Pinnallista

Tiia Aarnipuu
Uusi kirjani kertoo suomalaisesta dragkulttuurista ja sen historiasta. Aiheensa takia teoksen kirjoittaminen oli harvinaisen hauskaa puuhaa. Vietin yhden jos toisenkin illan erinäisissä yökerhoissa ja teattereissa melko värikkäässä seurassa. Olen kikatellut överiksi vedetyille puvustuksille ja liioitellulle elekielelle sekä nautiskellut tunnistamisen oivalluksista, hyvän maun rajoilla liikkumisesta ja pienestä ilkeilystä.
Viihteen kentällä dragartistien lähisukulaisia ovat esimerkiksi stand up -koomikot, revyynäyttelijät ja imitaattorit. Vakavalle tutkijankoulutuksen saaneelle feministille on tehnyt hyvää tutustua ja syventyä höyhenten, paljettien, irtopartojen ja peruukkien maailmaan. Olisi kuitenkin vitsi väittää työn olleen pelkkää viihdettä, eikä kirjani ehkä ilahduta pelkän harmittoman hömpän ystäviä.
Koska drag pelaa sukupuolella ja kumpuaa homo- ja lesbokulttuurista, siinä on aina läsnä poliittinen potentiaali. Naissukupuoli on tässä maailmassa vieläkin pahimmillaan hengenvaarallinen ominaisuus, ja Helsingin tämänkesäinen Pride-isku muistutti, ettei myöskään seksuaalinen suuntautuminen ole vain jokaisen ihmisen yksityisasia.
Drag on parhaimmillaan tehokas vaikuttamisen väline, joskus tarkoituksella ja usein vahingossa. Mautonkin show saattaa tehdä palveluksen feministiselle ajattelulle esittämällä naiset niin aivottomina kanoina, että katsojassa herää voimakas vastareaktio. Toisaalta dragartisti voi huumorin varjolla tehdä myös poliittista satiiria, niin kuin vaikkapa Laila-Annikki Koivunen teki esiintymällä yhdessä pahvi-Saulin kanssa.
Paitsi dragin katsominen myös sen tekeminen voi olla vallankumouksellinen kokemus. Tässä kulttuurissa naiseksi kasvanut ihminen ei voi olla huomaamatta, miten eri tavoin hänet kohdataan, kun hänet tulkitaankin mieheksi, ja toisin päin. Sukupuolijärjestelmän epäsymmetrisyys avautuu dragissa uudella tavalla.
Vaikka miesten tekemä drag on valtavirtaistunut huimaa vauhtia, on kapinan mahdollisuus siinäkin tallella. Performanssi, joka on yhdelle ihmiselle vanhan hömpän toistoa, voi toisessa ympäristössä räjäyttää katsojien tajunnan. Myös homo- ja biseksuaalisuus ovat monien suomalaisten silmissä yhä melko eksoottisia ja kumouksellisia ilmiöitä, transvestisuudesta puhumattakaan.
Parin dragvuoden jälkeen olen toisaalta valmis sanomaan, ettei ihan kaiken edes tarvitse olla kamalan syvällistä ja tiedostavaa. Ja sitä paitsi: mitä tiedostavampi feministi, sitä kapinallisempaa on pinnallisuus.
Kirjoittaja on tietokirjailija Hattulasta.
LISÄÄ KIRJOITTAJALTA:
- » Ei ole todellista 23.10.2011 09.29
- » Aikuisten oikeasti 28.9.2011 15.32
- » Minä ite! 15.7.2011 15.50
- » Materialistin tunnustus 22.5.2011 14.34
- » Oopiumia kansalle 21.2.2011 09.08
- » Zen ja aitouden keinotekoisuus 23.1.2011 17.33
- » Vaakaräntää 18.12.2010 18.25
- » Se oli vitsi 25.11.2010 13.10
- » Oodi sukkahousuille 23.9.2010 09.00
- » Väärin sammutettu 11.7.2010 14.03
Vesipula ajaa ihmiset ja eläimet vastakkain Burkina Fasossa
Sateiden vähyys toi kuivuuden Länsi-Afrikkaan, nälkä ja jano uhkaavat.
Markkinoiden usko luottoluokittajiin horjuu
Ay-oppia Uruguayssa
Talkoomatkalaiset veivät ay-oppia Uruguayhin ja oppivat vähän itsekin.
Venäjän vallankumous Emma Goldmanin silmin
Venäjän outo veto Syyriassa
Mustan Saaran kansa
Perussuomalaisia demoneja
Yhdysvaltain esivaalien friikkisirkus
Näinkö toisella kierroksella käy?
Lyhyt johdatus talouspuheeseen
Jo kuusivuotiaana terroristisolun jäsen?
Olisi kysyttävää
Kreikka-laiva makaa karilla
Kuntaryhmä kurittomien kunta-anarkistien vallassa
Joukkohurma nousee tuhkasta
Hiljaa virtaa vakaus
Avustusjärjestö päätti olla hiljaa
Saksan malliin?
Oli meillä naiskuningas
Pää tulee vetävän käteen tuloeroja kasvatettaessa
Selkä seinää vasten
Taas vaikeata joulua…
Eläkepotkuilla ei pidennetä työuria
Al-Shabaab käy pyhää sotaa Somaliassa
Itserakkaan kekselikön elämänhuumaus
Muukalaisviha on tarttuva tauti
Kreikkalainen jouluvuohi
Arhinmäki: Kyllä kansa tietää
Viitasen Vieno: Nimi on enne
Siihen aikaan kun urheilua ja sivistystä vertailtiin
Pikaeloisen ihmisen vaellus
Eurooppa tarvitsee nykyistä demokraattisempaa integraatiota
Budjettikurin populismista
Muutosten kynnyksellä
Kehitysapu johti asenneongelmiin Tansaniassa
Mediamaailman tuulimyllyt
Leikaten lamaan
Kakkutaisto
Maan poveen mahtuu aina
Yhtenäinen Venäjä saattoi oikeasti jäädä alle 30 prosentin
Mitä jos juhlittaisiin rauhaa
Rasismi sodan oikeuttajana
Arkijärjestä on päästävä eteenpäin
Eräs itsenäinen henki
Kuka pelkää perustuloa?


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina