Eko-sosialistiseen suunnitelmatalouteen

Pia Valkonen
Sain taas pyyhkeitä aatetoveri Julkuselta Sonkajärveltä. Hänen mielestään on järjetöntä, että lapinlahtelaisen rakennusliikkeen miehet pendelöivät Sonkajärven pohjoiskolkkaan lattiaa vaihtamaan. Totta, järjetöntähän se on.
Näin kuitenkin tapahtuu niin pitkään, että saamme yhteiskuntaan matkustusrajoitukset. Jo David C. Korten globaalia yhtiövaltaa käsittelevissä kirjoissaan uumoilee, että kapitalismin jälkeen joudumme yhdessä miettimään jopa sitä, miten pitkälle kukin voi päivässä matkustaa paskaamatta biosfääriä.
Voitte nyt kaikki rauhoittua. David C. Korten ei ole sosialisti. Itse olen kuitenkin taipuvainen toivomaan sosialistista suunnitelmataloutta takaisin maailman aatekartastolle, josta sitä on nyt kaksikymmentä vuotta, Vasemmistoliiton elon ajan, uutterasti poistettu.
Muuten mitähän Vasemmistoliiton tavoitteissa vuosille 2010–2015 tarkoitetaan Uudella kansainvälisellä talousjärjestelmällä?
Minäpä kysyn nyt, mitä pahaa on suunnittelussa, sääntelyssä ja valvonnassa? Opiskellessani yrittäjyyttä myös kantapään kautta, olen ollut laatimassa liiketoimintasuunnitelmia ja tekemieni liiketoimintasuunnitelmien päivityksiä.
Jotenkin on hupaisaa, että vasemmistolaisuutta perinne- eli porvarivihreissä patoamaan nostettu Osmo Soininvaara kirjassaan Vauraus ja aika toteaa moneen otteeseen, että kilpailu ei tee autuaaksi.
Soininvaara käsittelee pitkästi rakentamista. Vikaan johtava kilpailu on tuonut myrkylliset homeet sekä murtuvat kattopalkit. Pääomahan ei ole saanut seistä edes sen aikaa, että rakenteet saisivat kuivua rauhassa.
Evolutiivisen kilpailun Soininvaara hyväksyy. Jos evoluutiolla tarkoitetaan jatkuvaa, itseohjautuvaa ja ympäristöherkkää tapahtumasarjaa, joka muuttaa populaatioiden ominaisuuksia kohti suurempaa sopeutumista, en kyllä ymmärrä, mihin kilpailua tässäkin yhteydessä tarvitaan.
Rakennusalalla evoluutio voisi tarkoittaa vaikkapa sitä, että puusta tehdään paloturvallisia kerrostaloja.
Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) hallitus on pykännyt oikein 78-sivuinen puurakentamisen edistämisohjelman. Ai, ettekö ole kuulleetkaan? Sepä se. Vihertävät porvarit tekevät hyviäkin suunnitelmia ja lupailevat sitä sun tätä sinne sun tänne, mutta jäävät näköjään kädet ristissä odottamaan markkinoiden näkymätöntä kättä.
Puikkoihin pitäisi saada pari sosialistia, jotka ensin suunnittelisivat, sitten toteuttaisivat sekä sitten kontrolloisivat ja valvoisivat, että ohjelmat käyvät toteen.
Kirjoittaja on lapinlahtelainen 45-prosenttisesti rakennusalan yrittäjä, jonka firman työläiset pendelöivät muun muassa Sonkajärvelle tänä kesänä.
LISÄÄ KIRJOITTAJALTA:
- » Kuntaryhmä kurittomien kunta-anarkistien vallassa 17.1.2012 11.29
- » Yhdistystoiminnan ylistys 5.11.2011 18.00
- » Rakennustyö ei ole macjobia 10.10.2011 18.11
- » Tatuoidut allipaasikivet 3.9.2011 17.21
- » Keskiluokka ei ole ”mun juttu” 6.8.2011 17.52
- » Kevyetkin vallankumoukselliset kelpaavat 10.7.2011 16.57
- » Kun lähin omainen on viranomainen 4.6.2011 16.15
- » Omalla pääomalla lumedemokraatteja päähän 5.3.2011 17.17
- » Eespäin uudesta kuristusotteesta 4.2.2011 17.05
- » Onko Jutta Urpilainen chav? 8.1.2011 16.02
Leikkaukset museoissa uhkaavat kulttuuriperintöä
Britannialla ydinaseita Falklandin saarilla?
Elintarviketyöläiset eivät hyväksy eläkeiän nostoa
Runoilijat ja räppärit samalla lavalla
Miehiä synnyttäjien avuksi Intiassa
Kokeilusta on saatu hyviä kokemuksia syrjäisillä heimoalueilla.
Presidentinvaaleissa rakennettiin vasemmistoliiton nousua
Presidentinvaaleissa rakennettiin vasemmistoliiton nousua
Sosiaalinen media saapui Tansaniaan
Mustan Saaran kansa
Perussuomalaisia demoneja
Yhdysvaltain esivaalien friikkisirkus
Näinkö toisella kierroksella käy?
Lyhyt johdatus talouspuheeseen
Jo kuusivuotiaana terroristisolun jäsen?
Olisi kysyttävää
Kreikka-laiva makaa karilla
Kuntaryhmä kurittomien kunta-anarkistien vallassa
Joukkohurma nousee tuhkasta
Hiljaa virtaa vakaus
Avustusjärjestö päätti olla hiljaa
Saksan malliin?
Oli meillä naiskuningas
Pää tulee vetävän käteen tuloeroja kasvatettaessa
Selkä seinää vasten
Taas vaikeata joulua…
Eläkepotkuilla ei pidennetä työuria
Al-Shabaab käy pyhää sotaa Somaliassa
Itserakkaan kekselikön elämänhuumaus
Muukalaisviha on tarttuva tauti
Kreikkalainen jouluvuohi
Arhinmäki: Kyllä kansa tietää
Viitasen Vieno: Nimi on enne
Siihen aikaan kun urheilua ja sivistystä vertailtiin
Pikaeloisen ihmisen vaellus
Eurooppa tarvitsee nykyistä demokraattisempaa integraatiota
Budjettikurin populismista
Muutosten kynnyksellä
Kehitysapu johti asenneongelmiin Tansaniassa
Mediamaailman tuulimyllyt
Leikaten lamaan
Kakkutaisto
Maan poveen mahtuu aina
Yhtenäinen Venäjä saattoi oikeasti jäädä alle 30 prosentin
Mitä jos juhlittaisiin rauhaa
Rasismi sodan oikeuttajana
Arkijärjestä on päästävä eteenpäin


Minäpä kysyn nyt, mitä pahaa on suunnittelussa, sääntelyssä ja valvonnassa?
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina