Sana, teko ja se pieni ero

Emilia Kukkala
Vihapuhe-puheen kanssa pitää olla varovainen. Vihapuheen tuomitseminen nimittäin kuulostaa helposti siltä, että haluaisi kieltää vihaisena olemisen ja puhumisen, mikä ei suinkaan ole tarkoitus.
Vihapuhe on tuttua ainakin sosiaali- ja terveysalalla työskenteleville, ihmisoikeuksia puolustaville, päättäjille ja ennen kaikkea vähemmistöille. Siksi lienee paikallaan rajata vihapuhe koskemaan tässä julkisilla foorumeilla käytävää keskustelua, yleensä siirtolaisuuden liepeillä.
Koska kyseessä on aito ongelma ja vakava asia, vihapuheen ja vihaisen puheen välisellä rajalla ei kannata turhaan leikkiä. Muutoin asia kääntyy itseään vastaan ja saamme lisää sananvapaustaistelijoiksi itseään kuvittelevia pösilöitä. Joita aina seuraa muutama muu pösilö.
Vihapuheen ja vihaisen puheen erottamisessa tarvitaan melkein yliluonnollisen tarkkaa silmää. Liika herkkänahkaisuus kostautuu siinä, ettei todellista vihapuhetta oteta vakavasti ja sananvapautta aletaan rajoittaa aina, kun joku ei kuulosta kivalta omaan korvaan. Jokaisesta herjasta ja kirjasta tulee rikos ja ensimmäinen palkinto vitsikilpailussa on 25 vuotta.
Yhdenkään yksilön tai ihmisryhmän hengen tai terveyden uhkaamista ei kuitenkaan kuulu suvaita. Muuten käy niin kuin Aikakaus-Lehden mukaan kävi Suvaitsemattomuutta suvaitsemattomia suvaitsevaisia kritisoivien kesäjuhlille. Ne räjähtivät paradoksiin.
Simppelisti ajatellen raja menee siinä, onko kyse pään aukomisesta vai uhkauksesta. Kummasta – sen määrittely ei olekaan ihan niin simppeliä. Kaikenlaista epäkorrektiutta ja suunpieksäntää rakastavana myönnän vastahakoisesti, että todellisen vihapuheen mitätöinti ja väheksyntä on isompi ongelma kuin vihaisesta puheesta loukkaantuminen. Se on ehkä ihan hyvä ohjenuora.
Nimittäin kaikkeen tottuu. Jos joukkomurhapuheilla julkisesti hekumointi on hyväksyttävää, niin millä logiikalla joukkomurhan tapahtuessa oltaisiin yhtäkkiä pahoillaan? Nieltäisiinkö sanoja vai valitellaan sarkasmin tajun puutetta – kuten useimmiten on tapana niillä, joilla ei ole siitä alkeellistakaan tajua?
Siitä, että hyväksytään mikä tahansa paskapuhe, on yllättävän lyhyt matka siihen, että hyväksytään mikä tahansa paska. Postpostmoderni kaikella leikittely ja läskiksi lyöminen toimii vain suhteellisen turvallisessa maailmassa. Siis sellaisessa, jossa kaikilla on likimain samat oikeudet. Sellaista maailmaa vihapuhujat vihaavat.
Itselleni hyvinvoivana valtaväestön edustajana jonkun katkeran misogyynin kommarihuorittelu on täysin yhdentekevää. Kuulostaahan kommarihuora sitäpaitsi pirusti paremmalta kuin porvarisrouva – tai katkera misogyyni. Mutta sellaista yhteiskuntaa pidän aika huonona, jossa somalien, homojen ja femakkojen ampuminen kuulostaa ihan normaalilta toim... Siis puheelta.
Ihmisoikeuksien ja sananvapauden puolustajat ovat perinteisesti olleet samaa sakkia.
Kirjoittaja on tiedotusopin opiskelija ja Kansan Uutisten toimittaja.
LISÄÄ KIRJOITTAJALTA:
- » Mitä jos juhlittaisiin rauhaa 9.12.2011 14.49
- » Asioista niiden oikeilla nimillä 14.11.2011 09.10
- » Suomalainen köyhyys 16.10.2011 16.12
- » Tuhmat hoitsut 10.9.2011 18.05
- » Te ette mahda meille mitään 5.6.2011 12.30
- » Objektiivinen näkemys yhteiskunnasta 7.3.2011 08.40
- » Kieltä ei ole mieltä kieltää 7.2.2011 09.15
- » Tarpeettomat ihmiset 18.1.2011 09.25
- » Hyysärit, vaviskaa! 7.12.2010 09.15
- » Huonon maun ystäville 5.11.2010 18.00
Presidentinvaaleissa rakennettiin vasemmistoliiton nousua
Kenkätehtaalla koko elämä
Huima hattu ja kuristavat kädet
Sosiaalinen media saapui Tansaniaan
Jatkosota Pispalan punaisten kokemana
Presidentinvaaleissa rakennettiin vasemmistoliiton nousua
Sosiaalinen media saapui Tansaniaan
Mustan Saaran kansa
Perussuomalaisia demoneja
Yhdysvaltain esivaalien friikkisirkus
Näinkö toisella kierroksella käy?
Lyhyt johdatus talouspuheeseen
Jo kuusivuotiaana terroristisolun jäsen?
Olisi kysyttävää
Kreikka-laiva makaa karilla
Kuntaryhmä kurittomien kunta-anarkistien vallassa
Joukkohurma nousee tuhkasta
Hiljaa virtaa vakaus
Avustusjärjestö päätti olla hiljaa
Saksan malliin?
Oli meillä naiskuningas
Pää tulee vetävän käteen tuloeroja kasvatettaessa
Selkä seinää vasten
Taas vaikeata joulua…
Eläkepotkuilla ei pidennetä työuria
Al-Shabaab käy pyhää sotaa Somaliassa
Itserakkaan kekselikön elämänhuumaus
Muukalaisviha on tarttuva tauti
Kreikkalainen jouluvuohi
Arhinmäki: Kyllä kansa tietää
Viitasen Vieno: Nimi on enne
Siihen aikaan kun urheilua ja sivistystä vertailtiin
Pikaeloisen ihmisen vaellus
Eurooppa tarvitsee nykyistä demokraattisempaa integraatiota
Budjettikurin populismista
Muutosten kynnyksellä
Kehitysapu johti asenneongelmiin Tansaniassa
Mediamaailman tuulimyllyt
Leikaten lamaan
Kakkutaisto
Maan poveen mahtuu aina
Yhtenäinen Venäjä saattoi oikeasti jäädä alle 30 prosentin
Mitä jos juhlittaisiin rauhaa
Rasismi sodan oikeuttajana
Arkijärjestä on päästävä eteenpäin


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina