30.7.2010 07.25

Jarmo Lintunen

Vasemmistoliiton puoluekokouksessa hyväksyttiin kymmeniä työväenhenkisiä tavoitteita.

Viimeinen sana

Marginaaleissa meillä on voimaa?

Kai Hirvasnoro

Yritimme Kansan Uutisissa käynnistää keväällä ja alkukesällä keskustelua tulossa olevan Vasemmistoliiton puoluekokouksen linjauksista. Ei onnistunut.

Ärtynyttä jälkipyykkiä on riittänyt, kuten viime Viikkolehteen valikoitu otos KU:n verkkolehden keskusteluista osoitti. Kahdessa puoluekokousta puivassa ketjussa on yhteensä lähes 200 kommenttia.

Kesäloman takia seurasin puoluekokousta vain ylimalkaisesti eri tiedotusvälineistä. Kansan Uutisia lukuunottamatta seurattavaa ei juuri ollut, koska Vasemmistoliiton kokoisen puolueen kokouksista ei juuri kirjoiteta ilman dramaattisia henkilövalintoja tai mehevää riitaa.

Vaikutelmani puoluekokouksesta oli silti sama kuin monen verkkokirjoittajan: Vasemmistoliitto yrittää olla kaikkien marginaalien sankari ja panostaa eniten asioihin, jotka eivät kansalaisia voisi vähempää kiinnostaa. Tuli vaikutelma vähän elitistisestä vegaanivasemmistolaisuudesta.

Tällä viikolla luin paljon haukutun tavoiteohjelman Rikkaus lisääntyy jakamalla.

Laskujeni mukaan Vasemmistoliiton puoluekokous hyväksyi 217 konkreettista tavoitetta. Isompaankin määrään voi päätyä, jos laskee tavoitteisiin sisältyviä alaosia omiksi tavoitteikseen.

Puolueen kriitikkojen pääväite kuuluu, ettei Vasemmistoliitto ole enää työläisten asialla eikä se ota riittävästi huomioon ammattiyhdistysliikkeen näkemyksiä. En yritä esiintyä minään tuomarina, mutta tekemäni laskutoimituksen mukaan ohjelmassa on 36 sellaista tavoitetta, jotka ajavat selvästi työläisten asiaa. Tavoitteista seitsemän taas on sellaisia, joiden kuvittelen joissain silmissä edustavan hörhöilyä marginaalien parissa.

Tavoitteista 174 ei kuulu kumpaankaan luokkaan. Ne ovat vasemmiston peruskauraa tai liittyvät tietoyhteiskunnan mukanaan tuomiin asioihin esimerkiksi julkisten verkkopalveluiden esteettömyydestä. Tuskin näistä syntyy riitaa metallimiehen ja vegaanin välillekään.

Työelämä on tavoiteohjelman suurin kokonaisuus. Vasemmistoliitto vaatii harmaan talouden kitkemistä ja puolustaa valtionyhtiöitä. Se vaatii kymmenen euron vähimmäispalkkaa, työharjoittelijoiden väärinkäytön lopettamista, samoja oikeuksia kaikille työntekijöille työsuhteen muodosta riippumatta, luottamusmiesten aseman parantamista sekä julkisia palveluita kilpailuttaessa paikallisten pienyrittäjien suosimista ylikansallisten suuryritysten sijaan.

Marginaalisiksi luetut asiat taas liittynevät pääosin energiantuotantoon sekä ehkä luomutuotannon suosimiseen ja ennen kaikkea turkistarhauksen vastustamiseen ja sukupuolineutraaliin avioliittolakiin. Viimeksi mainittu ei ole kovin radikaali tavoite. Sitä vastustavat lähinnä kristilliset ja perussuomalaiset.

Ohjelma lukemalla syntyy vaikutelma, että vuosikymmenten mittaista sisäisen riitelyn perinnettä pidetään Vasemmistoliitossa väkisin yllä. Vahvasta panostamisesta työväen asioihin kertoo myös toisaalla tässä lehdessä julkaistu vertailu eri eduskuntaryhmien toiminnasta.

Lopuksi haluan lainata kirjailija Kjell Westön sanoja vasemmistotaiteilijoiden VATAK-toimintaryhmän perustavassa kokouksessa:

”Vasemmiston pitäisi kuitenkin Westön mielestä päästä eroon vanhasta huonosta tavasta tapella verisimmin sen kanssa, joka on melkein samaa mieltä” (Viikkolehti 22.1. 2010).