Huonon maun ystäville

Emilia Kukkala
Välillä kuuluu aina pohtia, mitä on vasemmistolaisuus. Välillä jonkun kuuluu keksiä, että vasemmistolaisuus on hukassa. Varmasti onkin, jos se on sitä, että samanlaiset ihmiset ovat samaa mieltä kaikesta.
Jos poliittisuuden aste tai puhtaus olisi määriteltävissä sen kautta, kuka tykkää mistäkin – mitä pukee päällensä tai millä kulkee töihin – niin mitä tässä politiikalla enää tehdään. Se on sitten sitä samaa aikaa, kun vastakkainasettelujen aika on ohi. Sitten kaikki maailman ihmiset täyttävät yhdessä Ystäväni-kirjoja: lempiruoka, lempiartisti, lempielokuva.
Väkinäinen tavoite täydellisestä yhteisymmärryksestä ja yhdenmielisyydestä ei ole muuta kuin pikkusieluisuutta ja suvaitsemattomuutta. Yhteisyyden jaetut kokemukset syntyvät vain pakotta, spontaanisti. Niissäkin jaetaan jotain, ei kaikkea. Yleensä jotain omassa arjessa koetun pohjalta. Parhaimmillaan näistä kohtaamisista syntyy – no, äksöniä.
Kohtaamisia ei vain pääse syntymään, jos odotamme suurta yhteisyyden päivää. Ja sellaistahan odotamme niin kauan, kun luulemme, että muiden pitää muuttua enemmän kaltaisiksemme. Sanoja samoja sanoja samoissa paikoissa samaan aikaan.
Elämme niin läpikapitalistisessa maailmassa, että tarvitsemme erilaisuudensietokykyä erityisesti kaikkea brändäämätöntä kohtaan. Myös brändäämätöntä vasemmistolaisuutta. Kaikkea, mikä rikkoo kuvan trendikkäästä, kivasta ja siististä paketista. Elämässä suurin osa asioista on epämääräisiä, rujoja ja keskeneräisiä. Ikäviä ja naurettavia.
Sitä paitsi, jos perustukset ovat kunnossa, ei koko huushollia tarvitse tyhjentää siksi, että siellä eletään välillä vähän huolettomammin tai esitetään hiomattomia mielipiteitä. Sen enempää määrittelemättä, mitä nämä väärät mielipiteet kenellekin edustavat.
Ettei menisi tyhmyyden ylistykseksi niin todettakoon, ettei typeryyttä tarvitse sietää, mutta ihmisiä tarvitsee. Ja että aika harvan meistä käsitys maailmasta on oikea ja täydellinen. Mutta oliko joku vasemmistossa sitä mieltä, että rikkaille lisää ja köyhiltä pois? Tai että toiset ihmiset ovat arvokkaampia kuin toiset?
Onko tuo sen vaikeampaa. Sitten, kun aletaan jakaa porukkaa makutottumusten mukaan eri leireihin poliittisella kartalla, ollaan niin syvällä porvarillisen kulutusindividualismin suossa, että moro. Väännetään makuasioista, noista ainoista todella merkittävistä, sitten politiikan leikkikentän ulkopuolella. Vielä meillä ei ole erikseen puolueita kasvisruoan, einesruoan ja sisäfileen ystäville.
Kirjoittaja on tiedotusopin opiskelija Tampereelta.
LISÄÄ KIRJOITTAJALTA:
- » Hoivaintti 12.5.2012 19.33
- » Kiusataan isompia 15.4.2012 18.36
- » Itsekäs sosialisti 10.3.2012 18.19
- » Mitä jos juhlittaisiin rauhaa 9.12.2011 14.49
- » Asioista niiden oikeilla nimillä 14.11.2011 09.10
- » Suomalainen köyhyys 16.10.2011 16.12
- » Tuhmat hoitsut 10.9.2011 18.05
- » Te ette mahda meille mitään 5.6.2011 12.30
- » Objektiivinen näkemys yhteiskunnasta 7.3.2011 08.40
- » Kieltä ei ole mieltä kieltää 7.2.2011 09.15
Huorasatu ja Eurokriisin anatomia maailmalle
Laura Gustafssonin esikoisromaanin käännösoikeudet on myyty Saksaan ja Ranskaan.
Tukijat kaikonneet: Guzenina vetäytyy SDP:ssä
Miljoonat naiset eivät saa äänestää Egyptissä
Nuoret arvostavat sanomalehtiä vanhempia enemmän
Hyvästä kauppatavasta räikeään mainontaan
Luksustaloja Turun kulttuurimaisemaan
Hyvästä kauppatavasta räikeään mainontaan
Ihmiskuvaa, maailmankuvaa
Lapsuuden kaupunki
Isien ja äitien maa
Kaupallinen onnen kerjäläinen
Kadonneen aarteen metsästäjät
Hoivaintti
Mitä EU voisi tehdä Ukrainassa?
Hollanden voitto
Mitä syrjäytyminen on?
Komiikka tuo hetken helpotuksen
Mökkimurto ja muita ylläreitä
Julkista tilaa
Hengailu on poliittista
Hamppukaupan uudet käänteet Hollannissa
Porvaristo ilman proletariaattia
Laiskottelua ja lakkojen murtamista
Kuka voittaa Bahrainissa?
Proletariaatti
Kiusataan isompia
Herra Rahkosen leivonen
Ilmastonmuutoksen kiistäjien salaiset kansiot
Lisäsopeutus
Sosiaalista eksotiikkaa
Nirsoilijan tunnustuksia


Yhteisyyden
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
