11.6.2010 13.30

Saharauiak

Länsisaharalaiset pakolaisnaiset vaativat kansanäänestystä maan itsenäisyydestä ja protestoivat Marokon rakentamaa 2 700 kilometriä pitkää Häpeän muuria vastaan, joka jakaa maan kahtia.

Pintaa syvemmältä

Länsi-Sahara on odottanut jo kauan

Peik Johansson

Marokon miehittämä ja itsenäisyytensä puolesta kamppaileva Länsi-Sahara on ollut viime aikoina tavallista suuremman huomion kohteena, vaikkei sitä pelkästään uutisia seuraamalla varmaan huomaisi.

Viikko sitten Länsi-Saharan presidentti ja vapautusrintama Polisarion pääsihteeri Mohamed Abdelaziz vieraili Sdp:n puoluekokouksessa Joensuussa, ja puoluekokous hyväksyi aloitteen, jonka mukaan puolue ”käytännön työssään tukee Länsi-Saharan itsenäisyyteen johtavaa kehitystä”.

Ruotsissa demarit päättivät jo viime vuonna, että mikäli he palaavat hallitusvastuuseen ensi syksynä pidettävien vaalien jälkeen, uusi hallitus aikoo tunnustaa Länsi-Saharan itsenäisyyden. Yhteensä 80 maata maailmassa on tunnustanut Länsi-Saharan valtion, viralliselta nimeltään Saharan demokraattinen arabitasavalta, mutta joukossa ei ole vielä yhtään EU-maata.

Suomen demarien istuessa puoluekokouksessaan TV1:n Ulkolinja esitti Ruotsin tv:n dokumenttiohjelman ruotsalaiskalastajista, jotka kalastivat Länsi-Saharan aluevesillä ruokakalaa norjalaisen kalaöljytehtaan raaka-aineeksi omega-3-tablettien valmistukseen. Ruotsissa ohjelmasta nousi jonkinmoinen kohu jo keväällä, kun pystyttiin osoittamaan, että lääkeyhtiö Cederrothin ja luontaistuoteketju Lifen omega-3-tablettien valmistukseen oli käytetty miehitetyn Länsi-Saharan vesiltä laittomasti hankittua kalaa.

Ruotsalainen kauppaketju Axfood puolestaan veti viime kuussa kaupoistaan kirsikkatomaatit, jotka olivat peräisin ranskalaisen yhtiön suurista kasvihuoneista Länsi-Saharan Dakhlassa.

Tindoufin pakolaisleirien asukkaista suurin osa ei ole koskaan käynyt kotimaassaan.

Viime viikonloppuna Helsingissä järjestetyssä Maailma kylässä -festivaalissa Länsi-Saharan tilanteesta ja taustoista kerrottiin Suomen Rauhanpuolustajien teltalla, jossa vapautusrintama Polisarion Suomen edustaja Maima Mahmud tarjoili festivaalivieraille teetä saharalaiseen tyyliin. Etukäteen pelättiin, että teltalla syntyisi konflikti Marokon hallituksen paikalle lähettämän ryhmän kanssa, mutta onneksi marokkolaisten tempaus jäi lopulta pelkäksi suunsoitoksi.

Afrikan viimeiseksi siirtomaaksi kutsuttu Länsi-Sahara on entinen Espanjan siirtomaa. Maa sijaitsee nimensä mukaisesti Saharan läntisellä laidalla Atlantin rannikolla Marokon eteläpuolella ja Mauritanian pohjoispuolella. Jo Espanjan siirtomaavallan aikana YK vaati kansanäänestyksen järjestämistä alueen itsenäisyydestä, mutta Espanjan diktaattori, kenraali Franco ei piitannut maailmanjärjestön päätöksistä.

Länsi-Saharan vastarintaliike Polisario aloitti vuonna 1973 aseellisen taistelun siirtomaavaltaa vastaan. Vuoteen 1975 mennessä vapautusrintaman hallussa oli jo suurin osa aavikkoisesta maasta. Vain rannikon kaupungit pysyivät espanjalaisten valvonnassa.

