Seitsemän kohdan ohjelma

Ruurik Holm
Vasemmiston keskeisimmät tavoitteet ovat a) ympäristökatastrofin pysäyttäminen ja b) ihmisten omaehtoisten elämänpyrkimysten edistäminen sopusoinnussa muiden ihmisten elämänpyrkimysten kanssa. Molempien tavoitteiden esteenä on hierarkkinen yhteiskuntajärjestelmä, jonka ylittämiseen kaikkien vasemmiston toimenpiteiden olisi suuntauduttava.
Hierarkioita tuottavat muun muassa keskittynyt yksityisomistus, julkinen valta ja erilaiset sosiaaliset käytännöt. Hierarkioita ei tarvitse kumota kertaheitolla, vaan asiassa voidaan edetä askel askeleelta. Kyse ei tällöin ole reformeista, jotka vain korjaavat vallitsevan järjestelmän pahimpia epäkohtia, vaan muutoksesta kohti olennaisesti erilaista lopputulosta.
1. Toteutetaan universaali perustulo. Perustulo parantaa työntekijöiden neuvotteluasemaa työmarkkinoilla ja lisää omaehtoisen työn ja yrittämisen mahdollisuuksia. Toisin kuin yleinen tai työehtosopimuksen mukainen minimipalkka, perustulo parantaa myös ansiotyön ulkopuolella olevien asemaa. Perustulo voidaan toteuttaa myös negatiivisena tuloverona.
2. Edistetään rahapalkan vaihtamista vapaa-aikaan. Ensimmäisenä askeleena säädetään laki, jonka perusteella palkankorotuksen voi vaihtaa vapaaksi. Aikana maksettavaan palkankorotukseen liittyvät verot ja muut maksut tilitetään nykyiseen tapaan rahana. Työntekijä saa siis nettopalkan korotusta vastaavan työajan lyhennyksen ja julkinen valta saa tuloja kuten nykyisinkin.
3. Muunnetaan välillinen verotus ympäristöverotukseksi ja säädetään veroaste ympäristökuormituksen vähentämisen edellyttämälle tasolle. Mahdollinen lisääntynyt verokertymä ohjataan esimerkiksi perustulon rahoitukseen.
4. Uudistetaan julkisen sektorin palvelut asiakasohjauksen periaatteiden mukaisesti. Mahdollistetaan kokonaan julkisella rahoituksella toimivat vaihtoehtoiset palvelut sekä edistetään kilpailua palvelumarkkinoilla. Näin ihmiset voivat joko itse järjestää omat palvelunsa, valita tarjolla olevista markkinoilla tai niiden ulkopuolella toteutetuista palveluista tai hakeutua uudistetun julkisen sektorin piiriin.
5. Lisätään työntekijöiden vaikutusvaltaa työpaikkojen päätöksenteossa. Edistetään sellaista yritystoimintaa, jossa työntekijät omistavat yrityksensä.
6. Uudistetaan poliittinen järjestelmä. Kokeillaan osallistuvaa budjetointia. Säädetään sitova kansanäänestys ja kansalaisaloite, esimerkiksi 50 000 ihmistä voisi vaatia kansanäänestystä eduskunnan hajottamisesta. Säädetään jokaiselle vaalimainokselle 20–50 prosentin vero, jonka tuotto ohjataan tasan vaalipiirin kaikkien ehdokkaiden vaalikampanjointiin.
7. Madalletaan ihmisten kansainvälisen liikkuvuuden esteitä. Poistetaan työlupien saatavuusharkinta, mutta kohennetaan työehtojen noudattamista. Edistetään kansainvälisen solidaarisuuden mukaista kauppa- ja investointipolitiikkaa.
Kirjoittaja on Vasemmistofoorumin tutkimusjohtaja.
LISÄÄ KIRJOITTAJALTA:
- » Aikakauden loppu ja uuden alku 12.6.2011 12.49
- » Mitä vaalitulos tarkoittaa? 17.5.2011 10.02
- » Verotus uusiksi 8.4.2011 15.33
- » Edistyksen terävin kärki 19.3.2011 17.52
- » Vasemmistolainen individualismi 16.1.2011 15.39
- » Julkisen sektorin puolustus I ja II 12.12.2010 17.08
- » Sofistin paluu 15.11.2010 18.21
- » Tiedämmekö, mitä vasemmisto ajaa? 17.10.2010 17.11
- » Kiinnostaako yksilö? 13.9.2010 11.11
- » Katse tulevaisuuteen 14.5.2010 18.30
Presidentinvaaleissa rakennettiin vasemmistoliiton nousua
Kenkätehtaalla koko elämä
Huima hattu ja kuristavat kädet
Sosiaalinen media saapui Tansaniaan
Jatkosota Pispalan punaisten kokemana
Presidentinvaaleissa rakennettiin vasemmistoliiton nousua
Sosiaalinen media saapui Tansaniaan
Mustan Saaran kansa
Perussuomalaisia demoneja
Yhdysvaltain esivaalien friikkisirkus
Näinkö toisella kierroksella käy?
Lyhyt johdatus talouspuheeseen
Jo kuusivuotiaana terroristisolun jäsen?
Olisi kysyttävää
Kreikka-laiva makaa karilla
Kuntaryhmä kurittomien kunta-anarkistien vallassa
Joukkohurma nousee tuhkasta
Hiljaa virtaa vakaus
Avustusjärjestö päätti olla hiljaa
Saksan malliin?
Oli meillä naiskuningas
Pää tulee vetävän käteen tuloeroja kasvatettaessa
Selkä seinää vasten
Taas vaikeata joulua…
Eläkepotkuilla ei pidennetä työuria
Al-Shabaab käy pyhää sotaa Somaliassa
Itserakkaan kekselikön elämänhuumaus
Muukalaisviha on tarttuva tauti
Kreikkalainen jouluvuohi
Arhinmäki: Kyllä kansa tietää
Viitasen Vieno: Nimi on enne
Siihen aikaan kun urheilua ja sivistystä vertailtiin
Pikaeloisen ihmisen vaellus
Eurooppa tarvitsee nykyistä demokraattisempaa integraatiota
Budjettikurin populismista
Muutosten kynnyksellä
Kehitysapu johti asenneongelmiin Tansaniassa
Mediamaailman tuulimyllyt
Leikaten lamaan
Kakkutaisto
Maan poveen mahtuu aina
Yhtenäinen Venäjä saattoi oikeasti jäädä alle 30 prosentin
Mitä jos juhlittaisiin rauhaa
Rasismi sodan oikeuttajana
Arkijärjestä on päästävä eteenpäin


Perustulo parantaa myös ansiotyön ulkopuolella olevien asemaa.
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina