Vaakaräntää

Tiia Aarnipuu
Hei Mari ja Jyrki sekä Anni-rakas, eikö olekin hassua, miten suomalaiset menevät joka talvi sekaisin lumesta. Isot ihmiset kiroilevat pää punaisena, kun liikenne seisoo ja palaveri alkoi jo. Onhan kuitenkin aika pöllöä odottaa, että arki sujuisi puolen metrin hangessa yhtä sukkelasti kuin lempeässä toukokuun tuulessa.
Eihän ongelma olekaan lumi, vaan kohtuuttomat odotukset. Vai mitä ajattelette? Sehän oli Paasikivikin sitä mieltä, että viisauden alku on tosiasioiden tunnustamisessa.
Sää on jaettu tosiasia. Lumi yhdistää ihmisiä, ja räntä se vasta yhdistääkin. Sää on kosketuspinta, joka auttaa meitä eläytymään toistemme elämään. Se on hyvä lähtökohta ajattelulle.
Otetaan esimerkki läheltä: puolen metrin hanki. Oletteko koskaan yrittäneet juosta puolen metrin hangessa? Ehkä ette ole. Minusta olisi tärkeää, että muistaisitte miltä tuntuu juosta puolen metrin hangessa, joten voisitte kokeilla sitä nyt, kun Helsingissä on paljon lunta. Ottakaa vaikka koko hallitus mukaan.
Hankilenkin ajan voisitte ajatella Tuomasta, joka on nyt kolmekymppisenä viimeinkin pääsemässä kiinni itsenäisen aikuisen elämään viidentoista loputtoman pitkän päihdehuuruisen vuoden jälkeen. Ellei sitten romahda ensi viikolla.
Tai Annaa, joka uskaltautui transtutkimuksiin varhaisessa keski-iässä ja saattaa siis ehtiä elää melkein puolet elämästään omana itsenään, vaikka helppoa sekään ei tule olemaan.
Tai Mattia, jolta meni puoli vuosisataa sen tajuamiseen, ettei lapsuudessa koettu hengellinen ja seksuaalinen väkivalta katoa pitämällä käsiä korvilla ja huutamalla sisäänpäin. Mikään terapia ei kuitenkaan tee hänestä enää ehjää.
He eivät taida oikein vastata oikeistohallituksen ihmiskuvaa. Heidän elämänsä on ollut puolen metrin hangessa juoksemista, usein vaakarännässä ja kesäkengissä ja liian lyhyissä housuissa.
Siinä käy niin, että kaatuu usein, etenee hitaasti ja saa haavoja nilkkoihin. Se ei tunnu samalta kuin sellainen elämä, jossa kävellään lämmitetyllä ja levennetyllä jalankulkukäytävällä. Itse asiassa se on sen verran raskas taival, että raskaammaksi se voi muuttua vain siinä tapauksessa, että joku käy tekemässä lumen alle jäähän avantoja.
Ja kas, niitähän on tosiaan viime vuosina kairattu. Hangessa kaatuilevilla on ollut monia vaihtoehtoja: on voinut mulahtaa terveyskeskusmaksujen korotukseen tai liukastua suoraan mielenterveystyön rapauttamiseen ja kohtuuttomiin tuottavuusvaatimuksiin. Ja vastaisuudessa voikin sitten upota jo nuorena toimeentulotuen alentamiseen.
Melko hyistä.
Kirjoittaja on tietokirjailija Hattulasta.
LISÄÄ KIRJOITTAJALTA:
- » Kauheen laiha 16.3.2012 14.00
- » Ei ole todellista 23.10.2011 09.29
- » Aikuisten oikeasti 28.9.2011 15.32
- » Minä ite! 15.7.2011 15.50
- » Materialistin tunnustus 22.5.2011 14.34
- » Oopiumia kansalle 21.2.2011 09.08
- » Zen ja aitouden keinotekoisuus 23.1.2011 17.33
- » Se oli vitsi 25.11.2010 13.10
- » Oodi sukkahousuille 23.9.2010 09.00
- » Pinnallista 23.8.2010 09.35
SAK:n Huutola vaatii kapinaa
SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola haluaa ay-liikkeen ryhtyvän ahneuden vastaiseen kapinaa.
Huorasatu ja Eurokriisin anatomia maailmalle
Laura Gustafssonin esikoisromaanin käännösoikeudet on myyty Saksaan ja Ranskaan.
Tukijat kaikonneet: Guzenina vetäytyy SDP:ssä
Miljoonat naiset eivät saa äänestää Egyptissä
Nuoret arvostavat sanomalehtiä vanhempia enemmän
Hyvästä kauppatavasta räikeään mainontaan
Hyvästä kauppatavasta räikeään mainontaan
Ihmiskuvaa, maailmankuvaa
Lapsuuden kaupunki
Isien ja äitien maa
Kaupallinen onnen kerjäläinen
Kadonneen aarteen metsästäjät
Hoivaintti
Mitä EU voisi tehdä Ukrainassa?
Hollanden voitto
Mitä syrjäytyminen on?
Komiikka tuo hetken helpotuksen
Mökkimurto ja muita ylläreitä
Julkista tilaa
Hengailu on poliittista
Hamppukaupan uudet käänteet Hollannissa
Porvaristo ilman proletariaattia
Laiskottelua ja lakkojen murtamista
Kuka voittaa Bahrainissa?
Proletariaatti
Kiusataan isompia
Herra Rahkosen leivonen
Ilmastonmuutoksen kiistäjien salaiset kansiot
Lisäsopeutus
Sosiaalista eksotiikkaa
Nirsoilijan tunnustuksia


Oletteko koskaan yrittäneet juosta puolen metrin hangessa?
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