Espanja lupasi lopulta suostua YK:n valvonnassa järjestettävään kansanäänestykseen maan itsenäisyydestä. Siirtomaassa laadittiin valmiit äänestysluettelot, jotka toimitettiin YK:lle.

Pohjoinen naapuri Marokko ei kuitenkaan jäänyt odottamaan kansanäänestystä, vaan miehitti maan. Polisarion joukot ja kymmenet tuhannet Länsi-Saharan asukkaat pakenivat aavikolle, Algerian rajan taakse pystytetyille pakolaisleireille.

Espanja veti joukkonsa maasta, ja Francon päätöksellä Espanjan Sahara jaettiinkin Marokon ja Mauritanian kesken.

Marokko on vuodesta 1975 lähtien itsepintaisesti pitänyt kiinni miehitetyistä alueista. Polisarion hyökkäysten painostamana Mauritania vetäytyi Länsi-Saharasta vuonna 1979, jolloin Marokko miehitti koko maan. Marokon miehitysjoukot rakensivat suojakseen 2 700 kilometriä pitkän, koko matkaltaan miinoitetun hiekka- ja piikkilankamuurin, jota vartioi 150 000 sotilasta.

Polisario jatkoi aseellista taistelua itsemääräämisoikeuden puolesta vuoteen 1991 asti, jolloin YK lupasi uudemman kerran kansanäänestyksen maan itsenäisyydestä. Länsi-Saharaan lähetettiin YK:n sotilastarkkailijoita ja muuta henkilökuntaa valvomaan aselepoa ja valmistelemaan kansanäänestystä. Yhä jatkuva täysin tulokseton operaatio tunnetaan nimellä Minurso, ”YK:n operaatio Länsi-Saharan kansanäänestyksen järjestämisen puolesta”.

Länsi-Sahara on jämähtänyt vuosikymmeniä kestäneeseen pattitilanteeseen, ja etenkin pakolaisleireillä ihmisten kärsivällisyys on koetuksella. Pakolaishallituksen pääministeri Abdelkader Taleb Omar totesi viikonloppuna, että edessä on vain kaksi vaihtoehtoa: kansanäänestys tai sodan uudelleenaloittaminen.

Aikaa pelannut Marokko ei enää suostu kansanäänestykseen, jossa vaihtoehtona olisi Länsi-Saharan itsenäisyys. Ranskan ja Yhdysvaltojen tukema kuningas Mohammed VI puhuu mieluummin itsehallinnosta Marokon alaisuudessa, ja tätä linjaa ovat myötäilleet myös alati vaihtuvat YK:n erikoislähettiläät.

Länsisaharalaiset eli sahrawit elävät tänä päivänä toisen luokan kansalaisina Marokon asuttamilla miehitetyillä alueilla tai ankeilla pakolaisleireillä Algerian lounaiskolkan hiekka-aavikolla. Tindoufin pakolaisleirien asukkaista suurin osa ei ole koskaan käynyt kotimaassaan.

Miehitetyllä alueella poliittisesti aktiiviset länsisaharalaiset ovat joutuneet Marokon viranomaisten kidutuksen ja muiden julmien ihmisoikeusloukkausten kohteiksi.

Samaan aikaan Länsi-Saharan luonnonvaroja viedään maasta kansainvälisten oikeusperiaatteiden vastaisesti. Bou Craan kaivoksilta louhittua fosfaattia kuljetetaan maailman pisintä liukuhihnaa pitkin Laayounen satamaan ja myydään maailman lannoitemarkkinoille marokkolaisena fosfaattina. EU on puolestaan solminut Marokon kanssa kalastussopimuksen, jonka nojalla eurooppalaiset troolarit saavat kalastaa Länsi-Saharan aluevesillä.

Länsi-Saharassa etsitään parhaillaan myös öljyä sekä mantereelta että merenpohjasta. Suomalainen Wärtsilä taas on ollut mukana tukemassa Länsi-Saharan miehitystä toimittamalla Dakhlan kaupunkiin 16 megawatin dieselvoimalan.