Kesäloma

Minna Minkkinen
Minulta kysyttiin keväällä kysymys, jota olen jo pitkään odottanut kuulevani: ”Minna, koska ajattelit pitää kesälomasi?” Elämäni ensimmäistä kertaa minulla on palkallinen kesäloma, ja lomaa on kertynyt kokonaiset kolme viikkoa. Tämä ylellisyys odottaa minua elokuun alussa, jolloin saan siirtyä hetkeksi hengähtämään töistä.
Tuntuu uskomattomalta, kun on 13-kesäisenä aloittanut kesätyöt ja tänä kesänä saan ensimmäistä kertaa lomailla vieläpä niin, että siitä maksetaan palkkaa. Opiskelusta ei palkallista lomaa kerry ja rahattomuuden vuoksi kesälomat on pitänyt käydä töissä. Valmistuttuani työsuhteet ovat olleet niin lyhyitä, että kesälomia ei ole juurikaan kertynyt.
Nyt elämäni pisimmässä työsuhteessa, joka on kestänyt yli vuoden, on lomaakin kertynyt. Työsuhde on voimassa niin, että loman voi käyttää oikeasti lomailuun.
Kesäloma tuntuu ylellisyydeltä, johon aikaisemmin ei ole ollut mahdollisuutta. Palkallinen kesäloma pätkä- ja silpputöissä on kuin lottovoitto. Voitto, johon kaikilla ei ikävä kyllä ole mahdollisuutta. Lyhyimmillään aikaisemmat työsuhteeni ovat kestäneet yhden päivä ja pisimmillään kahdeksan kuukautta. Olen ollut kuitenkin sen verran onnellisessa asemassa, että lomia on kertynyt, ja ne on rahana maksettu työsuhteen päättyessä. Kaikkien kohdalla edes tämä ei toteudu.
Kesälomattomuus ei koske ainoastaan pätkätyössä olevia. Yrittäjillä ja muilla itsensä työllistävillä ei aina ole mahdollisuutta olla lomalla, koska siihen ei ole varaa tai ei ole ketään, joka työt hoitaisi loman aikana. Kesälomattomuus käy kyllä nopeasti terveyden päälle. Ihminen tarvitsee lomaa ja omaa aikaa. Aina ei voi tai edes pidä olla tehokas ja aikaansaava. On oltava mahdollisuus ja lupa rentoutua.
Tuhannen taalan kysymys onkin, kuinka kaikille saataisiin joka vuosi lomaa. Olkoon se sitten kesälomaa tai talvilomaa, mutta kaikki lomansa ansaitsevat. Opiskelijat, taiteilijat, työssäkäyvät, omaishoitajat, työttömät, sairaat ja terveet tarvitsevat lomaa.
Loma ei saa jäädä vain vakituisessa työsuhteessa olevien ylellisyydeksi, vaan sen tulisi olla kaikkien nautittavissa oleva oikeus. Tässä onkin työnsarkaa ennen seuraavaa kesälomaa.
Kirjoittaja on lähihoitaja.
LISÄÄ KIRJOITTAJALTA:
- » Vaalitaan 22.1.2012 12.38
- » Vitun feministi 24.10.2011 11.41
- » Maalaisjärkeä etsimässä 6.10.2011 18.32
- » Saa tulla! 28.8.2011 16.48
- » Yhtenäinen Vasemmisto 24.7.2011 15.21
- » Voimme oppia toisten virheistä 21.5.2011 17.12
- » Minna Minkkinen: Vastaus vasemmalta 15.4.2011 13.40
- » Missä politiikka saa olla? 27.3.2011 18.30
- » Ihanat verot 18.2.2011 17.28
- » Vaaliköyhyys 22.1.2011 17.48
Markkinoiden usko luottoluokittajiin horjuu
Ay-oppia Uruguayssa
Talkoomatkalaiset veivät ay-oppia Uruguayhin ja oppivat vähän itsekin.
Venäjän vallankumous Emma Goldmanin silmin
Venäjän outo veto Syyriassa
Aseistetut lapset järkyttävät Venezuelaa
Presidentti Chávezia tukeva ryhmä hämmentää vaalivuoden aluksi.
Mustan Saaran kansa
Perussuomalaisia demoneja
Yhdysvaltain esivaalien friikkisirkus
Näinkö toisella kierroksella käy?
Lyhyt johdatus talouspuheeseen
Jo kuusivuotiaana terroristisolun jäsen?
Olisi kysyttävää
Kreikka-laiva makaa karilla
Kuntaryhmä kurittomien kunta-anarkistien vallassa
Joukkohurma nousee tuhkasta
Hiljaa virtaa vakaus
Avustusjärjestö päätti olla hiljaa
Saksan malliin?
Oli meillä naiskuningas
Pää tulee vetävän käteen tuloeroja kasvatettaessa
Selkä seinää vasten
Taas vaikeata joulua…
Eläkepotkuilla ei pidennetä työuria
Al-Shabaab käy pyhää sotaa Somaliassa
Itserakkaan kekselikön elämänhuumaus
Muukalaisviha on tarttuva tauti
Kreikkalainen jouluvuohi
Arhinmäki: Kyllä kansa tietää
Viitasen Vieno: Nimi on enne
Siihen aikaan kun urheilua ja sivistystä vertailtiin
Pikaeloisen ihmisen vaellus
Eurooppa tarvitsee nykyistä demokraattisempaa integraatiota
Budjettikurin populismista
Muutosten kynnyksellä
Kehitysapu johti asenneongelmiin Tansaniassa
Mediamaailman tuulimyllyt
Leikaten lamaan
Kakkutaisto
Maan poveen mahtuu aina
Yhtenäinen Venäjä saattoi oikeasti jäädä alle 30 prosentin
Mitä jos juhlittaisiin rauhaa
Rasismi sodan oikeuttajana
Arkijärjestä on päästävä eteenpäin
Eräs itsenäinen henki
Kuka pelkää perustuloa?


Palkallinen kesäloma pätkä- ja silpputöissä on kuin lottovoitto.
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina