Vihaan uutisia

Dan Koivulaakso
Kesälomalta paluu häämöttää jo, vaan ei ihan vielä. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen kun pidän kunnon palkallista lomaa ja muita kertyneitä vapaita pois, olen ehtinyt rauhassa pohtia yhteiskunnan tilaa, kiertää kesätapahtumia ja hakata halkoja. Valitettavasti myös lukea uutisia.
Vuoden ehdottomasti paras kesätapahtuma on ollut Puntala-Rock ja festareilla Pertti Kurikan Nimipäivät -orkesteri. Nerokkaan yksinkertaisia riffejä soittava orkesteri kiteyttää yhteiskunnan harvinaisen selkeästi; ”Mä vihaan eduskuntaa, mä vihaan tätä maailmaa” ... ”Mä vihaan uutisia, mä vihaan tätä maailmaa”.
Viimeaikaisten uutisotsikoiden valossa biisin sanomaan on helppo samaistua. Otsikot ovat kirkuneet muun muassa: ”Kesko tuplasi tuloksensa” (Taloussanomat 23.7.), ”Työtä tekevien köyhyys yleistyy” (YLE 29.7), ”Pätkätyö ja matala palkka yhdistää yli keskusjärjestörajojen” (KU 2.8.) tai ”Professori: Maataloudelle miljardi euroa piilotukea” (Taloussanomat 3.8.).
Miten tämä sitten liittyy eduskunnan vihaamiseen? No vaikka siten, että matalapalkka-aloilla työskentelevien köyhyysongelmaa ei ole haluttu ratkaista esimerkiksi perustulolla tai sovitellun päivärahan sääntöjen yksinkertaistamisella, jonka takia jo kymmenen prosenttia Helsingin toimeentulotuen saajista käy töissä. Herää kysymys, kuinka suuri osuus olisi, jos kaikki toimeentulotukeen oikeutetut hakisivat sitä?
Samalla matalapalkka-alat, kuten kaupan alan Kesko lähes kaksinkertaisti huhti-kesäkuun voittonsa 78,7 miljoonaan euroon. Lähes sadan prosentin voiton kasvuun suostutaan, mutta palkankorotukset kulkevat 1–2 prosentin kieppeillä.
Jos palkkojen osuus arvonlisäyksestä laskee, voittojen osuus nousee. Käsillä on hyvin yksinkertainen valintakysymys. Joko vaaditaan ja kamppaillaan tai alistutaan ja nöyrrytään. 1990-luvun jälkeen voittojen osuus on jähmettynyt noin 30–35 prosentin kieppeille aiemmasta 20–25 prosentin tasosta. Perustulon lisäksi palkkojen ja voittojen välinen suhde on saatava kurottua takaisin.
Miten tämä taas liittyy maataloustukeen, jota jaetaankin virallisilta tilastoilta piilossa MILJARDI euroa?
Kaikki tulonjako liittyy toisiinsa. Etenkin kun kyse on vaurauden ohjaamisesta valtion kassasta Keskustan kannattajille maanviljelijöille tai esimerkiksi Nalle Wahlroosin tilusten sponsoroinnista. Jos perusturvaa ei koroteta, voidaan jyväjemmareita tukea enemmän. Viljelijäperheiden tulot olivat vuonna 2008 lähes 50 prosenttia korkeammat kuin keskivertokotitalouden.
Itse näkisin vallan mainiosti tämänkin viljelijöiden extratulon tasattavaksi esimerkiksi kohti perustuloa meneviin uudistuksiin. Perustulo voisi kummasti lisätä matalapalkka-alojen taistelutahtoa työtaisteluissa ja siten parantaa neuvotteluasemaa.
Pikkuhiljaa töihin palatessa onkin sitten hyvä valmistautua seuraavaan kesälomaan ja tuleviin vaaleihin. Toivottavasti niiden jälkeen eduskunta on vähemmän vihattava paikka, parempia uutisia ihan lähiaikoina sen sijaan epäilen suuresti.
Kirjoittaja on Vasemmistonuorten puheenjohtaja.
- » Maanviljelijä on ystävä 18.8.2010 08.59
LISÄÄ KIRJOITTAJALTA:
- » Sairaaksi kilpailutettu sairaankuljetus 2.4.2011 18.18
- » Dan Koivulaakso: Pelon politiikkaa 6.3.2011 18.20
- » Maltillisuus on työläisen vihollinen 5.2.2011 18.55
- » Lupaus paremmasta 9.1.2011 16.50
- » Perustulo on tulevaisuus 5.12.2010 18.00
- » Tieto on yhteistä! 8.11.2010 08.00
- » Kovempaa meteliä 12.10.2010 09.24
- » Vaalit lähestyvät, katse horisonttiin! 8.9.2010 09.30
- » Paremman elämän puolesta 3.7.2010 13.15
- » Helsinki–Barcelona All Night Long 12.4.2010 07.13
Jatkosota Pispalan punaisten kokemana
Vesipula ajaa ihmiset ja eläimet vastakkain Burkina Fasossa
Sateiden vähyys toi kuivuuden Länsi-Afrikkaan, nälkä ja jano uhkaavat.
Markkinoiden usko luottoluokittajiin horjuu
Ay-oppia Uruguayssa
Talkoomatkalaiset veivät ay-oppia Uruguayhin ja oppivat vähän itsekin.
Venäjän vallankumous Emma Goldmanin silmin
Venäjän outo veto Syyriassa
Mustan Saaran kansa
Perussuomalaisia demoneja
Yhdysvaltain esivaalien friikkisirkus
Näinkö toisella kierroksella käy?
Lyhyt johdatus talouspuheeseen
Jo kuusivuotiaana terroristisolun jäsen?
Olisi kysyttävää
Kreikka-laiva makaa karilla
Kuntaryhmä kurittomien kunta-anarkistien vallassa
Joukkohurma nousee tuhkasta
Hiljaa virtaa vakaus
Avustusjärjestö päätti olla hiljaa
Saksan malliin?
Oli meillä naiskuningas
Pää tulee vetävän käteen tuloeroja kasvatettaessa
Selkä seinää vasten
Taas vaikeata joulua…
Eläkepotkuilla ei pidennetä työuria
Al-Shabaab käy pyhää sotaa Somaliassa
Itserakkaan kekselikön elämänhuumaus
Muukalaisviha on tarttuva tauti
Kreikkalainen jouluvuohi
Arhinmäki: Kyllä kansa tietää
Viitasen Vieno: Nimi on enne
Siihen aikaan kun urheilua ja sivistystä vertailtiin
Pikaeloisen ihmisen vaellus
Eurooppa tarvitsee nykyistä demokraattisempaa integraatiota
Budjettikurin populismista
Muutosten kynnyksellä
Kehitysapu johti asenneongelmiin Tansaniassa
Mediamaailman tuulimyllyt
Leikaten lamaan
Kakkutaisto
Maan poveen mahtuu aina
Yhtenäinen Venäjä saattoi oikeasti jäädä alle 30 prosentin
Mitä jos juhlittaisiin rauhaa
Rasismi sodan oikeuttajana
Arkijärjestä on päästävä eteenpäin
Eräs itsenäinen henki
Kuka pelkää perustuloa?


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina