Perustulo on tulevaisuus

Dan Koivulaakso
”Voittoni tyhjä, työn tulos tuntoni soima. Siis oli suotta kestetyt, vaikeat vaivat, katkotut kahleet, poltetut, rakkahat laivat?” Runoilee Paltamon suuri mies Eino Leino pohtiessaan, onko raatajan elämä köyhyydessä elämisen arvoista. Työstä Elegian päähenkilöllä ei ole ole pulaa vaan toimeentulosta.
Anne Huotari perää Kansan Uutisissa (26.11) Vasemmistonuorilta ja Vasemmistofoorumilta perustulomallia ja puolustaa niin sanottua Paltamon mallia. Itse en ymmärrä miksi kaikkien pitäisi tehdä oma mallinsa, kun puoluekokouksessa päätettiin tehdä puolueelle malli.
Päätös perustulomallista ei ole ensimmäinen laatuaan. Huotarin johtama työryhmä otti vuonna 2006 tavoitteeksi syyperusteisen perustulon. Sellainenhan nykyinen sosiaaliturvajärjestelmämmekin on! Vasemmistolaisen perustulon tarkoitus on nimenomaan olla itsemääräämisoikeutta lisäävä, kyykytystä vähentävä ja paskaduuneista kieltäytymisen mahdollistava vastikkeeton perustulo.
Valtio sijoittaa 22 miljoonaa euroa Paltamon työllistämiskokeiluun, jonka on tarkoitus työllistää 350 ihmistä. Osa varoista ohjataan myös yksityiselle, terveyspalveluita tarjoavalle osakeyhtiölle. Helsingin vuoden 2009 työvoimatilastojen ilmoittamaan 24 400 työttömään suhteutettuna summa olisi puolitoista miljardia euroa. Voin olla väärässä, mutta epäilen, ettei tällainen investointi ihan heti tapahdu.
Paltamon kunnanjohtaja Arto Laurikainen on todennut: ”tarkoitus on käyttää nyt työttömyyden hoitoon kuuluvat rahat aktiiviseen työllistämiseen. Luovutaan vastikkeettomista tuista, ja maksetaan ihmisille korvausta työpanosta vastaan”. Saman suuntaisia kyykytysideoita kuului myös Perussuomalaisten suunnalta. Puolue toivoi, että ”vastikkeeton makoilu loppuu”, kun työllisyyskokeilu kirjattiin Helsingin suunnitelmiin.
En väitä, etteikö Paltamon malli sisältäisi myös parannuksia, kuten yksilön toimeentulon paraneminen. Isommassa mittakaavassa työvelvollisuus on kuitenkin ongelma, eikä Vasemmiston tule kannattaa minkäänlaista työn vastaanottovelvoitteen laajentamista.
Vasemmiston olisikin syytä esittää esimerkiksi vastikkeettoman perustulon kokeilua Itä-Helsinkiin. Vaihtoehtoisesti kokeilun voisi suunnata kaikille opiskelijoille tai itsensä työllistäville. Perustulon olisi tietenkin riitettävä elämiseen, eikä pakottaa mihin tahansa työhön.
Kokeilu voisi mahdollistaa opiskelemisen, luoda uusia innovaatioita ja lisätä itsemääräämisoikeutta. Työ, työn vuoksi taas loppuu, kun tukityöllistäminen loppuu. Toimeentuloa tarvitaan siitä huolimatta.
Perustulo on yksi Vasemmistoa jakavista teemoista, siksi on hyvä, että sitä käsitellään myös kriittisesti. Perustulo on kuitenkin myös tulevaisuus, siinä missä täystyöllisyys nostalgiaa.
Kirjoittaja on Vasemmistonuorten puheenjohtaja.
- » Pakko vai mahdollisuus palkkatyöhön 29.11.2010 08.15
LISÄÄ KIRJOITTAJALTA:
- » Sairaaksi kilpailutettu sairaankuljetus 2.4.2011 18.18
- » Dan Koivulaakso: Pelon politiikkaa 6.3.2011 18.20
- » Maltillisuus on työläisen vihollinen 5.2.2011 18.55
- » Lupaus paremmasta 9.1.2011 16.50
- » Tieto on yhteistä! 8.11.2010 08.00
- » Kovempaa meteliä 12.10.2010 09.24
- » Vaalit lähestyvät, katse horisonttiin! 8.9.2010 09.30
- » Vihaan uutisia 7.8.2010 17.20
- » Paremman elämän puolesta 3.7.2010 13.15
- » Helsinki–Barcelona All Night Long 12.4.2010 07.13
Huorasatu ja Eurokriisin anatomia maailmalle
Laura Gustafssonin esikoisromaanin käännösoikeudet on myyty Saksaan ja Ranskaan.
Tukijat kaikonneet: Guzenina vetäytyy SDP:ssä
Miljoonat naiset eivät saa äänestää Egyptissä
Nuoret arvostavat sanomalehtiä vanhempia enemmän
Hyvästä kauppatavasta räikeään mainontaan
Luksustaloja Turun kulttuurimaisemaan
Hyvästä kauppatavasta räikeään mainontaan
Ihmiskuvaa, maailmankuvaa
Lapsuuden kaupunki
Isien ja äitien maa
Kaupallinen onnen kerjäläinen
Kadonneen aarteen metsästäjät
Hoivaintti
Mitä EU voisi tehdä Ukrainassa?
Hollanden voitto
Mitä syrjäytyminen on?
Komiikka tuo hetken helpotuksen
Mökkimurto ja muita ylläreitä
Julkista tilaa
Hengailu on poliittista
Hamppukaupan uudet käänteet Hollannissa
Porvaristo ilman proletariaattia
Laiskottelua ja lakkojen murtamista
Kuka voittaa Bahrainissa?
Proletariaatti
Kiusataan isompia
Herra Rahkosen leivonen
Ilmastonmuutoksen kiistäjien salaiset kansiot
Lisäsopeutus
Sosiaalista eksotiikkaa
Nirsoilijan tunnustuksia


En väitä, etteikö Paltamon malli sisältäisi myös parannuksia.
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
