17.10.2010 17.11

Tiedämmekö, mitä vasemmisto ajaa?

Ruurik Holm

Arvopolitiikasta on tullut mielikuvapolitiikan synonyymi. Arvopolitiikka on sitä, että kaikki puolueet kannattavat tasa-arvoa, sosiaalista oikeudenmukaisuutta, ihmisoikeuksia, vapautta, ympäristöarvoja, jne. Nämä käsitteet eivät kuitenkaan ole poliittisia käsityksiä vaan ikään kuin kehyksiä joihin käsitteiden tulkinnat voidaan ripustaa. Esimerkiksi tasa-arvon puolustaminen ei vielä kerro, miten tasa-arvo täsmälleen tulkitaan, puhumattakaan siitä millaisin poliittisin toimin sitä pyritään edistämään.

Intressipolitiikka tarkoittaa sitä, että ryhmä ihmisiä ymmärtää oman etunsa ja toimii sen puolesta.

Vaalikampanjoissa puolueiden todelliset arvot pyritään kätkemään mahdollisimman monia miellyttävän retoriikan taakse. Suurille puolueille tämä voi olla toimiva menettely, mutta pienten ja keskisuurten pitäisi pyrkiä erottautumaan omalla selkeällä profiilillaan. Epämääräinen ”kaikkea hyvää kaikille” ei houkuttele äänestämään pientä tai keskisuurta puoluetta, koska samanlaisia mielikuvia tarjoilevat myös kolme suurta puoluetta, joiden pääsy poliittiseen valtaan on paljon todennäköisempää.

Intressipolitiikka ei ole todellisen arvopolitiikan vastakohta. Intressipolitiikka tarkoittaa sitä, että ryhmä ihmisiä ymmärtää oman etunsa ja toimii sen puolesta. Etu kuitenkin määritellään aina arvoina.

Intressipolitiikkaan voi kuulua se, että pyritään edistämään taloudellista tasa-arvoa – esimerkiksi luokkakeskustelussa on tämänkaltaisia päämääriä. Tasa-arvo on arvokäsite, joka tarkoittaa tietynlaista resurssien, oikeuksien, mahdollisuuksien jne. jakautumista.

Millainen jako täsmälleen olisi perusteltu, on poliittiseen filosofiaan kuuluvan arvokeskustelun alaa. Mitä on se arvo jota tasataan, edellyttää myös arvokeskustelua.

Oletetaan että voidaan konstruoida jokin luokkaintressi. Tämän luokkaintressin oikeutus edellyttää myös arvopohdintoja. Politiikka, jossa oikeuttamattomat ryhmäintressit ajetaan läpi voimalla, on sekä moraalisesti kyseenalaista että hankala perustella julkisesti.

Entä vapaus? Laajasti tulkittuna vapauden esteet voivat olla myös sisäisiä. Tällöin ihmiset eivät halua tehdä asioita, joita ”haluaisivat haluta”, esimerkiksi erilaisten perustelemattomien pelkojen tai pidäkkeiden vuoksi.

Vapaus ei tarkoita oman edun ajamista tai egoismia. Vapaus ei myöskään tarkoita yhteisön kieltämistä. Ihminen voi kuulua yhteisöön, joka tukee jäsentensä omaehtoisia elämänpyrkimyksiä – tai yhteisöön, joka pyrkii alistamaan jäseniään esimerkiksi kollektiivisen edun nimissä.

Koska ihmiset voivat usein edistää päämääriään vain yhdessä, demokratia ja vapaus liittyvät olennaisesti yhteen. Yhteisen toiminnan lohkoilla, kuten työelämässä, demokratian vaatimus noussee jatkossa aiempaa keskeisempään asemaan. Yhteisön (valtion) ja yksilön vuorovaikutus on poliittisen filosofian keskiössä. Kuinka vasemmisto ymmärtää oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon, vapauden, yhteisön ja demokratian?

Kirjoittaja on Vasemmistofoorumin tutkimusjohtaja.