenä merkittävänä syynä on ollut tuen puute. Erityisesti pettymystä on aiheuttanut se, että helposti ehdokas unohdetaan heti vaalien jälkeen. Vaalien aikaan ehdokasta revitään moneen suuntaan, mutta kiitokset jäävät usein vähäisiksi.
Kiitokset ja kehut ovat hektisessä järjestötoiminnassa muutoinkin liian harvoin kuultuja asioita. Politiikan raadolliset puolet iskevät kasvoille usein juuri vaalien kohdalla, ja tällöin ehdokas tarvitsee tovereita joihin tukeutua.
Vasemmistoliitolla ei ole varaa menettää nuoria, nousevia toivojaan siihen, että he pettyvät ensimmäiseen ehdokaskokemukseensa niin, etteivät lähde ehdolle enää toiste. Politiikassa menestyäkseen tarvitsee näkyvyyttä myös vaalien välillä. Tässä asiassa kaivattaisiin pelisilmää myös puolueen taholta. Puolueemme jatkuvuuden turvaamiseksi tarvitsee nuoria ja uusia toimijoita sitouttaa jatkuvasti mukaan toimintaan.
Toverit, muistakaa tulevana keväänä tarjota apuanne ehdokkaille. Pienikin apu tulee varmasti tarpeeseen. Muistakaa kysyä, miten ehdokkaan kampanja sujuu, ja kehukaa hyvin menneistä jutuista. Erityisesti tukea ja rohkaisuja tarvitsevat nuoret ja ensi kertaa ehdolla olevat. Ehdokkaita itseään muistuttaisin hyvän fiiliksen tärkeydestä.
Ehdokkuudesta pitää pystyä nauttimaan. Ehdokkaana oleminen ei tarkoita, että pitää unohtaa koko muu elämä. Turha stressi ei hyödytä mitään, ja vaalienkin aikaan pitää olla myös vapaa-aikaa.
LISÄÄ KIRJOITTAJALTA:
- » Punavihreä ja feministinen poliittinen nuoriso- ja kansalaisjärjestö 15.5.2011 17.41
- » Hanki Vasemmistoliitolle ääni -kampanja 16.4.2011 14.19
- » Kokovartaloepätasa-arvo 13.2.2011 14.13
- » Vähemmän puhetta, parempaa organisointia 10.12.2010 13.02
- » Vallalla on hintansa eikä siitä kannata maksaa mitä tahansa 12.11.2010 14.00
- » Miehet, miksi ette aja oikeuksianne? 19.10.2010 18.21
- » Onko Big Brotherin vihaaminen vasemmistolaista? 15.9.2010 11.26
- » Takuupalkka ja heti! 16.8.2010 06.30
- » Uskovatko nuoret rauhaan? 17.7.2010 17.08
- » Minne kuljet Vasemmistoliitto? 11.6.2010 09.00
SAK:n Huutola vaatii kapinaa
SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola haluaa ay-liikkeen ryhtyvän ahneuden vastaiseen kapinaa.
Huorasatu ja Eurokriisin anatomia maailmalle
Laura Gustafssonin esikoisromaanin käännösoikeudet on myyty Saksaan ja Ranskaan.
Tukijat kaikonneet: Guzenina vetäytyy SDP:ssä
Miljoonat naiset eivät saa äänestää Egyptissä
Nuoret arvostavat sanomalehtiä vanhempia enemmän
Hyvästä kauppatavasta räikeään mainontaan
Hyvästä kauppatavasta räikeään mainontaan
Ihmiskuvaa, maailmankuvaa
Lapsuuden kaupunki
Isien ja äitien maa
Kaupallinen onnen kerjäläinen
Kadonneen aarteen metsästäjät
Hoivaintti
Hollanden voitto
Mitä syrjäytyminen on?
Komiikka tuo hetken helpotuksen
Mökkimurto ja muita ylläreitä
Julkista tilaa
Hengailu on poliittista
Porvaristo ilman proletariaattia
Laiskottelua ja lakkojen murtamista
Kuka voittaa Bahrainissa?
Proletariaatti
Kiusataan isompia
Herra Rahkosen leivonen
Lisäsopeutus
Sosiaalista eksotiikkaa
Nirsoilijan tunnustuksia
Psykokulttuurista kolahdusta odotellessa
Demokratia 0.1
Li Andersson: Taistelohon!


Politiikan raadolliset puolet iskevät kasvoille usein juuri vaalien kohdalla, ja tällöin ehdokas tarvitsee tovereita joihin tukeutua.
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
