
Lukihäiriö yleisempi kuin luullaan
Lukihäiriö (dysleksia) on useammalla kuin luullaankaan, 5–10 prosentilla väestöstä. Miehillä häiriö on yleisempi kuin naisilla. Taustalla ovat neurologiset ongelmat, geenivirheitä on tunnistettu neljä. Lukihäiriön hoitokeinoja ovat neurologinen kuntoutus, puheterapia ja tärkeimpänä erityisopetus. Omega3 nappien syömisen vaikutuksia ei ole todistettu.
Lukihäiriö ilmenee lukemisen ja kirjoittamisen vaikeutena. Kirjoituksessa ilmenee kirjoitusvirheitä, kirjainten järjestyksen vaihtoa ja toistoa. Virheet ilmenevät myös käsinkirjoitettaessa, ei vain näpyteltäessä tietokonetta.
Lukihäiriöisen on vaikea tunnistaa omia virheitään, silmä ei tunnistakaan samalla tavoin virheitä kuin lukisi jonkun muun kirjoittamaa tekstiä. Oman tekstin olemusta kuten kirjasinkoa muuttamalla teksti näyttäytyy erilaisena ja omankin tekstin virheiden tunnistaminen helpottuu. Oikolukuohjelmat ovat suuri apu ja tuskan aiheuttaja, kun virheitä löytyykin niin paljon.
Aiemmin lukihäiriöisiä pidettiin tyhminä. Lukihäiriö ei johdu älykkyyden, kuulon tai näön vajavaisuudesta tai huonosta kouluopetuksesta. Tämä tieto helpottaa monia. Moni onnistuu peittämään lukihäiriönsä sujuvan puheen alle.
Kouluajan taistelin. Menetin lukihäiriön takia äidinkielen laudaturin, vaikka pidin kirjoittamisesta ja jonkun kirjoituskilpailun voitinkin. Silloin ei ilmiötä tunnettu. Sittemmin olen korjannut tuhansia ja taas tuhansia kirjoitusvirheitä hammasta purren.
Olen kohdannut monia äidinkielen laudaturinkin kirjoittaneita, jotka eivät käytännössä kirjoita riviäkään. Pakko vastata sähköposteihin ja tekstiviesteihin on parantanut tilannetta.
Monet virkamiehet selviävät kirjoittamalla eräänlaisia fraaseja, toistamalla jo kerran kirjoitettua. Monissa viranomaisteksteissä ja etenkin lakiteksteissä, kirjoitustapa on valmiiksi rajattu ja sanatkin valmiiksi muotoiltu.
Vasta yli viisikymppisenä tajusin, mistä oikeastaan on kyse, paljon vakavammasta kuin vain kirjoitusvirheistä. Vieraiden kielten ja pakkoruotsin oppimisvaikeudet ovat olleet suurin ongelma. Matematiikka on ollut ehkä jollekin muulle vaikeaa, minulle helppoa.
Kysymys on nimenomaan oppimisen vaikeudesta, eli kerran opittu on hanskassa ja opitun soveltaminen helppoa. Tunsin erään ADHD-professorin, joka oli hirvittävän nopea oppimaan asejärjestelmiä, kelloja koneistoja ja ties mitä. Mutta lopulta hän ei saanut mitään aikaan.
Lukihäiriö on tuhonnut monen opin tien. Puhumiseen lukihäiriöllä ei ole yhteyttä. Ehkä monet niin sanotusti kansakoulupohjalla menestyneet liikemiehet ovat lahjakkaita lukihäiriöisiä. Varmaan heitä löytyy kansanedustajistakin. Yhteiskunnassamme on hiljainen sopimus, että kirjoitustaitoa ei tarvitse osata. Sen sijaan puhumattomuudesta jää kiinni, puheliaita taas arvostetaan.
Toiset mieluiten puhuvat eivätkä koskaan kirjoita, toiset taas kirjoittavat ja harvoin puhuvat. On myös niitä jotka jäsentävät ja kohtaavat ympäristönsä ja muut ihmiset taiteen kuten kuvien ja musiikin kautta, nykyään myös internetin ja tekstiviestien kautta. Tätä persoonallisuuden kirjoa tieto- ja lukupainotteinen koulu ei kykenee ottamaan huomioon. Kielikoulutus ja matematiikan oppimistavat pitää räätälöidä lukihäiriöisille.
Tunnistamme vasta vuosikymmenten jälkeen lukihäiriömme tai ADHD:n ja narsismin. Seksuaaliset suuntautuneisuudet ovat oma lukunsa. Tieto- ja kaunokirjallisuuden apu ja merkitys korostuu, koska näistä asioista on usein vaikea puhua edes parhaimpien ystävien kanssa.
Lukihäiriöviikko käynnistyi tiistaina 5. lokakuuta.
Huorasatu ja Eurokriisin anatomia maailmalle
Laura Gustafssonin esikoisromaanin käännösoikeudet on myyty Saksaan ja Ranskaan.
Tukijat kaikonneet: Guzenina vetäytyy SDP:ssä
Miljoonat naiset eivät saa äänestää Egyptissä
Nuoret arvostavat sanomalehtiä vanhempia enemmän
Hyvästä kauppatavasta räikeään mainontaan
Luksustaloja Turun kulttuurimaisemaan
Hyvästä kauppatavasta räikeään mainontaan
Ihmiskuvaa, maailmankuvaa
Lapsuuden kaupunki
Isien ja äitien maa
Kaupallinen onnen kerjäläinen
Kadonneen aarteen metsästäjät
Hoivaintti
Mitä EU voisi tehdä Ukrainassa?
Hollanden voitto
Mitä syrjäytyminen on?
Komiikka tuo hetken helpotuksen
Mökkimurto ja muita ylläreitä
Julkista tilaa
Hengailu on poliittista
Hamppukaupan uudet käänteet Hollannissa
Porvaristo ilman proletariaattia
Laiskottelua ja lakkojen murtamista
Kuka voittaa Bahrainissa?
Proletariaatti
Kiusataan isompia
Herra Rahkosen leivonen
Ilmastonmuutoksen kiistäjien salaiset kansiot
Lisäsopeutus
Sosiaalista eksotiikkaa
Nirsoilijan tunnustuksia


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
